Hyppää pääsisältöön

Koronahiljaisuus teki sopraano Anu Komsista levymogulin – Taiteilija toisena koronakeväänä 2021

Sopraano Anu Komsi keväällä 2021.
Äänilevyn jälkeen Anu Komsi suunnittelee tuottavansa konserttien ja oopperoiden filmauksia. Sopraano Anu Komsi keväällä 2021. Kuva: Anu Komsi Anu Komsi

Koronahiljaisuuden keskellä kansainvälinen sopraano Anu Komsi ryhtyi levyttämään omalla kustannuksellaan Kaija Saariahon musiikkia. Levyn myötä koloratuurisopraanosta tuli myös äänilevytuottaja.

Keväällä 2021 elämme yhä poikkeuksellisia aikoja. Koko maailma ja sen mukana oma musiikkielämämme on ollut jo vuoden seisahtuneena koronapandemian vuoksi. Kukaan ei tiedä kuinka kauan tilanne jatkuu.

Kun koronapandemia alkoi, kysyimme suomalaisilta muusikoilta ja säveltäjiltä, miten he viettivät poikkeuksellista kevättä. Nyt kysymme, miten he ovat selvinneet jo vuoden mittaiseksi venyneestä hiljaisesta ajasta. Mitä he ajattelevat nykytilanteesta ja tulevaisuudesta.

Sopraano Anu Komsi vastaa

Missä olet juuri nyt?
Kotona Espoossa.

Miten koronapandemia on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut elämääsi?
Olen pysynyt terveenä, se on hyvä asia. Totta kai se on vaikuttanut monellakin tapaa, mutta olen nauttinut vapaa-ajasta. Olen löytänyt tanssin ilon ja se on etätuntien ansiota, joita Sini Länsivuori on pitänyt Brysselin kodistaan joka viikko. Ehkä tämä on suurin ero entiseen. Liikuntaa olen aina harrastanut muutenkin.

Oletko pystynyt jatkamaan työtäsi? Miten?
Osittain kyllä. Järjestin viime kesänä oman resitaalin privaattiyleisölle Juho Ala-Kärpän kanssa ja sitten sain syksyllä tehtyä isoja konsertteja Unkarissa, Suomessa ja Lontoossakin juuri ennen kuin siellä taas suljettiin kaikki ja oopperaproduktiot siirrettiin seuraaville kausille. Mutta onneksi konserttielämä on pystynyt enemmän joustamaan, niin että ohjelmistoja on vaihdettu ja striimaukset ovat onnistuneet.

Ikävää on ollut joidenkin järjestäjien taholta se, että korvaavia päivämääriä ei ole lupauksista huolimatta peruuntuneille keikoille annettukaan eikä mitään harjoituskorvauksia maksettu jo tehdystä työstä.

Nyt tänä talvena olen levyttänyt uuden Saariaho-albumin yhdessä pianisti Pia Värrin kanssa ja tuotan levyn nyt ensimmäistä kertaa kokonaan itse. Olen siis tuore levymoguli & mesenaatti ja kohta tämä uusi tuote tulee ulos markkinoille!

Millainen on ollut mielialasi?
Enimmäkseen oikein hyvä. Välillä tietenkin on ahdistanut epätietoisuus, mihin tässä ollaan menossa, mutta siihenkin näköjään tottuu.

Jo vuosi sitten sanottiin, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet asiasta nyt?
On ja ei ole paluuta. Ehdottomasti meidän tulee varautua tällaisiin pandemioihin ja sen takia alamme on keksittävä ratkaisuja itse, innovoida ja keskityttävä laatuun sisältö edellä.

Millaisen viestin haluat lähettää julkisuuteen nykyisessä tilanteessa? Millaiset terveiset haluat lähettää yleisölle?
Itse myös yleisön edustajana pahoittelen sitä, että parhaita klassisen musiikin voimia ei hyödynnetä tarpeeksi esimerkiksi Ylen tv-kanavilla. Klassinen musiikki loistaa poissaolollaan, Radion sinfoniaorkesterin konsertti pari kertaa kuukaudessa ei anna kuvaa koko Suomen ja maailman klassisen musiikin alasta, itse esittäjistöstä ja suuresta yleisöstä, joka sitä kaipaa kuulla ja nähdä. Yle ja muutkin kanavat voisivat panostaa enemmän omaan studio & filmituotantoon konserttimusiikista oopperoihin.

Olen itse suunnittelemassa muutamia konsertti & oopperafilmituotantoja, joiden uskon olevan osa tarjontaa tulevaisuudessa yhdessä elävien yleisöesitysten kanssa.

Näin sopraano Anu Komsi vastasi kysymyksiin koronapandemian puhjettua keväällä 2020.

Merikanto, Aarre: Fantasia orkesterille ja Ekho. Radion sinfoniaorkesteri joht. Sakari Oramo, sol. Anu Komsi, sopraano. Musiikkitalo 22.1.2020.

Taiteilija toisena koronakeväänä 2021

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.