Säveltäjä Eero Hämeenniemi on viettänyt joka vuosi pitkät ajat niin Italiassa kuin Intiassakin. Kun koronapandemia esti häntä nyt matkustamasta, Hämeenniemi kirjoitti Etelä-Italiasta matkakirjan.
Keväällä 2021 elämme yhä poikkeuksellisia aikoja. Koko maailma ja sen mukana oma musiikkielämämme on ollut jo vuoden seisahtuneena koronapandemian vuoksi. Kukaan ei tiedä kuinka kauan tilanne jatkuu.
Kun koronapandemia alkoi, kysyimme suomalaisilta muusikoilta ja säveltäjiltä, miten he viettivät poikkeuksellista kevättä. Nyt kysymme, miten he ovat selvinneet jo vuoden mittaiseksi venyneestä hiljaisesta ajasta. Mitä he ajattelevat nykytilanteesta ja tulevaisuudesta.
Säveltäjä Eero Hämeenniemi vastaa
Missä olet juuri nyt?
Kotona Keravalla.
Miten korona-pandemia on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut elämääsi?
Se on vähentänyt matkustamista. Vietin talven Suomessa ensimmäisen kerran neljännesvuosisataan. Oli ikävä keli, ja vieläkin on.
Oletko pystynyt jatkamaan työtäsi? Miten?
Olen tehnyt töitä koko ajan. Kun en päässyt eteläiseen Italiaan, kirjoitin siitä kirjan. Se, Napolista etelään on jo ilmestynyt, ja toinen painos tulee lähipäivinä.
En päässyt myöskään Intiaan, mutta intialaiset ystäväni tulivat Lissaboniin, ja kantaesittivät Helsingin Barokkiorkesterin ja portugalialaisten muusikoitten kanssa uuden sävellykseni siellä. Myös Klarinettikonsertto Lauri Salliselle valmistui hiljattain. Olen myös soittanut kolme konserttia ja tehnyt tallenteen ja muutaman striimin.
Opettaminen on sujunut netissä, mutta minulla on vain pari oppilasta, joten se ei ole kovin paljoa työllistänyt. On kuitenkin kiva tehdä yhteistyötä huippulahjakkaitten nuorehkojen kollegoitten kanssa.
Millainen on ollut mielialasi?
Lievästi tavallista apeampi, mutta keväällä hoidin sitä suklaalla ja konjakilla. Nyt mielialaa pitää yllä päivittäinen joogaharjoitus, kävelylenkki ja soittaminen.
Jo vuosi sitten sanottiin, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet asiasta nyt?
Paluuta entiseen maailmaan ei ole koskaan. Juuri siksi sitä sanotaan entiseksi.
Millaisen viestin haluat lähettää julkisuuteen nykyisessä tilanteessa? Millaiset terveiset haluat lähettää yleisölle?
Epidemian voittaminen on nyt parasta kulttuuripolitiikkaa. Monet asiat ovat joutuneet tauolle, mutta taidetta ei tapa mikään.
Aikojen saatossa on selvitty muutamasta ruttoepidemiasta, espanjantaudista ja erinäisistä suuremmista ja pienemmistä sodista. Tästäkin selvitään.
Näin säveltäjä Eero Hämeenniemi vastasi kysymyksiin koronapandemian puhjettua keväällä 2020.
Hämeenniemi, Eero: Sonata a 4. Radion sinfoniaorkesterin käyrätorvensoittajat. Musiikkitalo 29.4.2020.