Hyppää pääsisältöön

Miki Liukkonen ihmisyyttä etsimässä

Kirjailija Miki Liukkonen
Kirjailija Miki Liukkonen Kuva: Lauri Tamminen Miki Liukkonen

Saako feministeille nauraa? Mikä väkivaltarikollisissa kiihottaa? Saako taiteessa sanoa mitä tahansa? Kirjailija Miki Liukkonen arvostaa erakkoelämää eikä ”osaa kohdata ihmisiä”, mutta uskaltautuu uudessa nimikkosarjassaan ulkomaailmaan tutkimaan ihmisyyttä kohtaamalla mielenkiintoisia ihmisiä.

Miki Liukkonen, mitä olet oppinut ohjelmanteon aikana kohtaamistasi ihmisistä?

- En pidä oikein mahdollisena että lyhyiden kohtaamisten aikana ihmisistä voisi oppia juuri mitään. Saan toki tietää jotain vieraan ajatusmaailmasta, asenteista, historiasta jne., mutta tietysti ne ovat vain murto-osa kaikkea. Ihmisiltä noin ylipäänsä oppii harvoin mitään. Tarkoitan, ettei kukaan ole koskaan tyyliin opettanut minua tanssimaan tai muuta sellaista, mutta saan toki tietää paljon asioita, jotka ovat minulle uusia. Se on tietysti päivänselvää, koska jokainen asia, jonka joku vieras ihminen minulle itsestään kertoo, on minulle uusi. Ja sitten jostain syystä juurikin nuo pienet mitättömät tiedonmuruset ovat niitä jotka jäävät muistiin, esimerkiksi saatan edelleen muistaa jonkun satunnaisen baarituttavan koiran nimen kymmenen vuoden takaa. Olennaisinta ehkä on, että jokainen uusi kohtaaminen opettaa minulle jotain ennen kaikkea itsestäni.

Muutuitko itse jotenkin?

- En tiedä, muutuinko juurikaan. Kukaan läheinen ei ainakaan ole sanonut minulle, että olisin jotenkin muuttunut.

Tätä tehtiin koronan aikaan, miten se vaikutti kohtaamisiin?

- Lähinnä se vaikutti sellaisella pintajännitteisellä tavalla, sillä jokainen uusi kohtaaminen oli tällaiselle bakteerifoobikolle mahdollisuus altistua virukselle, mutta yritin olla ajattelematta asiaa.

Olisiko ollut erilaista ilman?

- Ilman koronaa? Toki. Vaikkakin yhtä vaivaannuttavia kohtaamiset olisivat silti olleet.

Onko korona vaikuttanut sinuun ja elämääsi muuten?

- Eipä juuri. Koska olen ammatiltani kirjailija, työnkuvani on sellainen että istun kotona kirjoittamassa omissa oloissani. Ei tarvetta matkustaa joka päivä työpaikalle jne. Lähinnä kavereiden näkeminen on rajoittunut huomattavasti. Paitsi että ai niin: lopetin minä juomisen koronan aikana, mistä olen hyvin ylpeä.

Mitä ajattelit, kun näit ekat valmiit ohjelmat?

- Ajattelin että tämä on aivan kamalaa. Kaikki mitä sanoin kuulosti typerältä. En ole tottunut siihen etten voi editoida ulosantiani. Kirjoittaessa saan sentään puntaroida sanottavaani niin pitkään, että lopputulos on mahdollisimman loppuun asti ajateltu ja kirkkaasti esitetty, mutta kameran edessä oleminen on armottomampaa. Jokainen sana, jokainen mutina ja sekavasti muotoiltu lause tallentuu sellaisenaan linssin läpi kameraan ja siitä ruudulle epätäydellisenä. Tajusin myös, että olen ehkä yksi Euroopan monotonisimmista ihmisistä ja jaksoja nähtyäni ihmettelin, että minulla ylipäänsä on kavereita.

Onko sarja mielestäsi sellainen, kuin kuvittelit?

- Ei täysin. Jatkossa haluaisin olla aggressiivisempi. En tarkoita, että hyökkäisin vieraideni kimppuun tai mitään sellaista, vaan että olisin enemmän oma itseni. Tuntuu että pidättelin itseäni hieman, koska kameroiden edessä oleminen ei ole minulle luontaista ja sitä väkisinkin asettaa jonkinlaisen sordiinon oman ulosannin päälle. Mutta omana itsenä olemisessa on se huono puoli, että olen aika paskamainen tyyppi, joten pitää vielä miettiä.

Jäikö jotain erityisesti mieleen kuvauksista tai kohtaamisista?

- Ainakin se, että ihmiset ovat yllättävän varautuneita. Kukaan ei varsinaisesti järkyttänyt minua suorasukaisuudellaan tai asenteillaan - no, ehkä Mercedes Bentso, mutta noin yleisesti: vaikuttaa että ihmiset suojelevat julkista kuvaansa aika tarkasti, mikä on kai hyvä juttu.

Yle Teema keskiviikkona 24.3. klo 21.15. Koko sarja katsottavana Areenassa.

Lisää ohjelmasta

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa