Hoikka artisti, timmi artisti, laiha artisti

Alkaa tietysti olla jo vaikeaa muistaa, millaista on festareilla.

Mutta muistellaan hetki. Tuhatpäisen yleisön eteen nousee yksi toisensa jälkeen taitavia muusikoita ja viihdyttämisen ammattilaisia. Ihmiset juhlivat, laulavat mukana ja eläytyvät kappaleisiin.

Miksi joku pääsee lavalle valokeilaan ja toisen rooli on olla maksava asiakas yleisömeressä? Vastaus on ilmeinen: lavalle voi päästä, jos on musiikillisesti lahjakas ja biisit kiinnostavia, on faneja ja tehnyt määrätietoisesti uraa artistina.

Mutta onko myös ulkonäöllä merkitystä siinä, miksi joku pääsee valokeilaan? Onko painolla väliä? Sillä, millainen kroppa artistilla on?

Jos alkaa kiinnittää huomiota näihin kysymyksiin ja selailee suomalaisten isojen festivaalien nettisivuja, on aika vaikeaa olla näkemättä säännöllisyyttä.

Hoikka artisti, timmi artisti, laiha artisti, treenattu artisti.

Tietysti jokainen artisti on paljon muuta kuin oma kroppansa. He ovat festareilla musiikkinsa, eivät kehonsa takia. Musiikki on tärkeintä.

Mutta jos katsoisi sitä, millaisia kroppia festariyleisöstä löytyisi, tulos olisi todennäköisesti paljon moninaisempi. Hoikkia, timmejä, laihoja, treenattuja, kyllä, mutta myös lihavia, huonoryhtisiä, vammaisia, pömpöttäviä, rimpuloita, treenaamattomia, pehmeitä, kovia, pitkiä, lyhyitä. Kaikenlaisia.

Jos artistit siis pääsevät valokeilaan musiikkinsa, eivät kehojensa takia, miksi suosittujen muusikoiden kropat muistuttavat niin usein toisiaan?

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Todetaan heti ilmiselvä asia: tietenkään aivan kaikki artistit eivät ole laihoja tai timmejä. Popmaailmassa hoikka tai treenattu keho näyttäisi kuitenkin olevan pikemminkin normi kuin poikkeus.

Samaan aikaan tiedämme, että keskivertosuomalainen ei ole hoikka.

Laulaja Elias Kaskisen vartalo on esillä hänen musiikkivideoillaan. Tuntuu hieman asiattomalta kommentoida tai kuvailla toisen ihmisen vartaloa, mutta se on tämän jutun aiheena ja siitä Kaskinenkin nyt puhuu.

Joten kuvaillaan: Kaskisen kroppa on musiikkivideoilla lihaksikas, treenattu, kauneusihanteiden mukainen. Tällaisia vartaloita olemme tottuneet näkemään pop-kuvastossa.

Kaskinen tunnistaa ajatuksen siitä, että jos artisti poikkeaa ihannoidusta ruumiinrakenteesta ja on esimerkiksi lihava, sitä voidaan pitää rohkeana tai jopa aktivismina.

– Tähän bisnekseen on sisäänkirjoitettu kehotyyppi, jota artistin kannattaa edustaa. Se kertoo toki paljon siitä, että tietynlainen ruumiinrakenne ja kauneusihanteet ovat läsnä ja yliedustettuna meidän mediassa.

Kauneusihanteet ja hoikan vartalon ihannointi eivät ole tietenkään läsnä vain musiikissa. Lihavuutta tutkineen Amy Farrellin mukaan lihavuutta alettiin stigmatisoida 1920-luvulla, jolloin länsimaissa siirryttiin kohti yltäkylläisempää kulutusyhteiskuntaa.

Samalla vuosikymmenellä alkoi viihdeteollisuuden tuotteiden massakulutus, mikä johti myöhemmin popmusiikin syntyyn. Popmusiikin perustoja on ryhdytty rakentamaan samaan aikaan, kun lihavuutta on alettu demonisoida.

Voisiko tämä vaikuttaa jollain tavalla popmusiikin rakenteisiin?

Turun yliopiston erikoistutkija Erica Åberg puhuu ulkonäköyhteiskunnasta – hän on ollut myös kirjoittamassa samannimistä kirjaa – jossa ulkonäön voi nähdä pääomana.

– Visuaalisessa kulutuskulttuurissa ulkonäön merkitys on muuttunut keskeisemmäksi. Ajatus on se, että jokaisella on periaatteessa yhtäläinen mahdollisuus ostaa ja muokata itsensä oikean näköiseksi. Tällainen ajattelutapa on kuitenkin eriarvoistava, sillä mahdollisuudet eivät ole kaikille yhtäläiset.

Ulkonäkö on siis pääomaa, jonka avulla artisti myy tuotettaan, eli itseään. Kaskisen mukaan sooloartistin brändi on hän itse päästä varpaisiin. Keho toimii artistin työvälineenä ja siitä otettujen kuvien avulla voidaan esimerkiksi myydä hänen levyjään.

Artistin tuotteena toimii hänen mukaansa musiikki, artistitarina ja ennen kaikkea fantasia artistin elämästä.

– Ei ole realistista sanoa, ettei ulkonäöllä olisi mitään väliä musabisneksessä. Jos sillä ei olisi väliä, niin tuskin levy-yhtiöt laittaisivat tuhansia euroja esimerkiksi valokuvaajaan, meikkaajaan ja stailistiin levykansia ja musiikkivideoita kuvatessa, Kaskinen toteaa.

Jo tässä vaiheessa vaikuttaa siis selvältä, että musiikkialalla ei todellakaan ole kyse vain musiikista.

Lihavuuteen liitetään esimerkiksi ulkonäkömääreitä, kuten rumuus, ja toisaalta luonteenpiirteitä, kuten laiska ja tyhmä.― Anna Puhakka

Tietenkään ongelmana ei ole se, että artistien keskuudesta löytyy hoikkia ja timmejä ihmisiä. Joskus treenattuun vartaloon voi löytyä loogisia syitä: artistin keikat saattavat sisältää esimerkiksi intensiivisiä tanssikoreografioita tai liikettä, joka vaatii lihasvoimaa.

Tätä ei ole tarvetta muuttaa. Kysymys kuuluu, miksi muunlaisia kroppia näkyy artistien joukossa niin vähän. Ei kaikkien artistien keikkailu koostu intensiivisistä tanssirutiineista.

Hoikkuus tai ulkoinen timmiys eivät myöskään ole edellytyksiä sille, että voisi olla hyvässä kunnossa ja esimerkiksi esiintyä tanssien ja liikkuen. Yhdysvaltalainen artisti Lizzo on tästä hyvä esimerkki.

Fyysisesti kuormittavista keikoistaan ja hyvästä kunnostaan tunnettu poptähti Antti Tuisku käsittelee kehon ja uran suhdetta härskin oivaltavasti ja räväkästi ironisoiden uudessa Bisnes-biisissään: “Mun perse on mun bisnes”.

Valitettavasti lihavuus vaikuttaisi olevan huonoa bisnestä. Lihavuuden nähdään rikkovan yhteiskunnan normeja ja hyveitä.

Koska ulkonäkökeskeisessä kulutusyhteiskunnassa itsensä parhaimman version saavuttaminen nähdään olevan vain kiinni omasta motivaatiosta, päädytään helposti myös tekemään tulkintoja muiden ulkonäöstä.

Lihavuus nähdäänkin usein itseaiheutettuna pahana, jota pitää saada kommentoida.

– Lihavuuteen liitetään erilaisia määreitä, jotka ajan myötä sementoituvat osaksi sitä, miten lihavuutta tulkitaan. Siihen liitetään esimerkiksi ulkonäkömääreitä, kuten rumuus, ja toisaalta luonteenpiirteitä, kuten laiska ja tyhmä, lihavuutta yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta tutkiva Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Anna Puhakka kertoo.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Laulaja Eve Hotti on kohdannut vartalonsa takia kommentointia ja negatiivisia asenteita. The Voice of Finland -kilpailussa vuonna 2013 noussut Hotti muistaa, kuinka ohjelman aikana häntä arvioitiin yleisöstä seuraavasti: laulaa hyvin, mutta tuon kokoisena pitäisi laulaa kuin Adele, että pärjäisi.

– Mulla on välillä tosi ristiriitainen fiilis kehollisuuden osasta mun artistiutta. Toisaalta mun ääni on mun työkalu ja haluan myös vaatevalinnoilla ilmaista itseäni. Toisaalta mun keho tai ulkonäkö ei liity siihen, miten hyvin mä osaan laulaa, Hotti sanoo.

– En haluaisi, että mun kehoon kiinnitettäisiin niin paljon huomiota, mutta en tiedä onko se naisena musiikkialalla mahdollista.

Se ei ehkä tule kenellekään yllätyksenä, että yleisön seasta saattaa tulla laulajille ja ylipäänsä esillä oleville ihmisille asiattomia kommentteja. Hotti kertoo kuitenkin YleX:lle, että hän on törmännyt samankaltaisiin asenteisiin levy-yhtiömaailmassa.

Hotti signattiin musiikkiyhtiö Kaiku Entertainmentille vuonna 2015.

– Minulle tuli vahvasti tunne siitä, että mun painosta ja ulkonäöstä puhutaan levy-yhtiössä. Halusin nostaa kissan pöydälle ja varasin ajan toimitusjohtaja Pekka Ruuskalta, jotta voitaisiin keskustella asiasta avoimesti, Hotti kertoo.

Keskustelu Ruuskan kanssa käytiin vuonna 2016.

– Keskustelun aikana mun annettiin ymmärtää, että mun paino ja halu laihduttaa liittyvät siihen, kuinka sitoutunut ja motivoitunut olen tekemään uraa artistina. Pekka sanoi, ettei tällainen ylipaino ole terveellistä kenellekään, varsinkaan nuorelle ihmiselle.

Ylipainon terveysriskeistä on tosiaan olemassa paljon tutkittua tietoa. On kuitenkin harvinaista ja yleisesti ottaen sopimatonta, että työpaikalla toimitusjohtaja kommentoisi alaisensa painoa edes terveysnäkökulmasta, vaikka artistit eivät olekaan tavallisessa työsuhteessa levy-yhtiöönsä.

Alalla on historiallisesti aika ajoin tultu tilanteisiin, joissa myös artistin terveys saattaa olla vaarassa esimerkiksi elämänhallinnallisista haasteista johtuen.― Pekka Ruuska

YleX tavoitti Kaiku Entertainmentin toimitusjohtaja Pekka Ruuskan kysyäkseen hänen versiotaan tapahtuneesta. Ruuska suostui kommentoimaan kyseistä keskustelua ainoastaan sähköpostitse.

Hän ei kiistä Hotin kertomia asioita.

– Keskustelusta on aikaa yli viisi vuotta, joten luonnollisestikaan en muista kaikkea, mutta muistan, että asiasta keskusteltiin. Juttelin juuri äsken Even kanssa puhelimessa, ja hän muisti päälinjat varmasti minua paremmin, kirjoittaa Ruuska.

Ruuskan mukaan paino ja painonpudotus eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti liity motivaatioon musiikkialalla, vaan sisältö on keskiössä: artistin valovoimaisuus sekä riittävä määrä osaamista tai ainakin kehityspotentiaalia.

– Artistin tahtotila on edellä mainittujen jälkeen tärkeä tekijä onnistumisessa. On tärkeää, että artisti toimii kaikilla artistisuuteen liittyvillä alueilla itseään kehittäen ja artistiuteen valmistautuen.

– Alalla on historiallisesti aika ajoin tultu tilanteisiin, joissa myös artistin terveys saattaa olla vaarassa esimerkiksi elämänhallinnallisista haasteista johtuen.

Tämä on tietenkin totta: kaikki tietävät, että moni artisti on kuollut päihteiden liikakäyttöön. Mutta onko paino aiheuttanut artisteille vaarallisia tilanteita?

Syömishäiriöistä moni artisti on toki puhunut julkisesti. Usein kyse on kuitenkin siitä, että paine muokata kropastaan tietynlainen, esimerkiksi laiha tai timmi, on ottanut ihmisestä yliotteen.

Ruuska kertoo olevansa sitä mieltä, että tämän päivän levy-yhtiöt eivät pidä artistin hoikkuutta minään kriteerinä artistikiinnityksiä tehtäessä. Sen sijaan ratkaisevaa on hänestä läsnäolo ja uskottavuus siinä, mitä edustaa.

Onko siis vain tyrmäävä yhteensattuma, että niin moni artisti on hoikka? Vai kytkeytyvätkö hoikkuus, läsnäolo ja uskottavuus jotenkin samaan pakettiin?

– Eivät kytkeydy. Uskottavuus tulee osaamisesta ja itseluottamuksesta. Olen tavannut näitä ominaisuuksia kaikenkokoisilla ihmisillä. Samoin näiden ominaisuuksien puuttumista.

Ruuska kuitenkin tunnistaa sen, että artistien hoikkuuden “historiallinen korostuminen” ei ole ollut yhteensattumaa. Hän sanoo itse toimineensa musiikkialalla aikana, jolloin artisti-ihanteesta on ajateltu kaavamaisemmin kuin nyt.

Ruuskan mukaan hän on joutunut itsekin tarkistamaan ajatteluaan asiassa.

Kuvat: Gettyimages, kuvanmuokkaus: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

On kiinnostavaa, että Ruuska puhuu hoikkuuden korostumisesta ainakin musiikkialan historiassa. Näyttää siltä, että aihe on nykypäivänäkin harvinaisen vaikea keskusteltava.

YleX lähetti tätä juttua varten haastattelupyyntöjä lukuisille suomalaisille suosituille artisteille ja musiikkialan vallankäyttäjille isoihin levy-yhtiöihin. Juuri kukaan ei halunnut antaa haastattelua siitä, millainen merkitys artistin ulkonäöllä tai painolla alalla on.

On vaikeaa sanoa, miten lähes kategorista kieltäytymistä keskustelusta pitäisi tulkita. Paino ja ulkonäkö ovat herkkiä aiheita, mutta vaikeneminen ei vie asioita eteenpäin. Jos taas levy-yhtiöiden mielestä mitään ongelmaa tai keskusteltavaa ei ole, eikö sen voisi sanoa ääneen?

Onko kysymys artistien painosta alan itsensä mielestä epärelevantti, kiusallinen, ärsyttävä, itsestäänselvä, vaikea, merkityksetön, väärä vai jotain muuta? Tämä jää vaille vastausta.

Eve Hotti kokee, että artistin painolla on merkitystä yhä tänä päivänä. Hän haluaa nostaa lihaviin artisteihin liittyvän sukupuoliaspektin.

– Omien kokemusteni mukaan musiikkialalla ulkonäkö menee välillä taidokkuuden ohi. Se on myös sidoksissa sukupuoleen: miehet voivat olla nallekarhuja, mutta lihavaan naiseen liitetään ajatuksia siitä, että on huono, laiska, ei jaksa ponnistella eikä ole valmis tekemään töitä uransa eteen.

Anna Puhakan mukaan lihavuuteen liittyvät normit ovat sukupuolittuneita. Yhteiskunnan näkökulmasta on paljon pahempi olla lihava nainen tai muunsukupuolinen kuin mies. Erica Åberg on samoilla linjoilla. Hän muistuttaa, että naisia määritellään ylipäänsä enemmän ulkonäön kautta nykyisessä yhteiskunnassamme.

Konkreettinen esimerkki sukupuolittuneesta normista näkyy vaikkapa siinä, että levy-yhtiön edustaja ei toivonut Arttu Wiskarin laihduttavan liikaa, sillä hänen pulleutensa nähtiin hyvänä samaistumispintana – minkä voi tosin myös nähdä aika omituisena puuttumisena artistin painoon.

Sen sijaan tanssija Evaleena Vuorenmaalle eräs artistien taustalla toimiva henkilö on sanonut suoraan, ettei kukaan halua nähdä vanhaa selluliittia lavalla.

Toki myös miehet kokevat ulkonäköpaineita, eikä niitä tule sivuuttaa. Voi olla, että miesten ulkonäköpaineista on pitkällä aikavälillä tulossa yhtä musertavia kuin naistenkin.

Elias Kaskinen tunnistaa paineet.

– Painoni on vaihdellut ollessani alalla. Kun kiloja on ollut enemmän, niin olen saanut lukea itsestäni kommentteja ja on esimerkiksi nimitelty, että onpa turvonneen näköinen äijä. Ne on todellakin sellaisia kommentteja, jotka muistaa, Kaskinen kertoo.

Hän huomauttaa myös, että lihavaan miesvartaloon liittyy tietynlaisia määreitä.

– Kun tosi revitty mies juoksee rannalla, niin se on seksikästä. Jos siihen tilalle vaihtaa lihavan miehen, niin se nähdään usein huumorina, mikä on aika ongelmallinen ilmiö.

Omien kokemusteni mukaan musiikkialalla ulkonäkö menee välillä taidokkuuden ohi. Se on myös sidoksissa sukupuoleen.― Eve Hotti

On yleistä kannustaa laihduttamiseen terveyden varjolla.

– Terveysargumentti on historiassa muovautunut, yksinkertaistava ulkonäköyhteiskunta-argumentti. Kenenkään terveys ei näy ulospäin, eikä ulkonäöstä voi päätellä millainen terveydentila kyseisellä henkilöllä on. Kenenkään muun terveys ei myöskään kuulu muille kuin henkilölle itselleen, Åberg sanoo.

Painosta kiusallisena markkinointiongelmana ei puhuta enää suoraan, kuten esimerkiksi 80-luvulla, jolloin valokuvaaja kehotti Kikkaa laihduttamaan 20 kiloa, jotta hänestä saataisiin seksikkäitä kuvia. Myös laulaja Meiju Suvakselle todettiin suoraan hänen levyjensä myyvän paremmin, jos hän laihduttaisi.

Näin Eve Hotille ei ole painosta puhuttu. Mutta onko lopputulos merkittävästi erilainen, jos artistin painosta puhutaan hänen terveytensä kautta?

– Koen alan ihmisten tietävän kyllä, ettei ajan hengessä ole soveliasta kommentoida tai puuttua toisen painoon, vaikka haluttaisiin. Sen takia käytetään erilaisia kiertoilmauksia, mikä ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa. Päin vastoin ongelma vain muuttaa muotoaan ja tekee sen tunnistamisesta ja kiinninaaraamisesta haastavampaa, Hotti pohtii.

Tämä artikkeli käsittelee lihavuutta ja hoikkuutta musiikkialan näkökulmasta. On kuitenkin selvää, että kyse on laajemmasta ilmiöstä. Viestejä lihavien ihmisten huonommuudesta tulee jatkuvasti niin monesta eri suunnasta, että siihen on vaikea olla uskomatta.

Hotti sanoo myös itse sisäistäneensä hyvin viestin siitä, että lihava keho ei ole toivottu. Tällaisia viestejä hän on saanut esimerkiksi kuunnellessaan sukunsa naisten puhuvan ikävästi lihomisesta tai esimerkiksi silloin, kun puvustaja on kehunut hänen laihtuneen.

Tätä kutsutaan sisäistetyksi lihavuusfobiaksi. Se voi näkyä siten, että henkilö voi itse sensuroida itseään tai olla tavoittelematta tiettyjä asioita, koska uskoo niin vahvasti omaan huonommuuteensa lihavuuden takia.

Arkinen ja yleinen esimerkki tästä voi olla se, ettei kehtaa mennä uimarannalle, koska oma lihava kroppa hävettää.

Hotti muistaa lihavuuteen liittyneen aiemmin paljon häpeää. Keskustellessaan Ruuskan kanssa painostaan hän muistaa olleensa itsekin vakuuttunut siitä, että hänen kannattaisi laihtua. Hän ei halunnut painon seisovan hänen ja hänen unelmansa välissä.

– Minusta tuntui uran alkuvaiheessa siltä, että olin kiitollisuudenvelassa ja sen vuoksi minun pitäisi näyttää tietyltä. Ajattelin, ettei minun kanssani haluta tehdä töitä, jos en pysty muokkaamaan itseäni. Myöhemmin tajusin vasta kyseenalaistaa sen, ettei painolla ole mitään tekemistä mun taidokkuuden kanssa.

Hotti sanoo, että omien ajatusmallien muokkaaminen on vaatinut paljon töitä. Hän piti hetken taukoa musiikista, koska häpesi kokoaan, mutta oppi ajan myötä olemaan sinut itsensä kanssa. Nyt hän on julkaisemassa uutta musiikkia ja hänellä on “sairaan hyvä olo itsestään”.

– Mä voin olla laulajana tästä kymmenen kiloa laihempi tai lihavampi, eikä sillä pitäisi olla mitään väliä. Millä on väliä on se, miltä musta tuntuu ja onko mulla hyvä olla.

Tämä kuulostaa Hotin kannalta hyvältä lopputulokselta. Se ei kuitenkaan muuta kokonaisen alan tilannetta, jos yksilö onnistuu muokkaamaan ajatusmallejaan.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Pitäisikö nykytilan muuttua? Olisiko sillä merkitystä, jos artistien joukosta löytyisi kaikennäköisiä ja -kokoisia ihmisiä? Vai onko hoikkuuden yleisyys musiikkialalla asia, jota on turha lähteä kyseenalaistamaan?

Sekä Hotin että Kaskisen mukaan popparit myyvät meille fantasiaa paremmasta, pientä pakoa arjesta. Jos artistit myyvät meille ideaa jostain paremmasta, sillä on väliä, miten tuo parempi elämä näyttäytyy.

Artistit saavat asemansa vuoksi tilaa mediassa ja ovat näin luomassa mielikuvia siitä, mikä on tavoiteltavaa. Samalla he luovat myös kuvaa siitä, millaisten ihmisten on mahdollista päästä julkisuuteen tai tehdä musiikkia ammattimaisesti.

Artistius voi tuntua mahdottomalta vaihtoehdolta, jos ei ole koskaan nähnyt itsensä kokoista artistia, joka näyttää olevan tyytyväinen elämäänsä.

– Artistien laajempi kehorepresentaatio normalisoisi erilaisia kehoja ja erilaisia tapoja elää. On tärkeää nähdä erilaisten ihmisten menestyvän ja olevan tyytyväisiä itseensä, Åberg Turun yliopistosta toteaa.

Kenellä on sitten vastuu artistien kehorepresentaation laajentamisesta?

Kaiku Entertainmentin Pekka Ruuskan mielestä on tärkeää, että levy-yhtiöiden portinvartijat pohtivat asiaa itsekriittisesti ja mahdollisia ennakkoluuloja tiedostaen: valitsenhan tässä nyt aivan varmasti sitä lahjakkainta ja parasta enkä “sopivimman” oloista tai näköistä tai kokoista.

Ruuska uskoo, että artistien ulkonäöstä kyllä keskustellaan jatkossakin: kuvien ja visuaalisuuden merkitys ovat jatkuvasti tärkeämpi osa artistipersoonaa. Hän kuitenkin uskoo, että keskusteluista opitaan käymään aiempaa ammattimaisemmin ja monipuolisemmin.

Artistien laajempi kehorepresentaatio normalisoisi erilaisia kehoja ja erilaisia tapoja elää. On tärkeää nähdä erilaisten ihmisten menestyvän ja olevan tyytyväisiä itseensä.― Erica Åberg

Hotin mielestä vastuu musiikkialalla on kaikilla.

– Artistin tulee rohkeasti pitää puolia, eikä ein sanomisen pelossa jättää kuuntelematta itseään. Levy-yhtiöillä on vastuuta siinä, millaisia artisteja he päättävät tukea. Kuluttaja taas on vastuussa siitä, mitä ostaa, Hotti kiteyttää.

Elias Kaskinen sanoo, että on mahdotonta suoraan osoittaa yhtä toimijaa, jonka pitäisi muuttua. Musiikkialalla kyse on rakenteista.

– Mun mielestä se lähtee siitä, että asiasta keskustellaan, sitä haastetaan, teemaa pidetään esillä ja sitä kautta se normalisoituisi.

Juttua täydennetty 12.3.2021 kello 10.55: Lisätty maininta yhdysvaltalaisartisti Lizzosta ja siitä, että hoikkuus ei ole edellytys sille, että artisti voi esiintyä tanssien ja liikkuen.