Hyppää pääsisältöön

Iida Rauhalammi: Esittävä taide on hätätilassa – Kuka pitää taiteen puolia, kun tekijät väsyvät?

Iida Rauhalammi
Iida Rauhalammi Kuva: Ilmari Fabritius toimittajat,Ilmari Fabritius

Esittävä taide on kriisissä, mutta kulttuurialan hätätila on jäänyt yleisen korona-ahdistuksen jalkoihin. Kymmenet tuhannet työpaikat ovat vaarassa, eikä niitä pelasta pelkkä somesympatia. Freelancerit, joiden avulla koko kenttä pyörii, suunnittelevat jo alanvaihtoa.

Minua hävettää. Olen omassa korona-ahdistuksessani ollut täysin sokea sille, minkälaiseen hätään kulttuuriala on joutunut.

Olen lukenut otsikoita ja osallistunut somekampanjoihin suru-emojein. Mutta en ole aidosti pysähtynyt miettimään, missä tilassa esimerkiksi esittävän taiteen tekijät tällä hetkellä ovat. Ja miten se vaikuttaa myös taiteeseen nyt ja tulevaisuudessa.

Rakastan teatteria. Ajatus elämästä ilman sitä tuntuu kuristavalta.

Olen yrittänyt katsoa esityksiä läppärin ruudulta. Läsnäolon taidetta on vaikea siirtää etätodellisuuteen. Kotona verkkarit jalassa katsottu esitys samaan aikaan, kun taapero pyrkii huoneeseen, ei vaan tunnu “ihan samalta” kuin live-esitys.

Kannattaa ajatella, että kaikki tulee todennäköisesti menemään aivan päin helvettiä.― Ohjaaja Lauri Maijala

Kiitos kuitenkin niille taiteen tekijöille, jotka ovat maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta jaksaneet keksiä uusia keinoja ja sopeutuneet loputtomiin muutoksiin. Voin vain kuvitella, miten rankkaa ensi-iltojen jatkuva siirtyminen, esitysten muokkaaminen, ja katsomon koon pienentäminen ja lopulta koko homman peruminen on ollut.

Ohjaaja ja KOM-teatterin taiteellinen johtaja Lauri Maijala sanoi Svenska Teaternin ja Kansallisteatterin Kulttuuri kantaa -seminaarissa osuvasti, että kulttuuriala on joutunut luopumaan maunokoivistolaisesta elämänasenteesta "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin." Nyt kannattaa ajatella, että kaikki tulee todennäköisesti menemään aivan päin helvettiä.

Uskon monen kulttuurialan tekijän jakavan tämän kokemuksen.

Ymmärrän niitä, joiden usko alkaa loppua. Olen todella pahoillani teidän puolestanne.

Avustuksia on jouduttu anelemaan.

Koronapandemia on paljastanut, miten alas kulttuuri sijoittuu yhteiskunnan tärkeysjärjestyksessä. Taiteen ja kulttuurin puolesta ovat puhuneet lähinnä tekijät itse. Konserttisalit ja teatterit laitettiin ensimmäisenä kiinni, kun baareissa vielä raikui karaoke ja kuntosaleilla sai jumpata. Avustuksia on jouduttu anelemaan.

Myös me, yleisö, olemme olleet hiljaa ja katsoneet vierestä. Voivottelemme kulttuurin ikävää ja odotamme, että taiteen ovet jälleen avataan. Että pääsemme juomaan konjakkia väliajalla ja festareille juhlimaan. Tuskin olemme edes sanoneet ääneen, kuinka paljon arvostamme taiteen tekijöiden työtä.

Se tulee nyt tässä välissä: Kiitos.

Kulttuuriala elää pätkätöistä. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton freelancerit tekevät 40–60 prosenttia kaikesta alan työstä. Nämä ihmiset ovat esiintyjiä, teknikoita, tuottajia, valo- ja äänisuunnittelijoita. Ihmisiä, joiden varassa meidän elämyksemme ovat.

Silti kulttuurialalle korona-aikana osoitetut tuet eivät ole päätyneet freelancereille. Kriisi on tuonut esille sen, että kulttuurialan toimintatapaa ei tunnisteta. Vakituinen työpaikka ansiosidonnaisine päivärahoineen on monelle täyttä utopiaa.

Freelancerit palkataan silloin, kun heitä tarvitaan. Koronapandemian aikana heitä ei ole tarvittu.

Puhutaan noin 10 prosentista siitä, mitä olisi tarvittu.

Suurin osa valtion teattereiden ja orkestereiden verkostolle myöntämästä koronatuesta on mennyt aiheutuneiden lipputulotappioiden kompensoimiseen. Silti myös teatterit tarvitsevat lisää tukea tänä keväänä, jotta freelancereita voidaan palkata ensi syksynä. Ilman freelancereita talojen tuotannot ovat pieniä ja tehdään omalla porukalla. Koska suunnittelujänne on pitkä, lupaus tulevasta tarvitaan heti.

Pelkästään freelance-näyttelijöiden tulonmenetykset ovat olleet tähän mennessä 30–40 miljoonaa euroa. Muusikkojen menetykset koronapandemiassa ovat yli 100 miljoonaa euroa.

Viime vuonna freelancereille jaettiin korona-apurahoja yhteensä 17,5 miljoonaa. Tänä keväänä lisätuki oli 15 miljoonaa. Puhutaan noin 10 prosentista siitä, mitä olisi tarvittu.

Freelancereille on ollut jaossa muutaman kerran 3000–4000 euron “korona-apurahoja”. Kuka vaan voi laskea, ettei summa korvaa koko vuoden tulojen menetyksiä.

Kaikille ei riittänyt edes näitä koronatonneja. Kulttuuriala on täynnä "näkömättömiä" tekijöitä. Toiset ovat pudonneet myös työmarkkinatuen piiristä.

Ei ole ihme, että lähes 30 prosenttia esiintyvistä taiteilijoista on miettinyt koronapandemian aikana alanvaihtoa.

Kulttuurialaa vaivaa kollektiivinen epätoivo. Eräässä tapahtuma-alalla työskenteleville suunnatussa kyselyssä puolet vastaajista sanoi kärsivänsä vakavista mielenterveysongelmista. Lähes puolet harkitsi alanvaihtoa.

Jos meillä pandemian jälkeen on vielä taiteen tekijöitä, he ovat takuulla todella uupuneita.

Vaikka pahin tilanne olisi syksyllä ohi, ja tapahtumia ja esityksiä voitaisiin järjestää normaalisti, freelancereiden tilanne ei välttämättä parane silloinkaan. Menetetyt lipputulot ovat pois seuraavista projekteista. Ja koska ensi-iltoja on siirretty seuraaville vuosille, ei uusille tekijöille välttämättä löydy töitä vuosiin. Nykyisessä taloustilanteessa ei ole myöskään varaa maksaa vieraileville esiintyjille tai ryhmille.

Tällä hetkellä kulttuurin tekijät odottavat hengitystä pidättäen hallituksen seuraavia tukipaketteja ja tulevaa kulttuurin rahoitusuudistusta.

Pelkään, että kun tämä pandemia joskus loppuu, taide on jo kuihtunut olemattomiin.

Minä ikävöin esittävää taidetta. Sitä, että saan hengittää taidetta muiden kanssa samassa tilassa. Sitä, että suljen puhelimeni ja saan olla kaksi tuntia jossain toisessa maailmassa, jossa voin unohtaa täysin itseni. Kaipaan Q-teatterin käsittämättömän pientä vessaa, Takomon täpötäysiä naulakkoja, Kansallisteatterin väliaikakelloja ja Kaupunginteatterin parfyymipilviä.

Mutta minun ikäväni on toissijaista verrattuna siihen, että taiteen tekijöiltä on viety heidän koko elinkeinonsa.

Pelkään, että kun tämä pandemia joskus loppuu, taide on jo kuihtunut olemattomiin. Tekijät ovat kyllästyneet epävarmuuteen ja siihen, ettei heidän työnsä yhteiskunnan silmissä tuntunut tarpeeksi merkittävältä. Rahaa ei löytynyt heidän työnsä ylläpitämiseen.

Yksikään puolue ei ole puhunut näkyvästi kulttuurin puolesta.

Kulttuuri ei ole pelkästään hengenravintoa, kulttuuri ja taide muodostavat noin 3,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Kuten näyttelijätyön professori Elina Knihtilä sanoo Kulttuuri kantaa -seminaarissa, teatteri on Suomen valtion kulttuurista pääomaa. Sivistysvaltion tulisi tunnistaa pääomansa ja pitää siitä huolta.

Me tarvitsemme taidetta elääksemme. Taide taas tarvitsee rahaa ollakseen olemassa.

Kulttuuri saa tukea, jos päättävissä asemissa on ihmisiä, jotka pitävät kulttuuria arvossa. Tämä kannattaa muistaa seuraavan kerran, kun valitsee omaa ehdokastaan.

Keskiviikkona 24. maaliskuuta Kulttuuricocktail Livessä keskustellaan kulttuurialan korona-ahdingosta. Vieraina ovat tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ja muusikko, näyttelijä Olavi Uusivirta. Yle TV1 klo 20–20.30 ja jatkot Yle Areenassa klo 20.30–21.00. Osallistu keskusteluun: yle.fi/kc.

Juttua varten on haastateltu Suomen Teatterit ry:n toiminnanjohtaja Tommi Saarikiveä, LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja Jenna Lahtista, Tero Saarinen Companyn tuotantopäällikkö Carita Weissenfeltiä sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton tiedottaja Anne Saveljeffiä.

Juttua muokattu 24.3.2021 klo 10:08: "esitystaidetta" vaihdettu muotoon "esittävää taidetta"
Juttua muokattu 24.3.2021 klo 15:15: korjattu sitä mihin teatteri- ja orkestiverkostojen valtion koronatuet menevät

Kommentit