Muodon ja kauneuden liitto – Aino ja Alvar Aalto olivat tasaveroinen työpari

Virpi Suutarin dokumentista ilmenee, että Aino ja Alvar Aalto tekivät kiinteää yhteistyötä, ja esimerkiksi huonekalut signeerattiin usein molempien nimissä. Aino oli miestään vanhempi ja kokeneempi arkkitehti, joka omasi ”poikkeuksellisen kauneuden tajun”. Silti Aino on usein jäänyt miehensä muusan asemaan: ”Meillä on tarve nostaa yksinäisiä miesneroja."

Teksti: Sanna Wirtavuori

Alvar Aalto ei vähätellyt Aino Aallon arvoa. Hän korosti pariskunnan yhteistyötä ja arvosti sekä suorastaan jumaloi vaimoaan.

Jälkeen päin valtakunnan kaapin päälle on kuitenkin nostettu miesnero yksin. Miksi näin kävi, ja kuka oli tämä miehensä maineen siimekseen jäänyt moderni arkkitehti ja taiteilija?

Kun kolmekymppinen Aino Marsio tuli töihin 26-vuotiaan Alvar Aallon toimistoon Jyväskylässä vuonna 1924, hän oli tulevaa miestään kokeneempi ja kansainvälisempi, moderni nainen.

”Alvar oli neljä vuotta nuorempi eikä ollut heidän tavatessaan tehnyt vielä yhtään ulkomaanmatkaa. Sen sijaan Aino oli ollut toisten arkkitehtinaisten kanssa kolme vuotta aiemmin niin sanotulla Grand Tourilla Euroopassa hakemassa sivistystä ja syvyyttä työhönsä. Aino kävi muun muassa Venetsiassa ja Napolissa ja kuvasi arkkitehtonisia yksityiskohtia upouudella kamerallaan”, kertoo Aalto-dokumentin ohjannut Virpi Suutari.

Helsinkiläisen Ainon sisar oli lastentarhanopettaja, mutta ”nykyajan nainen” Aino seurasi insinööriveljeään Teknilliseen korkeakouluun ja opiskeli arkkitehdiksi. Naisarkkitehti oli noihin aikoihin harvinaisuus.

”Kiinnostavaa on, että Ainolla oli myös puusepän ja muurarin opintoja. Monipuolisesta materiaalien ja käsityön ymmärryksestä oli hyötyä suunnittelutyössä”, Virpi sanoo.

Aino oli aikalaisten mukaan myös taitava piirtäjä ja hänellä sanottiin olevan poikkeuksellinen kauneuden taju. Esimerkiksi pariskunnan ystävän ja yhden Artekin perustajista Maire Gullichsenin mielestä Aino oli esteettisin ihminen, jonka hän tiesi.

Alvar vitsaili, ettei hänellä ollut rahaa palkata Ainoa joten piti mennä naimisiin.

Ainon ja hurmurina tunnetun Alvarin suhde eteni nopeasti. Kerrotaan Alvarin vitsailleen, että hänellä ei ollut rahaa maksaa Ainolle palkkaa joten piti mennä naimisiin.

Pariskunnan yhteistyö oli alusta asti saumatonta ja työsuhde oli tasa-arvoinen ja symbioottinen. Tutkijoiden mukaan monista heidän töistään on vaikea sanoa, kumpi on tehnyt mitäkin.

”He pallottelivat ideoilla sekä loivat yhdessä eräänlaisen Aalto-kieliopin, oman muotokielen ja humaanin version modernismista. Ainon panos oli merkittävä. Hän oli yhteiskunnallisesti miestään valveutuneempi, ja on esimerkiksi painottanut, että tavoitteena suunnittelussa ei ollut luksus vaan kaunis arki. Aino suunnitteli muun muassa keittiöitä, lastentarhoja ja terveysasemia”, kuvailee Virpi.

Tuloksena oli kokonaisvaltaisia taideteoksia, kuten 1930-luvulla Paimion parantola ja Viipurin kirjasto sekä Villa Mairea. Huonekalut signeerattiin joskus molempien nimillä, joskus erikseen.

Näin kauniisti Alvar kirjoitti vaimolleen:

"Sinustahan se johtuu, että kaikki on niin luonnollista ja selvää. Aivan kuin paras arkkitehtuuri maailmassa. Sinusta lähtee varmuus ja taivainen, hiljainen lämpö, joka antaa meille kaikille sen tasapainon, jossa elämme ja teemme työtä."

Sinustahan se johtuu, että kaikki on niin luonnollista ja selvää. Aivan kuin paras arkkitehtuuri maailmassa.

Aalto-dokumentissa kuvattu intiimi kirjeenvaihto vahvistaa käsitystä, että rakkaus ja ihailu oli liiton vaikeinakin hetkinä molemminpuolista. Ajan trendin mukaan suhde oli jossakin määrin vapaa, ja hurmaavana seuraihmisenä tunnetulla Alvarilla oli retkensä. Hän kannusti myös vaimoaan seikkailuihin, ja kirjoitti tälle kuin itseään puolustellen ”Rakastan sinussa ihmistä, en mitään moraalista olentoa”.

Silti perhe ja työ olivat molemmille tärkeimmät asiat elämässä, ja keskinäinen kunnioitus sekä arvostus säilyi. Aino tiivisti sen kirjeessään näin:

”Olen monesti ajatellut kuinka rikasta elämäni sinun kanssasi on ollut kaikkine lasku- ja nousukausineen.

Paljon on meillä ollut työiloa ja tyydytystä työstämme ja hauskinta aina on ollut, kun on ollut paljon työtä, kilpailukiireitä ja rohkeita yrityksiä.”

Aino ja Alvar ja Suomen paviljonki New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939 Vasemmalla Suomen paviljonki New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939. Oikealla Aino ja Alvar Aalto tutkivat piirustuksia. Kuva: Aallon perhe Alvar Aalto,Aino Aalto,teeman dokumentit

Suhteen suuri tragedia oli, että Aino sairastui rintasyöpään ja kuoli liian varhain, jo 54-vuotiaana vuonna 1949.

Vaikka Aino sairasti useamman vuoden, niin menetys näytti tulleen miehelle yllätyksenä; ehkä hän uskoi viimeiseen asti vaimonsa selviävän.

Alvar oli Ainon viimeisinä vuosina paljon Amerikassa, jossa hänellä oli professuuri. Kirjeissään hän toisteli, kuinka paljon hän kaipasi alkuaikojen yhdessä luomista ja arkkitehtuurin periaatteiden tutkimista, elämän korkeimpia hetkiä. Kansainvälisen menestyksen keskellä hän näki, mikä elämässä oli kaikkein tärkeintä.

Virpi Suutari sanoo monien ystävien vahvistaneen, että Ainon kuolema miltei musersi Alvarin. Jotkut olivat jopa huolestuneita hänen henkisestä tasapainostaan ja lisääntyneestä alkoholin käytöstään.

Työt kuitenkin jatkuivat. Kun Aallon toimisto osallistui Ainon kuolinvuonna Otaniemen Teknillisen korkeakoulun suunnittelukilpailuun, nimimerkkinä oli kohtalokkaasti ”Ave mater alma, morituri te salutant”, (suom. Opintojeni äiti, kuolevaiset tervehtivät sinua.)

Seuraavina vuosina Alvar sai toimistonsa kanssa monia muitakin merkittäviä töitä ja kykeni uudistumaan punatiilisellä arkkitehtuurillaan. Kaikissa niissäkin on tunnistettavissa ja pohjana sama pariskunnan yhdessä luoma Aalto-muotokieli, perusta oli kestävä.

Muutama vuosi Ainon kuoleman jälkeen Alvarin elämään tullut uusi vaimo palautti ystävien kuvauksen mukaan työhön ilon ja naurun. Elsa Mäkiniemi oli 24 vuotta miestään nuorempi, myös arkkitehti ja kannustava yhteistyökumppani.

Kiinnostavaa on, että Elissa Aalto muuttui liittonsa myötä muutenkin kuin nimeltään. Valokuvista voi nähdä yhdennäköisyyttä Ainon ja hänen välillä. Aikalaiset ovat kertoneet myös että esimerkiksi Elsan entinen permanentattu tukka vaihtui Elissana Ainon tuttuun sileään nutturakampaukseen, ja vaatteiden piti olla pelkästään mustia tai valkoisia.

Rakensiko vanheneva mies nuoresta naisesta suuren rakkautensa kuvaa vai halusiko Elissa olla yhtä varmatyylinen kuin palvottu Aino? Yrittikö hän miellyttää ihailemaansa miestä tai oliko niin, että mies rakastui menetettyä vaimoaan muistuttavaan naiseen?

Rakensiko vanheneva mies nuoresta naisesta suuren rakkautensa kuvaa?

Virpi muistuttaa, että Elissa teki sittemmin myös merkittävän työn viemällä toimiston projekteja loppuun ja käynnistämällä Aalto-arkiston tämän kuoleman jälkeen.

On kuitenkin vihjailtu, että Elissalla olisi ollut vaikutusta siihen, että Ainon merkitystä Aallon tasavertaisena työparina olisi vähätelty.

Virpi Suutari ei usko tähän: ”Yksinkertainen syy Ainon taustalle jäämiseen on varmaankin se, että hän kuoli niin varhain. Meillä on myös yhteiskunnassa tarve nostaa jalustalle yksinäisiä miesneroja. Ehkä myös Göran Schildtin sinänsä ansiokas Aalto-elämäkerta ei valaissut riittävästi Ainon merkitystä, koska Schildt ei tuntenut häntä.”

Meillä on yhteiskunnassa tarve nostaa jalustalle yksinäisiä miesneroja.

Historia voisi olla erilainen, jos Aino olisi saanut elää yhtä vanhaksi kuin miehensä.

Jos näin olisi käynyt, niin olisiko meillä nyt arvostetun suurmiehen sijasta arvostettu työpari: Aino ja Alvar Aalto? Sitä voi vain pohtia.

”On sanottu, että Aino oli hiljainen keskushenkilö. Olisi vääryys kaventaa Aino muusaksi ja boheemin Alvarin maaduttajaksi ja tasapainottajaksi. Aino Aalto oli modernin naisen esikuva, arkkitehti, äiti, suunnittelija ja Artekin toimitusjohtaja”, Virpi Suutari sanoo.

Virpi Suutarin elokuva Aalto nähdään osana Areenan Dokkarifestivaalia 15.3.2021 alkaen sekä Yle Teemalla torstaina 18.3.2021 klo 21.