Hyppää pääsisältöön

Kapellimestari Atso Almila kantaa huolta nuorista, vanhoista, yksinäisistä ja vapaista taiteilijoista – Taiteilija toisena koronakeväänä 2021

Kapellimestari ja säveltäjä Atso Almila maaliskuussa 2021.
"Oheisen kuvan otin naputeltuani nämä vastaukset", Atso Almila kirjoittaa. Kapellimestari ja säveltäjä Atso Almila maaliskuussa 2021. Kuva: Atso Almila Atso Almila

Sibelius-Akatemian kapellimestarikoulutuksen emeritusprofessori, säveltäjä Atso Almila on viettänyt koronapandemian ajan hiljaiseloa kotikaupungissaan Kuopiossa. Almila vaatii maan hallitukselta niin pandemian hoidossa kuin ilmastonmuutokseen reagoinnissa poliittisten irtopisteiden sijaan kauaskantoisia ratkaisuja.

Keväällä 2021 elämme yhä poikkeuksellisia aikoja. Koko maailma ja sen mukana oma musiikkielämämme on ollut jo vuoden seisahtuneena koronapandemian vuoksi. Kukaan ei tiedä kuinka kauan tilanne jatkuu.

Kun koronapandemia alkoi, kysyimme suomalaisilta muusikoilta ja säveltäjiltä, miten he viettivät poikkeuksellista kevättä. Nyt kysymme, miten he ovat selvinneet jo vuoden mittaiseksi venyneestä hiljaisesta ajasta. Mitä he ajattelevat nykytilanteesta ja tulevaisuudesta.

Kapellimestari ja säveltäjä Atso Almila vastaa

Missä olet juuri nyt?
Kotona Kuopiossa. Avasin tietokoneen sävellystyön merkeissä, mutta tarkistin ensin sähköpostit ja törmäsin tähän kyselyyn. Hiljaista on sähköpostirintamallakin, mutta siihen vaikuttaa toki eläkkeellä olo omalta osaltaan.

Miten korona-pandemia on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut elämääsi?
Hiljaisuus on säilynyt. Suunnitellut tapahtumien lykkäämiset eivät riittäneet, eli kesällä ei oltukaan palattu entiseen. Nyt tuumitaan ensi kesää hyvin varovasti.

Rauhallinen tahti tekee päivistä toistensa kaltaista helminauhaa. Läheisten ilot ja surut piirissämme ovat rytmittäneet ajan kulkua.

Oletko pystynyt jatkamaan työtäsi? Miten?
Olen säveltänyt jonkin verran. Espanjalaiset ystävät ovat pitäneet yhteyttä. Olen heille kirjoittanut musiikkia ja myös arvioinut joidenkin oppilaitten videoita mestarikurssien peruunnuttua.

Syyskaudella johdin hiukan konsertteja koti-Kuopiossa, ja yksi opetusviikko onnistui Seinäjoella. Kilpailutuomarointikin saatiin aikaiseksi Pirkanmaan pinnan puhallinorkesterisävellyskilvassa.

Millainen on ollut mielialasi?
Tyyni suhtautuminen lähipiirissäni ja itselläni on yllättänytkin. Kuopio ei myöskään ole ollut pahinta tautialuetta, joten täällä on hiukan voinut kahvilaankin istahtaa…

Huoli on niistä, jotka ovat ilman mitään tuloja, kuten vapaat taiteilijat. Niistä, jotka ovat yksin.

Nuoret kärsivät. Heille yksi vuosi on valtava pala elämää. Lähipiirissä on yo-kirjoittavia ja myös opiskelevia, omiin koppeihinsa suljettuina.

Vanhukset kärsivät. Vaikeaa on niillä, jotka eivät osaa käyttää nettiä ja varsinkin niillä, jotka ovat hoitolaitoksissa. Jos on muistisairaus, eikä edes ymmärrä syitä, tilanne on vielä pahempi.

Jo vuosi sitten sanottiin, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet asiasta nyt?
Moni pelkää ”entisen” tyylin oksentuvan takaisin kulutusjuhla- ja matkustusryöppynä. Uskon kuitenkin harkinnan lisääntyvän.

On surullista, että myös epäterveet ilmiöt kukoistavat niin maailmanpolitiikassa kuin kotonakin. Suurin osa luottaa oikeaan tietoon, mutta kumman moni sortuu salaliittoteorioihin ja osoittaa sen sangen äänekkäästi.

Millaisen viestin haluat lähettää julkisuuteen nykyisessä tilanteessa? Millaiset terveiset haluat lähettää yleisölle?
Oppia on otettava, meidän kaikkien. Pandemiaan varautuminen on pitkäjänteistä työtä. Kuten ilmastonmuutokseen reagoiminenkaan, poliittisia irtopisteitä ei vuosikymmenten päähän vaikuttavien ratkaisujen tekeminen tuo. Vaadimme hallituksiltamme kypsyyttä näissä kauaskantoisissa asioissa.

Yleisöt eri kaupungeissa ovat eri viestein ilmaisseet syvän halunsa päästä pian taas elävän taiteen äärelle. Esiintyjiä ja taidelaitosten työntekijöitä tämä jano koskee myös. Palo on kuin se kuuluisa umpimähkä, yöllä tuhkaläjän sisään piilotettu kipinä, josta aamulla saa uuden tulen roihahtamaan.

Näin kapellimestari ja säveltäjä Atso Almila vastasi kysymyksiin koronapandemian puhjettua keväällä 2020.

Kapellimestari Atso Almila johtaa Radion sinfoniaorkesterin Katti konsertissa -lastenkonserttia. Musiikkitalo 21.3.2012.

Taiteilija toisena koronakeväänä 2021