Miten iskelmäsanoitusten tutkiminen muutti ajatteluani?

Millaisia ajatuksia herää, kun kirjoittaja uppoutuu rasististen iskelmätekstien maailmaan? Iskelmien maantiede -audiosarjan tekijä Harto Hänninen kertoo tutkimustyönsä vaikutuksista.

Vuonna 2018 olin sekä henkilökohtaisista että työhön liittyvistä syistä loppuunpalamisen vaarassa, joten tarvitsin perustavanlaatuista irtiottoa. Päätin ottaa vapaata ja suorittaa aikoinaan keskeytyneet yliopisto-opintoni loppuun.

Pääaineeni Jyväskylän yliopistossa oli ollut kirjallisuus. Nyt piti miettiä, mistä aiheesta voisin laatia opinnäytetyöni. Perusopiskelijan tavoin mietin aihetta, jossa pääsisin mahdollisimman vähällä työllä kelvolliseen lopputulokseen.

Aikoinaan olin viritellyt erilaisia tutkimuskohteita, jotka vaihtelivat Mirkka Rekolasta ja Sirkka Turkasta Timo K. Mukkaan ja omakustannesarjakuviin.

Vuosikymmenien opiskelutauon jälkeen en uskonut, että minulla olisi noista aiheista mitään tuoretta sanottavaa.

Yritin rentouttaa ajatteluani tuijottelemalla kirjahyllyäni ja kuuntelemalla vanhoja äänitteitä, jota olin keräillyt. 1930- ja 1950-luvun kotimainen jazz- ja tanssimusiikki oli aina pienessä lapsellisessa höpsöydessään viehättänyt minua, varsinkin laulujen uskomattomat sanoitukset.

Yhtäkkiä korvani aukenivat hörölleen. Lauletaanko näissä iskelmissä tosiaan muezzinista ja Allahista?

Äkkiä hyllystäni löytyi kymmeniä vanhoja iskelmiä, jotka sijoittuivat kuvitteelliseen Lähi-itään, tarunhohtoiseen orienttiin. Arkistoja penkomalla niitä löytyi lisää.

Orientista Afrikkaan

Kun ehdotin tutkielmani aiheeksi iskelmätekstien esittämää kuvaa Lähi-idästä, professori Olli Löytyn kanssa näkökulmaksi löytyi heti jälkikoloniaalinen teoria ja orientalismi.

Samaan aikaan mielessäni pyöri vuoden 2015 massiivinen muuttoliike, jolloin turvapaikanhakijoiden määrä muun muassa Irakista, Syyriasta ja Afganistanista oli ylittänyt moninkertaisesti edellisvuosien maltilliset lukemat, ja johtanut Suomessa väkivaltaisuuksiin ja rasistisiin purkauksiin.

Päätin yhdistää aiheeseeni myös afrikkalaisuuden kuvauksen iskelmissä pystyäkseni hahmottamaan muukalaisvihan ja toiseuttamisen kokonaisuutta.

Samalla ymmärsin, että aihe alkoi muuttua melko rankaksi, sillä Afrikkaan sijoittuvat laulutekstit olivat monilta osin erittäin rasistisia.

Pystyäkseni käsittelemään laulujen esittämää maailmaa, jouduin haalimaan lisävarusteita työkalupakkiini. Mukaan tulivat identiteettiteoriat, rasismin ja “rotuteorioiden” tutkimus, queer-teoriat, kolonialismin historia, Afrikan historia.

Tutkielma johti audiosarjaan

Olin päätynyt valitsemaan aiheen, jossa en totisesti pääsisikään vähällä työllä kelvolliseen lopputulokseen.

Työmäärääni lisäsi se, että vanhoista iskelmäteksteistä oli tutkittu aiemmin lähinnä laulujen sanastoa kvantitatiivisin menetelmin: niiden viesti, päähenkilöt ja maailmankuva piilomerkityksineen oli lähes kartoittamatonta seutua.

Mitä enemmän luin teorioita, sitä syvemmin ymmärsin laulujen esittämän maailmankuvan vahingollisuuden.

Yksi laulu yksinään ei merkinnyt paljoakaan, mutta kokonaisuus, loputon toiseuttamisen verkosto, jonka ne kutoivat kuulijan ympärille, alkoi tuntua tukahduttavalta ja ahdistavalta.

Halusin paljastaa ja purkaa lauluissa kytevän pommin ja tehdä sen vaarattomaksi.

Kun sain puuttuvat sivuaineopintoni suoritettua ja maisterintutkielmani valmistui, olin saavutuksestani tavattoman ylpeä. Silti mieltäni kaihersi pieni epäsuhta.

Akateeminen opinnäytetyö ei koskaan päätyisi niiden käsiin, jotka kieltäytyvät näkemästä vanhoissa lauluissa mitään rasistista tai islamofobista. Jotka eniten tarvitsevat apua rakenteellisen rasismin hamottamiseen ja purkamiseen.

Puhuin tutkielmastani työpaikallani ja päädyin laatimaan suunnitelman audiosarjaksi. Siinä voitaisiin soittaa myös näytteitä käsittelemistäni lauluista, jotta tekstien raadollisuus tulisi selväksi niillekin, joista ne ovat olleet "harmittomia".

Iskelmien maantiede sai alkunsa. Nyt koko 12-osainen sarja löytyy Areenasta.

Mutta ensin oli mietittävä, kuinka tätä vaikeaa asiaa pitäisi käsitellä radiossa? Epävarmuus ja epätoivo kasvoivat sitä mukaa, kun julkisessa keskustelussa nousi esiin uusia vähemmistöjen identiteetteihin liittyviä väärinymmärryksiä ja epäkohtia.

Olisiko parempi istua hiljaa?

Julkinen keskustelu on saanut yllättävän aggressiivisia sävyjä sellaisilta tahoilta, joiden olisi voinut kuvitella olevan aiheiden käsittelystä iloisia.

Aloin ymmärtää, että tärkeää ei olekaan se, mitä sanotaan, vaan se, kuka sanoo: mistä positiosta puhutaan.

Kun itse olen valkoihoinen boomer-ukko, enkä muuksi voi muuttua, onko minulla mitään oikeutta puhua rodullistettujen tai toiseutettujen asioista?

Pitäisikö minun vain istua hiljaa, antaa rasistisen populaarikulttuurin hautautua pölyn alle ja pitää havaintoni omana tietonani?

Sellainen ajattelu sotii toimittajuuttani ja oikeudenmukaisuudentajuani vastaan. Minusta likapyykin pesu kuuluu niille, jotka ovat pyykin sotkeneet: meille valkoihoisille boomereille.

Kävin aiheesta keskusteluja eri-ikäisten ulkomaalaistaustaisten ystävieni ja tuttavieni kanssa. Suurin osa heistä piti aiheen käsittelyä tarpeellisena ja näkökulmaa onnistuneena.

Kävin keskusteluja oman ikäluokkani ja minua vanhempien valkoisen enemmistön edustajien kanssa. Heistä suurin osa piti aihevalintaani ja käsittelytapaani tavattoman ajankohtaisena ja kiinnostavana.

Pieni osa empi: miksi näistä pitää puhua, ei näissä ole mitään pahaa, ihan hyvällä tarkoituksella tehtyjä lauluja, silloin ajateltiin toisin.

Tämä pieni osa on se pohjimmainen syy sarjan tekemiselle.

Jos onnistun saamaan yhdenkin tuohon ryhmään kuuluvan ihmisen ymmärtämään, että lauluissa kuvattu maailma ei ole neutraali, vaan erittäin usein toiseuttava ja ihmisarvoa alentava, sarjan olemassaolo on oikeutettu.

Valkoisen miehen uusi taakka

Käymissäni keskusteluissa omaksi ryhmäkseen erottuivat tiedostavat nuoret naiset. He näkivät sarjan oikeutuksessa paljonkin huomautettavaa, alkaen siitä, voiko rasismista ylipäätään puhua henkilö, joka ei ole rasismia kokenut.

Heidän kanssaan käydyt keskustelut nostivat esiin paljon hyviä huomioita, jotka johtivat moniin tekstikorjauksiin yksityiskohtien, sävyjen ja sanavalintojen suhteen.

Yksittäisten sanojen lautautuneisuudessa sukupolvien välillä tuntui olevan suuria eroja.

Valitettavasti keskusteluja leimasi tästä johtuen toisinaan vahva tunne ikäsyrjinnästä ja erittäin sakea heteroäijäoletus, joka liukeni vasta, kun avauduin omista, hyvin henkilökohtaisista kokemuksistani.

Miesselittämisen leima taisi yhä jäädä polttomerkiksi otsaani, koska suhtauduin aiheeseen enemmän tieteen kuin henkilökohtaisen kokemuksen näkökulmasta.

Nämä keskustelut auttoivat minua huomaamaan, kuinka pienet sanat ja sävyerot voivat laukaista traumaattisen toiseuttavan kokemuksen. Enkä puhu nyt mistään n-sanoista tai muista määrittelevistä termeistä, vaan tavallisista suomen kielen adjektiiveista.

On eri asia, sanooko rasistista laulua “näppäräksi” valkoihoinen vanhempi mies vai valkoihoinen nuorempi nainen. Vaikka ironian sävy olisi molemmilla täsmälleen sama.

Syy tähän on selvä. Minä edustan valitettavasti sitä sukupuolta ja ikäluokkaa, jonka taholta nuoret naiset ovat liian usein joutuneet kuulemaan puolivillaisen sovinistisia tai alentavia, ironisia letkautuksia ja kommentteja.

Vaikka he eivät ole joutuneet kuulemaan niitä minulta, he tulkitsevat minut automaattisesti osaksi sitä jatkumoa. Yleistyksiltä ei välty kukaan. Se on ehkä valkoisen miehen uusi taakka, jonka kanssa on vain opittava olemaan.

Entä jos olenkin rasisti?

Iskelmätekstien tutkiminen, audiosarjan tekeminen ja aiheesta käymäni keskustelut ovat tuottaneet melkoisia myllerryksiä ajattelutapaani.

Olen joutunut puntaroimaan sanojani, tekojani ja motiivejani yhä uudelleen ja uudelleen. Entä jos tekstini toimiikin itseään vastaan ja toisintaa sterotyyppistä, toiseuttavaa ajatusmallia?

Entä jos kaikki, mitä sanon ja kirjoitan, halutaan tahallaan ymmärtää väärin?

Epätoivon hetkellä olen jopa kyseenalaistanut omat motiivini: entä jos kaiken taustalla onkin omat piilorasistiset ajatukseni?

Miksi sarjassani eivät puhu rodullistetut ja rasismin uhrit?

Siihen on oikeastaan vain yksi vastaus: sarjani aihe ei ole rasismi, vaan suomalainen vanha iskelmä ja sen lyriikka. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu tästä näkökulmasta, joten sarjan tarkoitus on tarjota uutta tietoa ja uusia lähestymistapoja.

Pohtiminen ja kyseenalaistaminen olivat olennainen osa tutkimusprosessiani. Työni ansiosta uskallan väittää, että asenteeni ovat päivittyneet onnistuneesti. Ainakin voin itse olla varma omista tarkoitusperistäni ja päämääristäni.

Epätasa-arvo, toiseuttaminen ja rasismi eivät tee pesää minun kotiini.

Lue myös: Opettavatko vanhat iskelmät suvaitsemattomuutta ja rasismia?

Korjaus 25.3. klo 12:59. Ikärasismi korjattu muotoon ikäsyrjintä. Oi termien viidakkoa!