Kare Eskola
Yle
Suomessa taidemusiikkia äänitetään keskimäärin niin hyvin, että kuulija voi keskittyä olennaiseen eli musiikkiin. Pianisti Tuomas Nikkasen kunnianhimoisen Kuula-projektin ensimmäinen levy valitettavasti muistuttaa, että huonolla äänenlaadulla voi yhä edelleen piilottaa musiikin kuuluvista.
Nikkanen muistetaan kilpailumenestyksistään ja tunnetaan Iittalan musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Pianistina hän kulkee persoonallisia ja kokonaisvaltaisia polkuja: Kun hän tarttui Toivo Kuulan musiikkiin 100-vuotismuistovuonna, se poiki toisaalta uuden Kuula-oopperan Iittalaan, toisaalta pianoteosten kokonaislevytyksen, johon on tulossa aiemmin tuntematonta käsikirjoitusmateriaalia, Nikkasen täydentämiä teoksia ja Nikkasen omia Kuula-transkriptioita. Sarjan avauslevyllä kuullaan kuitenkin Kuulan tärkeimmät alkuperäisteokset pianolle eli Satukuvia, Juhlamarssi ja Kuusi pianokappaletta.
Sitä en ymmärrä, miksi Nikkanen harhautui levyttämään teokset Hämeenlinnassa, Sibeliuksen syntymäkodin pienen salin pienellä flyygelillä, enkä sitäkään miksi äänittäjä Timo Seppälä ei ole lainkaan osannut asiaansa. Modernien, asiallisten pianoäänitysten rinnalla tulos kuulostaa siltä että halvan pystypianon uumeniin on pudotettu pari huonoa mikrofonia, jotka taltioivat yhdistelmän purkkimaista pianosointia, ahdasta tuhnuakustiikkaa ja rasittavia koneistoääniä. Mitä paremmalla äänentoistolaitteistolla levyä kuuntelee, sitä pahemmalta se kuulostaa. Äänen helähdyksen sijaan kuuluu vasaran napautus ja jälkikaiun sijaan kuuluu tukahtuvien kielten särinä sammuttimien alla.
Jos ylätaajuudet sotkee huonolla äänentoistolaitteistolla, levy kuulostaa 30-luvun äänitykseltä ilman patinaa ja pehmeyttä. Kenties tavoitteena onkin ollut intiimi ja vanhahtava sointi, mutta äänitystilan, soittimen, äänityksen ja jälkikäsittelyn onnettomat valinnat eivät tavoitetta tue - tulos on huono nykyaikaisella tavalla, ei anteeksiantavan retrosti. Mallia olisi voinut ottaa Ainolan olohuoneessa 50-luvun laitteilla äänitetystä Kuusiston ja Kärkkäisen Sibelius-levystä, joka oli taiteellisesti motivoitu ja äänitysteknisesti hallittu kokonaisuus.
Kun luulin ettei äänitys voi enää huonommaksi muuttua, Juhlamarssin ja Kuuden pianokappaleen välissä niin tapahtui: Purkkimaisuuden päälle vetäytyi tuhnuinen verho todistamaan, että eri äänityssessioiden välillä on ollut niin suuria eroja, ettei niitä masteroimalla korjata.
Minua ei kiinnosta äänenlaatu vaan musiikki, mutta tältä levyltä minun on vaikea kuulla musiikin ansioita. Kaiketi Tuomas Nikkanen soittaa Kuulaa tarkalla, jäntevän napakalla otteella, ja pystyn nauttimaan siitä, kuinka hän muuntelee yksityiskohtia vapautuneesti mutta säilyttää musiikin suunnan selvänä. Esimerkiksi kolmannen Satukuvan jankkaava teema toistuu miellyttävän vaihtelevana ja värikkäänä. Silloin tällöin, vaikkapa Nocturnessa, äänityksen alta voi erottaa myös taiten pianolla rakennettua kerroksellisuutta ja impressionistista hämyä.
En minä ilkeyttäni hauku levyn äänikuvaa - pikemminkin se surettaa minua vietävästi. Ensinnäkin Tuomas Nikkasen pianismi ansaitsisi parempaa, samoin se ennen kuulematon Kuula, jota Nikkanen on työstänyt projektin tuleville levyille. Lisäksi levy on monialaisen kulttuurituottaja Lilithin debyytti taidemusiikin julkaisijana. Alan toimijoita ei ole Suomessa liikaa, joten olisin mieluusti suonut puuhalle paremman alun.
"Toivo Kuula: Kootut pianoteokset 1." Satukuvia; Juhlamarssi; Kuusi pianokappaletta. - Tuomas Nikkanen, piano. (Osuuskunta Lilith, LILCD-033)
Kuuntele Uudet levyt 18.3.2021, toimittajana Kare Eskola.
