Kansainvälistä uraa luova oopperalaulaja Marjukka Tepponen käy omaa kamppailuaan esittävän säveltaiteen kriisissä. Hän saa voimaa perheestään, johon kuuluvat oopperalaulajapuoliso ja pieni poika.
Keväällä 2021 elämme yhä poikkeuksellisia aikoja. Koko maailma ja sen mukana oma musiikkielämämme on ollut jo vuoden seisahtuneena koronapandemian vuoksi. Kukaan ei tiedä kuinka kauan tilanne jatkuu.
Kun koronapandemia alkoi, kysyimme suomalaisilta muusikoilta ja säveltäjiltä, miten he viettivät poikkeuksellista kevättä. Nyt kysymme, miten he ovat selvinneet jo vuoden mittaiseksi venyneestä hiljaisesta ajasta. Mitä he ajattelevat nykytilanteesta ja tulevaisuudesta.
Oopperalaulaja Marjukka Tepponen vastaa
Missä olet juuri nyt?
Kotosalla olen poikani kanssa kahdestaan. Mieheni on työreissulla Kroatiassa, jossa teatterit ovat auki.
Miten koronapandemia on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut elämääsi?
Pandemia on mullistanut elämäni, niin kuin kaikkien muidenkin taiteilijoiden. Olen saanut olla mukana kahdessa täydessä oopperan harjoitusperiodissa, joten sain vähän aikaa tuntea olevani laulaja! Esityksiin asti tosin en ole päässyt.
Elämästä puuttuu todella suuri pala kun en saa tehdä rakastamaani työtä.
Marjukka Tepponen Puoli seitsemän -ohjelman vieraana 18.2.2021.
Oletko pystynyt jatkamaan työtäsi? Miten?
Muutamia stream-konsertteja on ollut ja tulee... siinäpä se.
Millainen on ollut mielialasi?
Yllättävän hyvä ottaen huomioon tilanteen. On aina laitettava asiat perspektiiviin, sillä pääsee aika pitkälle.
Meillä on vielä katto pään päällä ja ruokaa saamme ostettua kaupasta ja poikamme kasvaa ja on iloinen. Monella ihmisellä maailmassa ei ole näitä yleellisyyksiä. On yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä. Meillä on onneksi toisemme.
Mutta kohta säästöt on syöty, joten tilanteeseen toivottavasti kesän ja rokotusten myötä saadaan helpotusta.
Jo vuosi sitten sanottiin, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet asiasta nyt?
Ei varmaankaan ole. Tai siihen menee kauan, kunnes tunnemme pystyvämme elämään normaalisti. Tämä pandemia jättää jäljet, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Millaisen viestin haluat lähettää julkisuuteen nykyisessä tilanteessa? Millaiset terveiset haluat lähettää yleisölle?
Olen todella surullinen, kuinka meidät on unohdettu valtiovallan taholta, ja tässä vaiheessa jaksuhalit eivät riitä. Tarkka exit-suunnitelma on laadittava ja pelisäännöt selväksi.
Me kaipaamme töihin ja uskon, että yleisö myös kaipaa meitä! Täältä me nousemme vielä!
Näin oopperalaulaja Marjukka Tepponen vastasi kysymyksiin koronapandemian puhjettua keväällä 2020.
Marjukka Tepponen Tampere Filharmonian puistokonsertin 2020 solistina. Kapellimestarina Santtu-Matias Rouvali.