Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Flinkkilä & Kellomäki pääkuva

Ex-nyrkkeilijä ja katutappelija Jarkko Stenius kasvoi muukalaislegioonan ja vankilan kautta myötätunnon valmentajaksi

Ex-thainyrkkeilijä Jarkko Stenius on nykyään valmentaja ja kouluttaja, kuvassa Ylen Mediapoliksen studiossa Tampereella Ani Kellomäen vieraana.
Jarkko Stenius. Ex-thainyrkkeilijä Jarkko Stenius on nykyään valmentaja ja kouluttaja, kuvassa Ylen Mediapoliksen studiossa Tampereella Ani Kellomäen vieraana. Kuva: Harri Hinkka, Yle Flinkkilä & Kellomäki,Jarkko Stenius

Entinen thainyrkkeilyn ammattilainen ja katutappelija Jarkko Stenius eli väkivallan ja päihdeongelmien värittämän lapsuuden ja nuoruuden, jossa kovuudesta tuli tavoite ja päämäärä. Nyt hän opettaa kursseillaan myötätuntoa ja mielenhallintaa.

Jarkko Stenius syntyi reikä sydämessään. Miehestä ei totisesti pitänyt tulla thainyrkkeilyn ammattilaista, vaan ensimmäiset hetket synnytyssairaalalla mietittiin, jääkö vauva henkiin.

Kun kävi ilmi, että annettu hoito tepsi, näytti kuitenkin selvältä, ettei pojasta koskaan olisi urheilemaan tai fyysisesti raskaisiin hommiin. Hän oli myös henkisesti herkkä poika.

– Pelastin kastematoja asvaltilta, Jarkko muistelee.

Jarkon isä oli lähtenyt muutamia vuosia aikaisemmin ja poika oli kehitellyt kavereilleen selityksiä isän puuttumiselle.

– Isä oli milloin kuollut, milloin hienona lentokapteenina Amerikassa. Sellainen tosi hieno isä. Todellisuudessa isä ei opettanut minulle yhtään mitään. Se ainoa miehen malli oli pelkkää kovuutta ja armottomuutta.

Isä oli jättänyt läksiäislahjakseen Jarkolle vahingollisen miehen mallin.

– Isä oli tosi äkkipikainen ja alkoholiongelmainen. Sellainen kova jätkä. Raksan kovin betoniraudoittaja, joka nosteli rautaa paljain käsin. Sellainen, joka pystyi lyömään nyrkillä reiän vanerioveen ja sitten pullisteli sillä.

Jarkko Stenius lapsena uuden pyörän kanssa.
Jarkko pikkupoikana uuden pyöränsä kanssa. Jarkko Stenius lapsena uuden pyörän kanssa. Kuva: Jarkko Steniuksen kotialbumi. Flinkkilä & Kellomäki,Jarkko Stenius
Tajusin, että olen ihan yksin tässä maailmassa.

Kun Jarkko miettii, missä vaiheessa alkujaan herkkä poika alkoi kasata ympärilleen kovuuden suojakuorta, nousee mieleen muistikuva kotoa.

Perhepiirissä oli ollut levotonta pitempään. Eräänä päivänä, joitakin vuosia isän lähdön jälkeen, alakouluikäinen Jarkko joutui menemään väliin tilanteessa, jossa rakas läheinen joutui väkivallan kohteeksi.

– Makasin tilanteen lauettua sängyssäni ja päätin, että mä en halua kokea sitä heikkouden tunnetta enää ikinä. Tajusin, että olen ihan yksin tässä maailmassa. Silloin se kovuuden ajatus sai alkusysäyksen. Se oli selviytymiskeino. Aloin panssaroida itseäni.

Kun nuori, heikkouteen pettynyt Jarkko sitten näki televisiosta elokuvan Rambo, suunta oli kerrasta selvä. Lihaskimppu edusti kaikkea sitä, mitä poika kaipasi itselleen.

– Minä, heikko ja hontelo poika, ajattelin, että jos sellaiseksi pääsen, niin minulla ei ole ikinä enää elämässä mitään heikkoa tai suruja.

Jarkko Stenius nostaa painoja teini-ikäisenä.
Punttisalilla teini-ikäisenä 1987. Jarkko Stenius nostaa painoja teini-ikäisenä. Kuva: Jarkko Steniuksen kotialbumi. Flinkkilä & Kellomäki,Jarkko Stenius

Lähdin karkuteille kovuuteen.

Nuori Jarkko alkoi treenata painonnostoa ankarasti ja itseään säästämättä. Sama piiskaamisen ja itsensä kurittamisen malli jatkui vuosia nuoren aikuisen elämäänkin.

Palautuminen ja lepo oli häviäjien hommaa. Kehon piti olla iskussa ja myös tunteet piti kuolettaa.

– Ajattelin, että jos heittäydyn johonkin tunteeseen, niin olen aina heikoilla. Rakkaus oli se äärimmäisin tunne tietenkin. Siihen ei missään tapauksessa kannattanut ryhtyä, koska oli vaarana haavoittua. Lähdin karkuteille kovuuteen. Ajattelin, että kovana jätkänä ei ikinä tarvitse pelätä mitään.

Jarkko haki vastaansa jatkuvasti rankempia kokemuksia. Siinä oli itsensä rankaisemisen vahva maku.

Rankka elämä ja pohjaton paha olo veivät miehen 22-vuotiaana Ranskan muukalaislegioonaankin hakemaan äärirajoja, mutta sielläkään ei ollut tarpeeksi kuria tarjolla.

Pettymys oli kova, kun unelma särkyi. Oli luvattu, että legioonassa miehet puristavat sukistaan verta, mutta iltapalalla olikin tarjolla kaakaota.

– Nyt sitä tunnetta on vaikea tunnistaa, mutta hain silloin koko ajan äärirajoja. Levoton rauhoittuu, kun saa rajat, ja niitä etsin koko ajan. Halusin, että joku laittaa minut kuriin, mutten löytänyt sitä legioonastakaan. Sekään ei muka ollut minulle tarpeeksi.

Nyt Jarkko ymmärtää, ettei mikään olisi millään voinut riittääkään. Sysimusta mieli piehtaroi pahassa olossa.

– Ei sellainen ihminen kuin mitä minä olin silloin ole missään onnellinen. Kun hakee koko ajan kovempaa rankaisua, on joka paikassa vain tyhjyyttä vastassa.

Ex-thainyrkkeilijä Jarkko Stenius treenaa Phuketissa 2008. Tatuoitu mies nostaa painoa hampaillaan.
Kovaa treeniä Phuketissa 2008. Ex-thainyrkkeilijä Jarkko Stenius treenaa Phuketissa 2008. Tatuoitu mies nostaa painoa hampaillaan. Kuva: Jarkko Steniuksen kotialbumi. Flinkkilä & Kellomäki,Jarkko Stenius
Sitähän me vihaamme, mitä itse emme pysty olemaan.

Kun Jarkko etsiytyi kamppailulajien pariin, alkoi tulla tulosta. Mies nousi kahden kansainvälisen thainyrkkeilyliiton top 10 -listalle ja otteli ammattilaisena Suomessa ja ulkomailla.

Se on jälkikäteen katsottuna aikamoinen ihme, sillä Jarkko joi rajuja putkia jopa menestyneimpinä aikoinaan.

Voima, kamppailutaito, päihteet ja vimmainen viha olivat todella huono yhdistelmä. Taistelukavereita löytyi aina, niin salin sisältä kuin kadultakin.

– Olin isäni jalanjälijllä sillä tavalla, että alkoholi käynnisti vahvasti sellaisen uhmahengen. Tuolla kaduilla liikkui muitakin pahoinvoivia ihmisiä kuin minä. Meillä oli sellainen magneetti, että aina jotenkin kohtasimme. Kaksi urpoa löytää toisensa sieltä väenpaljoudesta kyllä aina.

Tavallista perhe-elämää viettävät ihmiset näyttäytyivät Jarkon silmiin sopuleina, villakoirina ja pelleinä.

– Halveksin heitä. Mutta sitähän me vihaamme, mitä itse emme pysty olemaan. Inhoamme sitä osaa itsessämme, jota kaikesta huolimatta haluaisimme olla, Jarkko miettii nyt.

Lopulta, monia raskaita vuosia ja väkivaltatuomioitakin myöhemmin kurssi alkoi kääntyä, kun Jarkko lähti viimeisenä mahdollisuutenaan terapeutin kehotuksesta thaimaalaisen luostarin retriittiin etsimään rauhaa.

Jarkko uskoi sen, mitä rystysiin oli tatuoitu: 2 far gone. Että hän olisi jo kaiken avun ulkopuolella, liian pitkällä pelastettavaksi.

Retriitti tuntui kuitenkin juuri ja juuri paremmalta ratkaisulta kuin se toinen mielessä oleva ratkaisu: päivien päättäminen.

Ex-thainyrkkeilijä Jarkko Stenius meditoi kivellä, kaunis vehreä thaimaalainen maisema, kuvattu vuonna 2011.
Jarkko ja hiljaisuus, 2011. Ex-thainyrkkeilijä Jarkko Stenius meditoi kivellä, kaunis vehreä thaimaalainen maisema, kuvattu vuonna 2011. Kuva: Jarkko Steniuksen kotialbumi. Flinkkilä & Kellomäki,Jarkko Stenius
Olin koko elämäni istunut sellin nurkassa tajuamatta, että sen ovi oli auki.

Alku meditaatioretriitissä oli levottomalle ja vihaiselle kamppailijalle puhdasta kärsimystä.

– Hirveä kokemus! Siellä istuttiin ja hengitettiin. Joka paikkaan sattui. Kulunut vartalo kolotti. Nilkkaa, selkää ja niskaa väänsi. Katselin muita, jotka olivat kuin pienet buddhat siellä. Minun olisi tehnyt mieli huutaa.

Pelkkä aloillaan oleminen ja omien ajatusten kuuleminen olivat aivan uusia ja vieraita asioita.

– Olin vain mennyt ja tehnyt ja saanut siitä kiksit. Samalla oli semmoinen epämiellyttävä möykky mahassa. Mietin mitä olen tekemässä ja mihin menemässä. Missään ei ollut hyvä olla. Pysähtyminen tuntui ihan sietämättömältä ja mahdottomalta.

Vähitellen Jarkko valjasti harjoitteluun huippu-urheilijan osaamisensa. Hän istui, hengitti, keskittyi ja alkoi pikkuhiljaa sietää omia ajatuksiaan. Lopulta harjoitteista alkoi löytyä ulospääsy jatkuvasta pahasta olosta.

– Suurin oivallus oli se, että voin muuttua. Ettei minua ole tuomittu mihinkään kohtaloon. Tajusin, että samalla tavalla kuin olin vuosia muokannut mieltäni kovaksi, pystyn muokkaamaan mieltäni myös hyvään suuntaan. Olin koko elämäni istunut sellin nurkassa tajuamatta, että sen ovi oli auki. Ei tarvinnut kuin kävellä ulos. Kun tajusin sen, tuli onnen itku. Se oli ehkä siihenastisen elämäni valtavin tunne.

Jarkko Stenius hymyilevänä parvekkeella vuonna 2015.
Kreikan reissulla 2015 hymyilyttää. Jarkko Stenius hymyilevänä parvekkeella vuonna 2015. Kuva: Jarkko Steniuksen kotialbumi. Flinkkilä & Kellomäki,Jarkko Stenius
Minulla on komentokeskus hallussa.

Pitkä ura kamppailu-urheilun parissa ja kova elämä tatamin ulkopuolellakin ovat jättäneet 48-vuotiaaseen mieheen jälkiä. Jarkko, kuten moni muukin päähän paljon osumia saanut urheilija, kärsii pahoista oireista.

Nyrkkeilijän dementiaksi kutsuttu tila Dementia pugilistica oireilee esimerkiksi apaattisuutena, psykoottisina luonteenpiirteinä, aggressiivisuutena, masentuneisuutena, huonona keskittymisenä ja koordinaatiokyvyn heikkenemisenä.

Jarkko tunnistaa kaikki oireet itsessään.

– Listalta puuttuvat vielä tunne-elämän hankaluudet. Tulee aggressiota, mutta positiiviset tunteet eivät nouse helposti. Se vähän tylsistyttää ja turruttaa tunteita.

Vaikutukset kuuluvat myös puheessa, etenkin väsyneenä. S-kirjaimet alkavat suhista ja lauseet ovat jähmeitä. Puhutaan "kahden kaljan kännistä".

Jarkko toteaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa kovaa kontaktia ottaneet urheilijat ovat päätyneet nyrkkeilijän dementian ansiosta traagisiin kohtaloihin.

– Siellä on ollut jopa perhesurmia. Ja kun he eivät ole saaneet tilaansa apua, osa on päätynyt tekemään itsemurhan ampumalla itseään sydämeen, jotta heidän aivonsa säilyisivät lääkäreille tutkittaviksi.

Entä onko Jarkko pelännyt itse olevansa laukaisemista vaille oleva aikapommi, joka sortuu kamaluuksiin?

– En enää. Olen harjoittanut mieltäni niin paljon ja tunnistan nykyisin muutokset tunnelmissani. Minulla on komentokeskus hallussa. Tilanne olisi toinen, jos en olisi tehnyt sitä työtä. Silloin uskon, että olisin kasvanut nurmikkoa jo 15 vuotta.

Nouseeko sydämestä vihaa, kateutta ja ärsyyntymistä vai rakkautta ja hyväksyntää?

Nykyisin entinen nyrkkisankari valmentaa mielenrauhaa etsiviä ihmisiä, kirjoittaa kirjoja ja kiertää kouluissa kertomassa nuorille elämäntarinaansa varoittavana, mutta toivoa antavana esimerkkinä.

Hän uskoo vakaasti, että muutos on mahdollinen ja haluaa jakaa oppia muillekin.

Jarkko toteaa, että tie rakkauden ja myötätunnon äärelle oli pitkä ja vedet välillä todella syviä, mutta tehty työ kaiken sen arvoista.

– Ilman muuta parasta, mitä ihminen voi itselleen tehdä, on harjoitella näitä juttuja. On hirveä ero siinä, nouseeko sydämestä vihaa, kateutta ja ärsyyntymistä vai rakkautta ja hyväksyntää. Aika syvissä vesissä piti kyllä möyriä, ennen kuin ne pystyin löytämään.