Hyppää pääsisältöön

Antti Tuiskun SuomiLOVE-illassa valokeilassa nähtiin arjen sankareita ja yhteisöllisyyden voimaa

Antti Tuisku esiintyy värikäs puku yllään SuomiLOVE-lavalla.
Antti Tuisku esiintyi näyttävästi SuomiLOVEn kauden toisessa livessä. Antti Tuisku esiintyy värikäs puku yllään SuomiLOVE-lavalla. Kuva: Atte Mäläskä Antti Tuisku,SuomiLOVE

Antti Tuiskulle oli alusta asti selvää, että hän halusi tehdä omasta SuomiLOVE-illastaan ennen kaikkea positiivisen. Hän tutustui suomalaisten ohjelmaan lähettämiin tarinoihin ja huomasi kaikkia iltaansa valikoituneita tarinoita yhdistävän tietyn saman punaisen langan.

”Kaikissa tarinoissa yllätettävät ovat arjen sankareita, jotka eivät välttämättä itse näe tai koe tehneensä mitään erityistä, eivätkä ole tietoisia miten paljon se oma tekeminen tuo iloa muiden jokapäiväiseen elämään”, Antti kertoo,

Teema rakentui osuvasti ystävyyden ja yhteisöllisyyden ympärille, joiden kautta aiemmin mainitut arjen sankarit saivat ansaitsemaansa kiitosta.

Antti Tuisku avasi iltansa esittämällä oman Kahvia ja Pullaa –kappaleensa, joka sopii täydellisesti ystävyyden ja yhteisöllisyyden illan teemaan.

”Kahvia ja pullaa kertoo siitä kaipuusta, et sulla olis se jengi jossa sut hyväksytään just sellaisena kun oot”, Antti avaa tarinaa kappaleen taustalla.

Tarina kappaletta toivoneen Hanna-Marin taustalla tuntui Antista itsessään liikuttavalta, sillä Hanna-Marille hänen ystävänsä Petri on hänen oma jenginsä – ja tarpeeksi sellaisenaan.

”Joillekin se yhteisö ja jengi on se yksi ihminen”, Antti lisää.

Kun Antti oli aiemmin pohtinut iltansa positiivista yleisvirettä ja ystävyyttä, hän halusi nostaa teemaa esille myös mukaan kutsumiensa artistivieraiden kautta, jotka kaikki olivat tavalla tai toisella hänelle myös henkilökohtaisesti tärkeitä ihmisiä.

Ensimmäisenä vierailevana artistina illassa nähtiin ensimmästä kertaa SuomiLOVEssa esiintyvä Vesala. Hän esitti koskettavan Uusia Unelmia –kappaleensa naissoutuporukan voimanaiselle Essille, joka on tähänastisessa elämässään selvinnyt monesta.

Vesalan tunteikas debyytti SuomiLOVEssa sai tunteet liikkelle niin LOVEsohvalla, kuin Antissakin.

”Paula on mulle merkittävä henkilö ja olen aina katsonut häntä ylöspäin”, Antti kertoo.

Paula Vesala esiintyy vihreässä nahka-asussa.
Vesala esiintyi ensimmäistä kertaa SuomiLOVEssa. Paula Vesala esiintyy vihreässä nahka-asussa. Kuva: Atte Mäläskä Paula Vesala,SuomiLOVE,Vesala

Illassa jaettiin kiitosta arjen sankareille

Antin illassa kolmantena nähtiin LOVEartistin itsensä esittämä versiointi Egotripin hittikappaleesta Älä koskaan ikinä. Tarina biisitoiveen taustalla oli Antista suoranainen esimerkki ihmisistä, joita hän halusi illassaan kiittää ja tuoda esille.

Tarinassa toimittajat haluavat yllättää mediatalon ravintolassa työskentelevän iloluontoisen Pirkon, jonka jo pelkkä olemassaolo tekee muiden päivästä automaattisesti paremman.

”Pirkko on arkkiesimerkki siitä, miten hän ei välttämättä itse edes tiedosta kuinka suuri vaikutus hänellä on muihin, eikä ainakaan tee siitä numeroa”, Antti pohtii.

Kappalevalinnassa korostui hienosti SuomiLOVEn uudistuminen, sillä tarinan ohjelmaan ilmoittaneet ihmiset saivat itse toivoa Antilta kyseistä kappaletta omistettavaksi Pirkolle.

”Biisi koki totaalisen muodonmuutoksen, enkä olisi ikinä uskonut versioivani Egotrippiä, tai ainakaan tätä biisiä!” Antti naurahtaa. Koko esityksen voit katsoa tästä.

Antti Tuisku esiintyy tummissa vaatteissa SuomiLOVE-lavalla.
Antti Tuisku versioi Egotrippiä. Antti Tuisku esiintyy tummissa vaatteissa SuomiLOVE-lavalla. Kuva: Atte Mäläskä Antti Tuisku,SuomiLOVE

Neljäntenä illassa nähty Markku Aron esitys poikkesi muista siten, ettei Markku ollut Antille entuudestaan tuttu.

”Mutta se tarina oli niin liikuttava!” Antti kertoo.

Kappaletta toivoi itseään Muijalan jengiksi tituleeraavat Vesa ja Ilkka, jotka halusivat yllättää rakkaan ystävänsä Olan.

Markku Aro esitti kolmelle herralle kappaleensa Käyn uudelleen eiliseen. Nuoruusvuosinaan nämä kolme muskettisoturia kuuntelivat kyseistä kappaletta ajellessaan Olan autolla.

Viidentenä lavalle pamahti ainutlaatuisella energiallaan Waldo’s People. Duo esitti Millalta Katrille omistetun kappaleen You Drive Me Crazy, joka on yksi ystäväkaksikon lempiyhtyeen suosikkikappaleista.

Waldo eli Marko Reijonen on ollut isossa roolissa Antti Tuiskun omalla uralla, sillä hän on muun muassa ollut tekemässä Antin albumeita hänen uransa alkuaikoina.

”Waldolla on ollut valtava rooli mun omassa artistiudessa”, Antti kertoo.

Nainen ja mies laulavat suomiloven lavalla.
Waldo's People laittoi bileet pystyyn. Nainen ja mies laulavat suomiloven lavalla. Kuva: Atte Mäläskä SuomiLOVE,Waldo’s People

Kuudes koskettava esitys nähtiin etäyhteydellä SuomiLOVE-studiosta suoraan oululaiseen olohuoneeseen, jossa tuoreille vanhemmille esiintyi toinen tuore isä, eli Mikael Gabriel.

Löytäjä saa pitää –kappaleensa esittäneellä Mikael Gabrielilla on vankka paikka Antti Tuiskun sydämessä.

”Kun tein En Kommentoi –levyäni, Miklu fiittasi mun biisissä ja meistä tuli ystävät”, Antti hehkuttaa.

Esityksessä korostui tarjota esikoislapsensa saaneelle Mikael Gabrielille mahdollisuus leijailla omassa vauvakuplassaan.

”Oli hienoa tehdä yllätys, jossa yllätettävä ja yllättäjä ovat samassa elämäntilanteessa”, Antti lisää.

Mikael Gabriel esiintyy kuvioidussa asussa SuomiLOVEssa.
Mikael Gabriel esitti kappaleensa SuomiLOVEssa. Mikael Gabriel esiintyy kuvioidussa asussa SuomiLOVEssa. Kuva: Atte Mäläskä Mikael Gabriel,SuomiLOVE

Ihan kannustuksena kaikille, että nyt se Antti Tapani, joka fanitti Aikakonetta eikä uskaltanut mennä keikalle, on itse lavalla vetämässä tätä biisiä
;Antti Tuisku]

Seitsemäntenä illan esityksenä nähty Aikakoneen versio Anna mun bailaa –biisistä oli Antin ikioma yllätys oman elämänsä tärkeille ihmisille.

”Halusin antaa tilaa niille jotka on olleet mun tukena kun mulla on ollut hankalaa”, Antti lisää.

Antti kutsui studioon lapsuuden ja nuoruuden ystäviään Rovaniemeltä. Ystäväporukka on aina antanut Antin olla oma itsensä, eikä heistä kukaan sortunut ryhmäpaineen alla kiusaamaan häntä kouluaikoina.

”Tätä mun halua esiintyä ja olla esillä vieroksuttiin muiden toimesta”, Antti avaa kokemuksiaan kouluvuosistaan.

Aikakone oli kaveriporukan mielimusiikkia ja melodinen pop-musiikki on aina ollut Antille tärkeää. Hän ei tosin lapsena uskaltautunut julkisesti Aikakoneen keikalle.

”Ihan kannustuksena kaikille, että nyt se Antti Tapani, joka fanitti Aikakonetta eikä uskaltanut mennä keikalle, on itse lavalla vetämässä tätä biisiä”, Antti hehkuttaa.

Huikean esityksen kruunasi myös mystinen diskoduo, jonka peilipallokypäröistä paljastui esityksen jälkeen tuttuja kasvoja. Voit katsoa esityksen ja diskopallojen sisästä paljastuneet yllätysartistit Yle Areenasta.

Toisiksi viimeisenä nähtiin etäyllätys, jossa Mariia haluisi yllättää ystävänsä Venlan heille rakkaan yhtyeen kappaleella. Ida Paul & Kalle Lindroth ilmestyivät esittämään Hiekkalaatikolla –kappalettaan Mariian olohuoneeseen, kun pahaa aavistamaton Venla oli tullut vierailulle.

Antilla on duoon erityinen suhde, sillä hän on itse ollut esimerkiksi Kalle Lindrothin bestman tämän häissä ja ystävyys heidän välillään on kestänyt jo lähes kaksi vuosikymmentä. Myös kunnia tutustua Ida Pauliin on tullut Antille Kallen myötä.

”Ollaan kaikki kolme vietetty monta iltaa mun luona ja juhlittu yhdessä. Paranettu maailmaa”, Antti hihkuu.

Antti Tuisku esiintyy savukoneiden keskellä.
Illan kruunasi Antti Tuiskun huikea esitys. Antti Tuisku esiintyy savukoneiden keskellä. Kuva: Atte Mäläskä Antti Tuisku,SuomiLOVE

Ilta huipentui superfanin yllätykseen

Illan viimeinen esitys nivoi yhteen Antin koko tämänastisen uran, sekä tärkeimpänä elementtinä nosti esille hänen oman fanikuntansa. Iltaa varten Antille oli teetetty jopa paita, joissa yllätettävän Riikan nimi koreili SuomiLOVE-logon vieressä.

Esityksessään Antti Tuisku lauloi ensin Idolsin koelauluissa esittämäänsä Craig Davidin Walking Away –kappaletta Leri Leskisen säestämänä, kunnes esitys yllättäen muuttui hänen omaksi Valittu Kansa –kappaleekseen.

”Leri on ensimmäinen ihminen jonka on koskaan säestänyt mua kun laulan julkisesti”, Antti paljastaa

Tärkein kulma esityksessä oli kuitenkin luonnollisesti fanit, joita kerääntyi useampi yllättämään porukkansa ilopilleriä ja voimanaista Riikkaa.

”Hienoa, miten myös mun musiikki on tuonut ihmisiä yhteen”, Antti pohtii kiitollisena.

Kunnioitus omia faneja kohtaa on sanomattakin selvää. Illassa yllätetty Riikka on seurannut Anttia jo alkuajoista.

”Mä arvostan isosti kaikkia mun faneja”, Antti lisää.

Voit katsoa koko huikean Antti Tuiskun isännöimän illan nyt Yle Areenasta!