Hyppää pääsisältöön

Henkilö näytti kuin pakastimesta nostetulta, kaverit olivat jo tuupertuneet kinokseen

Kansanradio on kerännyt yleisön tarinoita ja kokemuksia heikoilta jäiltä.

Vaikka aika kultaa muistot ja jälkeenpäin vaaranpaikkaa voidaan muistella humoristisinkin sanankääntein, niin kannattaa pitää mielessä, että aika moni heikoilla jäillä seikkaillut ei ole meille enää tarinaansa kertomassa.

Jotkut Kansanradiolle tarinansa kertoneista ovat kokeneet kylmän yllätyskylvyn useampaankin kertaan ja siihen jopa muistetaan varautua auton takakonttiin pakattavalla varavaatekerralla.

Helpoiten mukana kulkeva turvavaruste eli jäänaskalit ovatkin sitten paljon helpommin unohtuva asia. Ainakaan ne eivät kovin usein riipu kaulalla vaan ovat useimmiten hyvässä, mutta vaikeasti tavoitettavassa tallessa pilkkihaalarin povitaskussa.

Jäihin vajoaminen on aina vaaran paikka. Vaikka avannosta ylös pääsisikin, niin sen jälkeen edessä on vielä ehkä kilometrien matka kovassa pakkasessa ja läpimärissä vaatteissa taivallettavaksi.

Kuuntele millaisia tarinoita heikoilta jäiltä kuultiin Kansanradion ohjelmissa 14.3.2021 ja 21.3.2021

Kansanradion ohjelmiin jäihinvajoamistarinoista mahtui vain osa. Niitä radiossa kuulemattomia kertomuksia voit lukea ja kuunnella tällä nettisivulla. Voit jakaa myös oman tarinasi artikkelin kommenttikentässä.

Ulkoilija Helsingin Uunisaaren rannalla helmikuisena pakkaspäivänä 1996.
Ulkoilija Helsingin Uunisaaren rannalla helmikuisena pakkaspäivänä 1996. Ulkoilija Helsingin Uunisaaren rannalla helmikuisena pakkaspäivänä 1996. Kuva: Matti Niemi, Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0 https://www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:00000tfr talvi,meri,ranta,jää,mies

Hyvä suoritus 75-vuotiaalta

Olimme merellä Porvoon Tolkkisessa pilkillä maaliskuun lopulla 2018.

Pari tuntia käveltiin. Pilkittiin välillä — saalis olematon. Mies käveli edellä kaira kädessä. Yks kaks jää petti ja hän putosi kainaloita myöten jäihin. Ehti pudottaa kairan ja levittää kädet jään reunoille ja sai potkittua jalat suoriksi.

Ehti pudottaa kairan ja levittää kädet jään reunoille.

Potkaisi jään reunaan: ensimmäisellä kerralla jää meni rikki, toisella kerralla onnistui saamaan selän jään päälle ja siitä pääsi pyöräyttämään itsensä kokonaan pois avannosta. Naskalit olivat haalarin sisätaskussa.

En ehtinyt kovin paljon pelästyä, luotin että pääsee ylös. Tähän kaikkeen meni muutama minuutti. Hyvä suoritus 75-vuotiaalta. Haki vielä kairan jään reunalta kun oli lapsilta lahjaksi saatu.

Tyhjennettiin saappaat vedestä ja käveltiin ääneti puoli tuntia rantaan.

Hyvä kun käveltiin peräkkäin kuin köyhän talon porsaat, muuten olisi pudottu molemmat.

Kotona lämmitin soppaa ja otettiin konjakit. Mietittiin siinä vielä, että hyvä kun kävellään peräkkäin kuin köyhän talon porsaat, muuten olisi pudottu molemmat, ja ainakaan minä en olisi päässyt pois.

Tämän jälkeen ei ole pilkitty, kun ei ole jäitä viime vuosina ollut.

Pilkkijöitä jäällä, 1950-luku.
Pilkkijöitä jäällä, 1950-luku. Pilkkijöitä jäällä, 1950-luku. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/ Arvo Kajantie. CC BY 4.0 https://www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000n7nu mies,jää,pilkintä,vesistöt,talvi

Aamulla se vielä kesti...

Jukan pilkkireissu alkoi ihanteellisissa olosuhteissa. Kevätaurinko kuitenkin sulatti jään pilkkijän alta ja paluu kuivalle maalle olikin melkoista temppuilua. Aika kylmä reissu joka tapauksessa.

Pidä pää kylmänä

Kolmen plutauksen tuomalla kokemuksella tämän tarinan kertoja tietää, että vahingon sattuessa tärkeintä on säilyttää harkintakyky, Jos on itse jo päässyt kantavalle jäälle, niin avannon äärelle jääneiden kalavehkeiden takia ei kannata enää henkeään vaarantaa.

Keskellä korpea on turha huutaa apua

Iltapäivästä kävelin 3 km lammelle. Oli aikomus mennä aamulla kävelleen jälkiä ojien välistä pilkille. Nokian kumisaapas painui aina syvempään ja lopulta vettä oli heijastinnauhaan asti.

Ehdin miettiä, että varmaan kohta pettää ja seuraavalla askeleella menin jäästä läpi. Automaattisesti, löin mahalleni ja ehdin ajatella, että keskellä korpea on turha huutaa apua.

Jää oli heikkoa ja petti allani. Siinä sohjoa kauhoessani katsoin sulaan ojansuuhun, mutta arvioin uintimatkan liian pitkäksi. Kauhoin ja potkin, ja pääsin lopulta kovemmalle jäälle.

Pilkkipönttö ja onki jäivät sohjon päälle. Hieman nolotti ja ajattelin hakea ne pois.

Pilkkipönttö ja onki jäivät sohjon päälle. Hieman nolotti ja ajattelin hakea ne veneellä pois.

Seuraavana aamuna pakkasen myötä kävimme isäni kanssa paikalla, mutta pilkki oli mennyt pohjaan ja vain pönttö oli yöllä jäätyneen sohjon päällä.

Sen jälkeen on tullut hieman varovaisemmaksi.

Lapsi sillalla, vesistö osittain jäässä, 1950-luku.
Lapsi sillalla, vesistö osittain jäässä, 1950-luku. Lapsi sillalla, vesistö osittain jäässä, 1950-luku. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0 https://www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000nhog Lapsi,talvi,vesistöt,heikot jäät

Jää tuntui kantavan

Olin ala-asteella kun juhlimme pääsiäistä Itä-Suomessa kuten ortodoksiseen perinteeseen kuului. Vanhempieni ystävätär tuli aina kaksospoikiensa kanssa meille pääsiäisvieraaksi.

Yökirkon, suuren pääsiäisillallisen ja pashan jälkeen vanhemmat siirtyivät saliin polttelemaan sikaria ja juomaan viiniä ja kuuntelemaan vinyylejä. Siskoni vetäytyi lukemaan sarjakuvia kun minä ja toinen kaksospojista päätimme lähteä pyöräretkelle.

Näimme veden virtaavan kauniin kirkkaasti jään päällä.

Poljimme läheiselle pienelle joelle ja näimme veden virtaavan kauniin kirkkaasti jään päällä.

Kiipesimme alas ja kokeilimme jäätä ensin kepillä, sitten jalalla. Jää tuntui kantavan joten hyppäsimme molemmat jään päälle. Kumisaappaat jalassa oli hauskaa luistella veden alaisella liukkaalla jäällä.

Kevätjää ei tietenkään kauaa kestänyt ja molskahdimme molemmat hyiseen veteen.

Jostain syystä tilanteessa meitä huolestutti vain vanhempiemme reaktio märkiin vaatteisiin.

Onneksi joki oli kapea ja jää rikkoutui ympäriltämme helposti ja pääsimme kuivalle maalle omin jaloin. Jostain syystä tilanteessa meitä huolestutti vain vanhempiemme reaktio märkiin vaatteisiin vaikkeivat he ankaria olleetkaan.

Poljimme kotiin , hiivimme sisään, piilotimme märät vaatteet saunaan ja vaihdoimme kuiviin. Vanhemmat istuivat edelleen tyytyväisinä toisilleen jutellen eivätkä huomanneet mitään.

Kerroimme seikkailusta vasta vuosien päästä.

Nainen luistelee jäitten päällä talvisessa aurinkoisessa säässä, 1960-luku.
Nainen luistelee jäitten päällä talvisessa aurinkoisessa säässä, 1960-luku. Nainen luistelee jäitten päällä talvisessa aurinkoisessa säässä, 1960-luku. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/Juha Jernvall. CC BY 4.0 https://www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000p3s2 nainen,luistelu,talvi,jää,vesistöt

Hyvä luisto, kova vauhti — ja yhtäkkiä edessä sulaa

Aaretti luisteli nuorena miehenä suoraan Esson tankkerin jälkeensä jättämään sulaan paikkaan. Tilanne oli niin yllättävä, että opit tulosuuntaan palaamisesta unohtuivat hetkeksi kokonaan. Tosiasia, että kylmä kangistaa nopeasti, tuli koettua kotimatkalla kouriintuntuvalla tavalla.

Kun ei ollut muuta tekemistä, niin kokeilin kestääkö

Pienelle lapselle matalakin ohuen jään peittämä oja on vaarallinen. Tätä tarinaa kerrotaan ehkä hiukan nolostellen, mutta vasta jäätynyt jääpeite on niin houkutteleva, että 14-vuotiastakin alkaa lapsettaa.

Poikia jäälautoilla 1959.
Poikia jäälautoilla 1959. Poikia jäälautoilla 1959. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/ Foto Lehto CC BY 4.0 https://www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0022um heikot jäät,talvi,vesistöt,nuoret,jää

Yhtäkkiä olin kokonaan veden alla

Vuosi oli -69 tai -70. Kävin Tampereella keskikoulua Klassillisessa lyseossa. Koulun jälkeen menimme hotelli Tammerin takana sijaitsevalle lammelle hyppimään jäälautoille. Keväinen aurinko paistoi.

Loikkasin isolta lautalta toiselle ja yhtäkkiä olinkin kokonaan veden alla.

Kuin ihmeen kaupalla pääsin yhdelle lautalle, en tiedä miten, kaveritkin ihmettelivät.

Pelastuttuani oli vielä yksi ongelma: 18 kilometrin kotimatka.

Pelastuttuani oli vielä yksi ongelma: 18 kilometrin kotimatka. Kävelin ehkä jonkinlaisessa shokissa rautatieasemalle.

Selitin tilanteen kiskobussin kuljettajalle ja sain istua "lättähatun" moottorin päällä matkan ajan. Housut ja takki ehtivät kuivua ainakin päältä.

Vanhemmilleni kerroin tästä ikävästä seikkailusta vasta vuosien jälkeen.

Honda Civic -merkkinen henkilöauto järven jäällä 1980-luku.
Henkilöauto järven jäällä ,1980-luku. Honda Civic -merkkinen henkilöauto järven jäällä 1980-luku. Kuva: Nurmeksen museo, Ylä-Karjalan kuva-arkisto. CC BY 4.0 https://www.finna.fi/Record/nurmes.knp-61158 autot,talvi,jää,vesistöt

Jäihin uponneiden nuorten miesten pelastaminen varmalta kuolemalta loppiaisena 1983 Perämerellä Pyhäjoella Harminnokan edustalla

Meri oli jäätynyt jo vuodenvaihteessa eikä lunta ollut juuri nimeksikään, eli aivan täydelliset olosuhteet jäällä autoilulle. 12-vuotiaalle ei paljon mieluisampaa hommaa voinut keksiä...

Loppiaisena kärtin vanhempiani lähtemään taas mökkirantaan, he voisivat kävellä jäällä ja minä saisin ajella autoa.

Jäällä ajellessa siellä ei näkynyt ketään muita. Siksi hämmästyin, kun tajusin vanhempieni selvästi viittelöivän minulle, ja että heidän seurassaan on joku kolmas henkilö.

Henkilö näytti pakastimesta poisnostetulta.

Lähdin ajamaan heidän suuntaansa. Mitä lähemmäs pääsin ja rupesin näkemään tämän kolmannen hahmon, en uskonut näkyäni.

Henkilö näytti pakastimesta poisnostetulta ihmiseltä, mutta oli kuitenkin elossa. Kaksi hänen ystäväänsä oli jo tuupertuneena vähän matkan päässä.

Vaatteet olivat kuin peltiä ja housut piti puukolla leikata auki, että heidät saatiin takapenkille.

Isäni komensi minut autosta ulos ja rupesimme änkeämään näitä paleltuneita nuoria miehiä kaksioviseen toyotaamme... Poikien vaatteet olivat kuin peltiä ja housut piti puukolla leikata jotenkin polvitaipeesta auki, että heidät saatiin takapenkille.

Kun uhrit saatiin autoon, lähti isäni viemään heitä mantereelle Yppärin kylään päin. Minä ja äitini jäimme jäälle kävelemään samaan suuntaan, koska eihän tuohon autoon enää ketään muita mahtunut.

Pakkasta oli 15 asteen paikkeilla ja tuuli aika napakasti. Isä vei pojat ensimmäiseen taloon, joka vastaan tuli. Siellä haaleaan suihkuun ja sieltä ambulanssilla Raahen sairaalaan. Kaikki pelastuivat.

Oli onni, että olivat ottaneet oman kaksiovisen autonsa sijasta perheensä neliovisen auton.

Pojat olivat ajaneet isänsä autolla aivan liian "ulkona" suoraan railoon.... oli onni, että olivat ottaneet oman kaksiovisen autonsa sijasta perheensä neliovisen uudehkon auton.

Auto meni pohjaan, eli pojat joutuivat ensin taistelemaan itsensä uppoavasta autosta ulos, sitten jään reunalle, merestä ylös ja kohti rantaa.

Kävelymatkaa heillä oli uppoamispaikalta yli kilometri. Minun ajaman auton valo oli ollut heidän toivonkipinänsä eloonjäämiskamppailussaan.

Ei unohdu tuo loppiainen minultakaan, siksi piti kertoa. Olen itse nyt 50-vuotias.

Mistä lie saimme päähämme, että mennään kelkalla avannon yli...

Asuin 60-luvulla lapsena pienessä kylässä Keski-Suomessa. Olin pari kuukautta sitten täyttänyt 6 vuotta, ja olimme saman ikäisen naapurin tytön kanssa potkukelkalla viereisen lammen jäällä potkuttelemassa.

Toisella naapurilla oli siinä aika lähellä rantaa avanto, josta kantoivat eläimille navettaan vesiä.

Mistä lie saimme päähämme, että mennään sillä kelkalla avannon yli. Minä työnsin kelkkaa, ja toverini istui kyydissä.

Siinä kohtaa oli sen verran syvää, ettei pienen tytön jalat yltäneet pohjaan.

En oikein tiedä miten se kävi, mutta putosin siihen avantoon kainaloita myöten. Siinä kohtaa oli sen verran syvää, ettei pienen tytön jalat yltäneet pohjaan, mutta sain punnerrettua itseni omin avuin sieltä pois.

Pelästyimme tietenkin, että mitä vanhemmat sanovat, kun olimme jäällä leikkimässä, joten lähdimme kumpikin koteihimme.

Ulkona oli kova pakkanen, jos oikein muistan, niin -28 astetta. Toverini koti oli siinä lammen rannalla, mutta minä jouduin märkänä kävelemään vajaan kilometrin, ja ohi sen talon, jonka avantoon putosin.

Kun pääsin lahkeet kalisten sen talon ikkunan kohdalle, niin talon emäntä avasi ikkunan ja alkoi sättimään minua siitä, kun olin tullut heidän avantonsa vettä sekoittamaan, ja käski pysyä omalla pihalla.

Kun pääsin lahkeet kalisten sen talon kohdalle, niin emäntä avasi ikkunan ja alkoi sättimään minua.

Pääsin kuitenkin onnellisesti kotiin, ja sain koppuraiset vaatteet vaihdettua kuiviin.

Jälkeen päin olen monesti ajatellut sitä naapurin emäntää, että minkälainen ihminen siinä tilanteessa vain sättii pientä lasta, ja laittaa jatkamaan matkaa semmoisessa pakkasessa märkänä.

Olisi luullut, että olisi pyytänyt sisään lämpimään kuivattelemaan vaatteita.

Tapauksesta on jo 57 vuotta, mutta en ole vieläkään voinut unohtaa sitä naapurin emännän käytöstä.

Miestä pelastetaan jäistä (näytös) Helsingin Eteläsatamassa, noin 1900.
Miestä pelastetaan jäistä (näytös) Helsingin Eteläsatamassa, noin 1900. Miestä pelastetaan jäistä (näytös) Helsingin Eteläsatamassa, noin 1900. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0 https://www.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0034zj mies,jää,vesistöt,talvi,hengenpelastus

Muokattu 22.3.2021: Lisätty yleisön tarinoita.

Keskustelu sulkeutuu 18.4.2021.
Keskustele

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi