Nina Varis
Yle
"Huutakaa apua! Varokaa kulkemasta yöllä yksin - etenkin humalassa." Näin neuvoo ylikomisario Väinö Rantio naisia Uuden Suomen lehtijutussa vuonna 1981. Artikkeli käsittelee Onerva Ketolan murhaa. Näin 40 vuotta myöhemmin ylikomisario Rantion kommentit saattavat kuulostaa vanhanaikaisilta, mutta samanlaisia neuvoja jaellaan edelleen. Eikö mikään ole muuttunut 40 vuodessa?
Lontoossa hiljattain tapahtunut Sarah Everardin raaka murha on herättänyt Britanniassa laajaa keskustelua naisten kokemasta turvattomuudesta. Everard päätyi uhriksi ilmeisesti täysin sattumanvaraisesti ja rikos onkin kirvoittanut brittinaiset listaamaan sosiaalisessa mediassa tapoja, joilla he ovat itse vältelleet väkivaltarikoksen uhriksi joutumista. Myös Suomessa monet naiset ovat kertoneet, miten varmistavat turvallisuutensa kävellessään yksin kotiin.
Myös Cambridgen herttuatar Catherine on osallistunut tapauksesta käytyyn julkiseen keskusteluun. Keskustelu on tiivistynyt #NotAllMen ja #TooManyMen -tunnisteiden ympärille ja sen keskiössä on uhrin syyllistäminen.
Töitä asenteiden muuttamiseksi on tehty jo paljon. Vielä on kuitenkin pitkä matka, ei pelkästään seksuaalirikosten uhrien, vaan myös yleisesti naisten asialliseen kohteluun.
– Naisilla on kokemus siitä, että väkivallan uhka on läsnä missä tahansa liikkuukaan. Pelko yhdistää naisia globaalisti. Kyseessä on kaikkeen feminiinisyyteen kohdistetun vihan ilmentymä. Meidän tulisi luopua naisten vastuuttamisesta ja syyllistämisestä, toteaa Amnestyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Pia Puu Oksanen Ylen aamun Sarah Everardin murhaan liittyvässä haastattelussa.
Muuttunut moraalikoodisto
Neljäkymmentä vuotta sitten Onerva Ketolan murhaa käsitelleessä artikkelissa ylikomisario Rantio korosti, ettei naisten pidä suostua mihin ehdotukseen tahansa.
– Naisten pitää olla epäluuloisia, sillä täällä liikkuu niin monenlaisia miehiä. Hämmästelen kyllä naisten sinisilmäisyyttä, Rantio totesi Uuden Suomen artikkelissa.
Hämmästelen kyllä naisten sinisilmäisyyttä.
– Tuohon aikaan yhteiskunnan moraalikoodisto oli vähän erilainen kuin tänä päivänä, Raiskauskriisikeskus Tukinainen ry:n kriisityön kehittämispäällikkö Heli Heinjoki toteaa.
– Silloin katsottiin yleisesti, että jos oli joutunut tällaisen teon uhriksi, niin se liittyi siihen, miten uhri oli käyttäytynyt. Syytä tapahtuneesta langetettiin uhrin harteille. Myös mediassa katsottiin usein, että uhri oli tehnyt jotain sellaista, että hän antoi ymmärtää teon olleen sallittu.
Onerva Ketolan tapaus on yksi kolmesta Helsingissä vuosien 1976-1981 välillä tapahtuneista kerrostalojen kellaritiloihin sijoittuneista murhista, jotka tunnetaan yleisesti nimellä Helsingin Kellarisurmat. Susanne Lindholm, Seija Kekkonen ja Onerva Ketola löydettiin omien kotitalojensa kellaritiloista murhattuna.
Raakoja murhia yhdisti tekopaikan lisäksi myös se, että jokaiseen uhreista oli kohdistettu murhan yhteydessä myös seksuaalista väkivaltaa.
Marko Niemen toimittama Viimeinen johtolanka -podcast käsittelee murhasarjaa toisella kaudellaan.
Uhrin vastuuta seksuaalirikoksissa pohditaan edelleen
Podcastissa kuullaan myös, kuinka ylikomisario Väinö Rantio jatkaa ajanmukaista kommentointiaan seksuaalisesta väkivallasta vuonna 1983 Ylellä lähetetyssä Imu! -ohjelmassa, jonka toimittajana toimi Anneli Tempakka.
– Tämä rikostyyppi (puhuu raiskauksista) on 30 vuodessa kolminkertaistunut. Suurimmassa osassa tapauksista ollaan oltu juhlimassa ja on nautittu alkoholia. On lähdetty tuntemattoman miehen mukaan. 20 prosenttia uhreista on kuitenkin täysin syyttömiä, Rantio sanoo.
Usein tilanne päättyy raiskaukseen, että ei sen pahempaa.
– Onneksi aika harva kuolee raiskauksessa. Vuosittain kuolee muutamia. Usein tilanne päättyy raiskaukseen, että ei sen pahempaa. Me poliisit olemme kuulleet luentoja ja tiedämme, että raiskaus voi vaurioittaa aika pahasti naisen psyykettä. Silloin on syytä empatiaan ja hoivaan.
– Olisi hyvä jos vanhemmat valmentaisivat lapsiaan tällaista varten 10-vuotiaasta lähtien. Ei pelkästään tyttöjä, pojatkin kohtaavat häirintää, kummallista kyllä. Kasvatuksella pitää vaikuttaa poikiin, ylikomisario Rantio muistuttaa.
Raiskauskriisikeskus Tukinainen ry:n kriisityön kehittämispäällikkö Heli Heinjoki kuuntelee lähes 40 vuotta vanhaa ohjelmataltiota ja kommentoi kuulemaansa.
– Kommentit kuulostavat vähättelyltä. Tiedämme, että seksuaaliväkivallan uhriksi joutumisen vaikutukset ovat moninaiset. Osalle uhreista tulee koko elämän perusteita järkyttäviä seurauksia. Se, että säilyy hengissä raiskauksesta ei tarkoita sitä, että selviytyy siitä, vaan sitä, että tarvitaan paljon muuta tukea ja apua.
Se, että säilyy hengissä raiskauksesta ei tarkoita sitä, että selviytyy siitä, vaan sitä, että tarvitaan paljon muuta tukea ja apua.
Uhrin vastuuta seksuaalirikoksissa pohditaan edelleen. Ei niin voimakkaasti kuin aiemmin, mutta sen kaltaista pohdintaa on edelleen tulkittavissa, Heinjoki myöntää.
– Poliiseja on koulutettu uhrin sensitiiviseen kohtaamiseen, ja seksuaalirikosten kohdalla uhreilta kehotetaan kysymään mitä tapahtui. Eikä niin, että kysymys esitetään syyllistäen, oletko aivan varma, että näin on tapahtunut.
– Uhrin on usein hankala puhua asiasta, koska pelätään mahdollisia syyllistämisen kokemuksia. Jo pelkkä traumakokemus tuottaa syyllisyyden ja häpeän tunteita. Nämä tunteet myös estävät toipumisen käynnistymisen. Silloin olisi erittäin tärkeää saada apua. Kriisiterapeuttista apua, mutta myös oikeudellista neuvontaa. Oikeusprosessilla on parhaimmillaan uhrin toipumista ja selviytymistä tukeva vaikutus, sanoo Heinjoki.
Valinnan mahdollisuus on tekijällä
Vaikka seksuaalirikoksissa uhrin syyllistämistä kritisoidaan jatkuvasti, ei siitä silti tunnuta pääsevän eroon. Viimeksi viime syksynä Suomen Keskusrikospoliisi joutui kritiikin kohteeksi julkaistuaan Tiktokissa videon, jossa havainnollistettiin piirroksen avulla, kuinka tutuille lähetetty intiimi kuva voi lähteä leviämään hallitsemattomasti.
Ylen Keskusrikospoliisin viestinnästä saamien tietojen mukaan videon tarkoituksena oli muistuttaa harkinnan tärkeydestä kuvia lähettäessä. Video sai kuitenkin Tiktokissa satoja kommentteja, joissa koettiin, että keskusrikospoliisi syyllistää videolla uhreja. Videossa nimittäin kiinnitettiin huomiota vain uhrin toimintaan eikä siihen, että toisen kuvan jakaminen ilman lupaa on rikos.
– Valinnan mahdollisuus on aina tekijällä. Hän voi valita toimiiko toisin. Uhrilla valinnanmahdollisuutta ei ole, Raiskauskriisikeskus Tukinainen ry:n kriisityön kehittämispäällikkö Heli Heinjoki muistuttaa.
