Vuoden käsityötekniikka on parsiminen ja paikkaus. Taitoliitto on valinnut vuoden käsityötekniikan viidennen kerran. Makramee, kirjonta, kudonta ja vuoleminen on nostettu esiin viime vuosina, ja tänä vuonna vuorossa on siis parsiminen ja paikkaus.
Parsinsieni on vanha ja hyväksi havaittu keksintö. Siitä voi olla suuri apua, kun kantapää kurkistaa ulos lempisukista ja luottovillapaidan hiha kuluu puhki.
Parsinsieni – pieni sorvausharjoitus
Käsityö on parhaimmillaan silloin, kun kokeilee materiaaleja ja muotoja niin, että käsityöstä tulee taidetta. Jos lisäksi voi tehdä käsityötekniikalla esineen, josta on hyötyä toisessa käsityötekniikassa, sitä ei voita mikään.
Jos haluaa parsinsieneen ruutu- tai raitakuvioita, pitää ensin valmistaa puupalikka eri puulaaduista.
Liimaa yhteen 4–5 puurimaa, vuorotellen tumma ja vaalea rima. Käytin parsinsieneeni koivua ja saarnea. Vaaleampi on koivua ja tummempi saarnea.
Puupalikkani mitat ovat 7 x 7 x 20 cm.

Kun liima on kuivunut, höylää palikka niin, että se on sileä molemmilta puolilta. Sahaa puurimat yhtä pitkiksi paloiksi. Käännä rimat niin, että ensimmäinen rivi alkaa vaalealla ja toinen tummalla. Nyt sinulla on ruudullinen puupalikka sorvattavaksi.