Sen pituinen se – Carola kautta aikojen
Carola Standertskjöld (1941–1997) oli jazz- ja iskelmälaulaja ja vihannesliikkeen kuorma-autokuski. Hän solahti tv:ssä Lumilinnan linnanneidon, kalevalaisen Pohjan akan tai ruoskadominan rooleihin, kannatti vankkumatta soulmusiikkia ja kykeni uskottavasti esittämään myös Mustien Pantterien lauluja. Tanssilavoilla hän eläytyi tulkintoihinsa niin epäsuomalaisittain, ettei yleisö uskonut hänen olevan selvin päin.
Carola esiintyi aktiivisesti yhteensä vain runsaat kaksikymmentä vuotta, ja välillä hän ehti lopettaa esiintymiset ja levytykset kokonaan. Siitä huolimatta hän jätti lähtemättömän jäljen kotimaiseen musiikkihistoriaan. Hänen äänensä oli tämän maan vaikuttavimpia ja persoonallisimpia.
Tähän Elävän arkiston artikkeliin on koottu kolmelta vuosikymmeneltä Carolan harvinaisia haastatteluita ja esityksiä kehtolaulusta gospeliin. Osa niistä julkaistaan nyt ensi kertaa netissä.
Carola syntyi Helsingissä 23. maaliskuuta 1941 suomenruotsalaiseen aatelissukuun. Hänellä oli jo syntymästä saakka vahvat musiikilliset juuret, joista hän kertoi mm. vuonna 1981 tehdyssä radiohaastattelussa. Isä soitti kitaraa ja lauloi, täti oli oopperalaulaja, ja monitoimiseen Fazerin musiikkisukuun kuulunut äiti lauloi hänkin. Vuonna 1964 Carola esitti radiossa Evert Tauben kehtolaulun, jolla häntä lapsena nukuteltiin.
Carola osasi soittaa pianoa ja kitaraa mutta laulamisesta tuli hänen leipälajinsa. Hän esiintyi alkuun lähinnä koulujuhlissa ja yksityistilaisuuksissa mutta pikku hiljaa myös julkisesti esimerkiksi Helsingin legendaarisessa nuorisokahvilassa Haka-kerhossa.
Carolan varhaisin radiotaltiointi on keväällä 1961 lähetetystä ruotsinkielisestä ohjelmasta, jossa hänet esitellään kuukauden debytanttina. Vasta 19-vuotias mutta itsevarman oloinen laulaja ei osoita merkkiäkään esiintymispelosta, josta kärsi koko uransa ajan.
Jazzin siivillä Eurooppaan
Carola eli "Calle" rakastui jazziin jo lukioiässä ja käytti hyväkseen kaikki tilaisuudet kuulla sitä livenä. Alettuaan seurustella rumpali Anssi Pethmanin kanssa hän päätyi tämän veljen kokoaman bändin solistiksi. Modernin suomijazzin pioneereihin kuuluneen Esa Pethmanin yhtye teki vuonna 1962 viiden kuukauden kiertueen Tšekkoslovakiassa ja Puolassa.
Tuolta kaudelta ei ole tallenteita, mutta muutamaa vuotta myöhemmin Pethman oli bändeineen ansaitusti mukana Carolan omassa nimikko-tv-ohjelmassa. Samana vuonna laulaja nauhoitti Heikki Sarmannon yhtyeen kanssa radiolle kymmenen jazznumeroa, joissa Pethman soitti huilua ja tenorisaksofonia. Kappaleista historiallisesti kiinnostavimpia on Pethmanin esikoislevyllä soinut, Carolan itse sanoittama jazzvalssi The Flame.
Juuri Pethmanin suosituksesta Carola päätyi levylaulajaksi Discophon-yhtiön talliin vuonna 1963. Vuonna 2007 tehdyssä haastattelussa orkesterinjohtaja kehuu solistinsa äänen puhtautta mutta huomauttaa myös sen määrätystä hauraudesta. Ratkaisevaa Carolan esityksissä oli viime kädessä hänen persoonallisuutensa voima.
Carolan ohjelmisto oli suunnattu urbaaneille ihmisille.
Johan "Mosse" Vikstedtin luotsaama pieni levyfirma oli suuntautunut angloamerikkalaiseen viihteeseen, ja Carola istui tähän linjaan oivallisesti. Hänen ohjelmistonsa oli muita suuria naissolisteja selvemmin kohdistettu kaupunkilaisyleisölle, levypomo sanoo. Hän ylistää samassa haastattelussa Carolan äänen läsnäoloa – "uskomaton preesens" – jos kohta joutuukin toteamaan olleensa tekemisissä harvinaisen temperamentikkaan taiteilijan kanssa.
Popin buumissa
Carola oli ansainnut kannuksensa jazzsolistina, mutta tämän lajin levyttäminen oli kaupallisesti liian uskaliasta Discophonillekin. Nuori naistähti sai tulkittavakseen lähinnä nuorisoiskelmäksi luokiteltavia lauluja. Loppuvuodesta 1963 hän esitti radio-ohjelmassa italialaisperäisen levytyskappaleensa Kuinkas käy nyt sekä Paul Ankan säveltämän Tuuli viedä saa (Crying in the Wind).
Te ette käytä sukunimeä lainkaan. Onko teillä sukunimi?
– On, mutta se on niin pitkä, ettei sitä voi käyttää.
Suuri osa Carolan ensimmäisten vuosien keskeisistä levytyksistä oli nuorisolle suunnattuja kansainvälisten pophittien käännösversioita: Nyt nostan kytkimen (Gotta Travel On), Maailmain (The End of the World), Jo riittää (The Last Time), Hunajainen (A Taste of Honey). Kappaleita oli poimittu nousevan beatmusiikin isoilta nimiltä, kuten Beatlesilta, Rolling Stonesilta tai Herman's Hermitsiltä.
Carolalla oli myös käytännön kosketusta rockmuusikoihin, sillä parilla levypuoliskolla häntä säesti samaan talliin kuuluneiden Eero ja Jussi Raittisen Boys-yhtye.
Laulava tv-kasvo
Kuvauksellinen ja lahjakas nuori nainen herätti nopeasti suomalaisten visualistien mielenkiinnon. Hän näytteli elokuvissa Vaaksa vaaraa ja Topralli, mutta jo sitä ennen televisio oli kiinnittänyt Carolaan huomiota. Hän esiintyi ilmeisesti ensi kertaa ruudussa Jaakko Jahnukaisen musiikkiohjelmassa Kadun aurinkoisella puolella vuonna 1962.
Carolan varhaisimmista tv-suorituksista ei ole paljoakaan jäljellä. Vuonna 1965 hän oli mukana Jarmo Porolan ohjaamassa kansallisromanttisessa Sampo-iloittelussa yhdessä The Boysin, Hootenanny Trion ja Anki Lindquistin kanssa. Siinä hänen roolihahmonaan oli – ehkäpä tummanpuhuvan hiuslaitteen ansiosta – Louhi eli Pohjan akka.
Mun uralla kaikkein kivointa oli Lumilinnan teko.
Laajan tv-yleisön tietoisuuteen Carolan nosti viimeistään Lumilinna-ohjelma, joka voitti pääpalkinnon Montreaux'n Kultaisen ruusun kilpailussa vuonna 1965. VEK-tuotantotiimin suunnittelemassa iloittelussa hän esitti toista pääosaa ranskaa puhuvana linnanneitona.
Suomen euroviisukarsintoihin Carola osallistui kolmasti – viimeisellä kerralla Aarno Ranisen duokumppanina – muttei kohonnut milloinkaan yleisön tai asiantuntijaraatien ykkössuosikiksi.
Ensimmäisellä kerralla esteenä saattoi olla kilpailukappaleen Ge mig en grabb laulukieli. Ainakin Helsingin Sanomien nimimerkki "pop" tuntui vierastavan sitä aprikoidessaan "miltä ruotsin kieli kuulostaa Napolin loppukilpailussa" (HS 20.1.1965). Vuonna 1966 jo Carolan esiintymisasu tuntui häiritsevän joidenkin katsojien mielenrauhaa.
Näinkö syvälle voi todella olla vajottu ns. iskelmämusiikin parissa? Tekisipä mielemme sanoa, että jopa syvemmälle kuin neiti ?? Carolan kaula-aukon uurros.
Tv- ja radio-ohjelmissa Carola sai esittää paljon sellaista materiaalia, jota ei yleensä kuultu hänen levyillään – jazzia, soulia, vanhoja elokuvasävelmiä, erikielisiä laulelmia jne. Yksi hänen vuonna 1966 tähdittämistään ohjelmista oli natsiaikaa ja muita maailman tapahtumia käsittelevä Lili Marlene, johon sisältyi mm. Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin laulu Merirosvo-Jennystä.
Carola taipui Laila Kinnusen tavoin hengästyttävän moneen tyylilajiin ja kykeni myös laulamaan lukuisilla kielillä. Tv-esiintymisten kirjo ulottui lattareista kantaaottaviin kappaleisiin. Upea meksikolaisklassikko Perfidia (Petollisuus) on ohjelmasta Kuubalainen kuningatar vuodelta 1965. Samana vuonna Carola lauloi Kuukauden suosituissa Charles Aznavourin hitin La Mamma, joka kertoo kuolinvuoteella lepäävästä äidistä.
Carolaa ei tunnettu poliittisesti aktiivisena taiteilijana, mutta yhteiskunnallisia lauluja esittelevä Sinbad-musiikkisarja osoitti, että häneltä löytyi vakuuttavuutta tälläkin saralla. Ohjelman Brasilia-aiheisessa jaksossa vuonna 1969 kuultiin harvinainen käännösversio pasifistisesta kappaleesta Sota.
Unohtumattomien tulkintojen aika
Carolan kenties muistetuimmat levytykset syntyivät pääosin 1960-luvun jälkipuoliskolla ja 1970-luvun taitteen tienoilla. Niitä olivat esimerkiksi Kielletyt leikit, Nousee päivä laskee päivä, Mä lähden stadiin, Nuori tumma, Jerusalem ja Rakkauden jälkeen. Carolan vuonna 1966 suomeksi levyttämä Sunrise, Sunset (Nousee päivä, laskee päivä) on laulu suositusta musikaalista Viulunsoittaja katolla.
Miriam Makeban hitti Forbidden Games eli Kielletyt leikit kuuluu Carolan tunnetumpiin käännöscovereihin. Vuonna 1969 taltioidussa ohjelmassa hänet esitteli toinen jazzintoilija, nouseva tähti Vesa-Matti Loiri.
Mun mielestä toi Carola laulaa pirun seksikkäästi ja mielestäni hän on Suomen ainoita hyviä jazzlaulajattaria.
Carola oli ihastunut juutalaisiin kansanlauluihin jo lapsuudenystävänsä kautta. Vuonna 1968 hän levytti kappaleen Jerusalem, joka oli edellisenä vuonna käydyn kuuden päivän sodan myötä noussut Israelissa nationalistiseksi hitiksi. Jotkut toimittajat kiinnittivät huomiota laulun poliittisiin rasitteisiin, mutta siitä tuli Carolan kaupallisesti menestyneimpiä julkaisuja. Kappaleen kääntöpuolella oli suomenkielinen versio jiddišinkielisestä kehtolaulusta Rozhinkes mit Mandeln, jonka Carola esitti alkukielellä tv:ssä vuonna 1972.
Soulsisko
Carolaa innoitti jazzin lisäksi muukin afroamerikkalainen musiikki. Hyvän käsityksen hänen suhteestaan bluesiin ja jazziin saa vuonna 1969 lähetetystä Jälkipuintia-ohjelmasta, jossa laulajavieras kommentoi toimittaja Markku Veijalaisen valikoimia levyjä.
Mulla on omat suosikkini. Otis Redding on yksi ja Pilson Wicked on yksi.
"Valkoinen amerikkalainen hienostomusiikki" ei Carolaan erityisemmin tehoa, T-Bone Walker, Otis Redding, Wilson Pickett ja Aretha Franklin sitä enemmän. Ohjelmassa käytetään pariin otteeseen sanaa, joka tänä päivänä on rasistinen.
Maukas esimerkki Carolan rhythm and blues -ulottuvuudesta on Franklinin tunnetuksi tekemä Chain of Fools, joka nähtiin Akkavalta-nimisessä musiikkihupailussa vuonna 1969. Tässä "leikkimielisessä kuvaelmassa naisten vallankumouksesta" Carola esittää ruoskaa viuhuttavaa dominahahmoa. Esitys Jerry Leiberin ja Mike Stollerin laulusta Sen pituinen se (Is That All There Is) on taltioitu muutamaa vuotta myöhemmin.
Poliittisille lauluille omistetussa Sinbad-ohjelmassa vuonna 1970 Carola suoritti myös kiinnostavan ekskurssin ajan radikaaliin mustaan musiikkiin. Hänen vahvasti tulkitsemansa kappaleet Seize the Time ja Sanaton hiljaisuus (The End of Silence) on kirjoittanut amerikkalainen laulaja ja aktivisti Elaine Brown, joka toimi Mustien Pantterien puolueen puheenjohtajana vuosina 1974–1977.
Artisti silmätikkuna
Carola ei mielellään avautunut lehdille yksityiselämästään, mutta keikkailua hän piti vielä 1970-luvun alussa varsin miellyttävänä, vaikka olikin alituisesti tyytymätön omiin suorituksiinsa. Ossi Walliuksen vuonna 1971 tekemässä radiohaastattelussa hän myöntää käyttäneensä alkoholia melko runsaastikin ennen ajokortin saamista: "Sen tietää jo kaikki perhejulkaisut." 1970-luvun alussa hän kuitenkin pysyi keikkamatkoilla vesiselvänä, koska ajoi itse autoa.
Osaako suomalainen yleisö arvostaa sitä, että laulaja liikehtii ja elää laulunsa mukana?
– Ne yleensä sanoo että "kato toi on taas juovuksissa, kuinka se lähtee tossa kunnossa ajamaan".
Vuonna 1972 kuvatussa keskusteluohjelmassa Carola joutui tiukkasävyiseen kuulusteluun iskelmäteollisuuden tuottamien rakkauslaulujen ja "valveunien" johdosta. Miehiseltä raadilta sinkoilee kysymyksiä: Tuottavatko rakkausaiheiset tekstit enemmän "kahisevaa"? Pyrittekö vetoamaan ihmisten tunteisiin, vai ovatko päämääränne kaupalliset?
Sanotaan, että laulut ovat valveunia, jotka antavat ihmisille vääriä tavoitteita elämässä...
– Jaa todellisuuden pakoa? Sitä mä kannatan!
Artistivieras pyörittelee välillä silmiään aivan kuin ei uskoisi, mihin on joutunut. Hän selittää, ettei itse valitse levytyskappaleitaan, mutta vitsailee kuitenkin kannattavansa todellisuuspakoa. Keskustelun jatkuessa iskelmäteollisuutta verrataan sotateollisuuteen ja sen tuotteita luonnehditaan "viihteeksi teurastettaville".
Vetäytyminen ja paluu
Avioiduttuaan laulaja Georg Liemolan kanssa Carola ilmoitti syksyllä 1973 yllättäen lopettavansa laulamisen vain hiukan toistakymmentä vuotta kestäneen uran jälkeen. Hän alkoi työskennellä perheen omistamassa vihannestukussa, jossa hän hoiti myyntiä ja laskutusta ja toimi ajoittain myös kuormurikuskina. Laulajakollega Barbara Helsingiuksen vuonna 1981 tekemässä haastattelussa hän antaa ymmärtää, ettei keikkailu primitiivisillä tanssilavoilla keskellä ei-mitään sittenkään ollut kovin hohdokasta. Yleisöön hän ei ujouttaan saanut kunnon kontaktia, ja lehdistön luoma seksikäs kuva ärsytti häntä itseään.
Ei tuntunut hassulta lopettaa laulamista, koska sydän ei enää ollut siinä mukana. Me pyöritämme vihannestukkua, työskentelen siellä nykyään päivisin.
Vetäydyttyään showbisneksestä Carola ei palannut esiintymislavoille kuuteen vuoteen eikä levyttänyt mitään vuosien 1972 ja 1980 välillä. Aivan 1970-luvun lopussa hän esiintyi ensi kertaa vuosiin livenä Uuden musiikin orkesterin UMOn solistina, ja yhteistyö jatkui seuraavalla vuosikymmenellä. Vuonna 1984 taltioiduissa konserteissa kuultiin jazzklassikoita, bossanovaa sekä jazzsovituksia tunnetuista pophiteistä.
Viimeiset vuodet julkisuudessa
Kahdeksankymmenluvulla Carola levytti vielä kaksi albumia, jotka sisälsivät mm. latinalaisamerikkalaista musiikkia ja bluessävytteisiksi sovitettuja uudempia koti- ja ulkomaisia kappaleita. Hän esiintyi lähinnä yritysten juhlissa ja laivoilla. Vuonna 1986 aids-potilaiden tueksi järjestetyn kirkkokonsertin jälkeen kuvatut tv-jatkot kertovat hänen olleen vielä mainiossa vedossa. Itähelsinkiläisessä ravintolassa kuultiin kotimainen versio mm. Otis Reddingin levyttämästä gospelklassikosta Amen.
Vuonna 1986 tehdyssä haastattelussa Carola kertoi veteraanitoimittaja Erkki Pällille lopettaneensa 1970-luvulla esiintymiset, koska "lakkasin sietämästä itseäni". Osasyynä saattoi olla myös lehtikirjoittelu, jonka "härskiydestä" ei kuitenkaan haastattelussa selviä mitään yksityiskohtia. Myös syyt Carolan lupaavan kansainvälisen uran tyssäämiseen (hän kiersi 1960-luvun jälkipuoliskolla Eurooppaa Hazy Osterwaldin nimekkään orkesterin solistina) jäävät auki. Selväksi käy kuitenkin, että Herrojen kanssa pellon laidassa,yksi Carolan suosituimmista kappaleista, oli "äärettömän korni biisi", jota hän ei halunnut enää koskaan laulaa. Pällin haastattelussa hän kertoo mm. kuorma-autoilustaan ja elämästä kaukana urbaanista sykkeestä.
Kielletyt leikit ja Rakkauden jälkeen on vanhoista kappaleista ainoat, jotka eivät suorastaan pursua korvista.
Kun 1980-luvun loppu lähestyi, Carola alkoi havaita itsessään outoja oireita. Hiipivä Altzheimerin tauti ilmeni ensin näkökyvyn ajoittaisena menettämisenä. Ilmeisesti viimeinen jälkimaailmalle säilynyt Carolan tv-esiintyminen tapahtui vuonna 1989, kun Suomen hovi -ohjelmassa nähtiin versio yhdestä hänen kaikkien aikojen rakastetuimmista kappaleistaan. Tulkinta laulusta Rakkauden jälkeen on jo hauras ja hyvin koskettava. Hän jatkoi 1980-luvun taitteessa virinnyttä uutta uraa vielä jonkin aikaa, kunnes sairaus vei voiton seuraavan vuosikymmenen alussa. Carola Christina Standertskjöld-Liemola kuoli Kirkkonummella 55-vuotiaana vuonna 1997.
Artikkelin lähteenä on käytetty mm. Juha Henrikssonin ja Tuija Wuori-Tabermannin artikkeleita levykokoelman Carola – rakkauden jälkeen (Warner 2011) liitekirjassa.
Jukka Lindfors
Yle