Hyppää pääsisältöön

Yle selvitti jälleen millaiseksi suomalaiset kokevat elämänsä

Kolme nuorta naista katselevat iPadia kimppakämpän olohuoneessa.
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tekemän Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimuksen mukaan nuorten huoli yksinäisyydestä on kasvanut koronavuonna. Kolme nuorta naista katselevat iPadia kimppakämpän olohuoneessa. Kuva: Jyrki Valkama / Yle Yle,mediankäyttö arjessa

Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimus toteutettiin jo kolmannen kerran. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tutkimuksessa kävi ilmi, että koronavuosi on heikentänyt suomalaisten tyytyväisyyttä omaan elämään vain hieman.

Vaikka tyytyväisyys on laskenut, yhä 81 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä elämäänsä. Tyytyväisyyden lasku näkyy erityisesti 15–29-vuotiaissa. Koronan vaikutus näkyy myös siinä, että nuorten huoli yksinäisyydestä on lisääntynyt.

Samaan aikaan nuoret kuitenkin suhtautuvat tulevaisuuteen luottavaisemmin kuin muut ikäryhmät. 15–29-vuotiaiden usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on selvästi edellisiä sukupolvia vahvempaa. Nuorilla miehillä on kaikista suurin usko siihen, että he voivat vaikuttaa oman elämänsä kulkuun.

“On kiinnostavaa, että poikkeusaika näkyy tuloksissa niin vähän. Selvästi poikkeusolot auttavat ihmisiä arvostamaan tavallista arkea: se näkyy niin siinä, miten ihmiset puhuvat hyvästä elämästä kuin siinä, mistä asioista he haaveilevat. Myös toimeentulon ja työn tärkeys ja merkitys näkyvät kaikissa vastauksissa. Osa arvostaa merkityksellistä työtä ja osalle tärkeintä on turvattu toimeentulo”, kertoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan asiakkuuspäällikkö Jenni Müller.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaiseksi suomalaiset kokevat elämänsä tällä hetkellä, millaisia huolenaiheita heillä on arjessaan, mitä he ajattelevat demokratiasta ja vaikuttamisesta sekä millaisia odotuksia heillä on mediaa kohtaa.

Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimus toteutettiin Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnassa nyt kolmatta kertaa. Tutkimuksen tuloksia aiotaan käyttää laajasti journalismissa.

“Meille on tärkeää tuottaa uutta tietoa ja tietää, mitä suomalaisille kuuluu ja mitä he medialta kaipaavat. Yritämme journalismillamme vastata ihmisten tarpeisiin. Julkisen palvelun yhtiönä Ylellä on erityinen vastuu siinä, että palvelemme kaikkia suomalaisia”, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen sanoo.

Tutkimustuloksiin voi tutustua laajemmin tässä pdf-koosteessa.

Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimuksen toteutti IROResearch Ylen toimeksiannosta 11.12.–28.12.2020. Tutkimukseen vastasi 2061 ihmistä. Kohderyhmä oli yli 15-vuotias suomenkielinen väestö (pl. Ahvenanmaa). Otos on painotettu vastaamaan kohderyhmää, joten tulokset voidaan yleistää tutkittuun ryhmään. Tulosten virhemarginaali on 2,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.