Antiikintutkijaksi tähdänneen Pauli Sivosen yliopistoura jäi, kun vuorineuvos Gustaf Serlachius palkkasi hänet perustamaan uutta historiallista museota Mänttään.
Kuusi kuvaa museonjohtaja Pauli Sivosen elämästä
Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen kasvoi Helsingissä, mutta viihtyy nyt maaseudun rauhassa. Koti löytyy peltojen ja metsien keskeltä Mänttä-Vilppulasta.
– Tämä on lähellä Syrjää ja melkein Hunningolla, Sivonen sanoo ja viittaa läheisiin maatiloihin.
Sivosen luontosuhde syntyi lapsuuden leikeissä Myllypuron metsissä. Hänestä itähelsinkiläinen lähiö oli 1970-luvulla lasten paratiisi.
– Myllypuro oli rakennettu aika hiljattain keskelle metsää. Siihen aikaan pihat olivat täynnä lapsia, ja meidän lasten reviirit laajenivat myös lähimetsään.
Elämä Myllypurossa oli hyvin sosiaalista, Sivonen sanoo. Taloyhtiö järjesti lapsille säännöllisesti erilaisia pihajuhlia, joiden ohjelmassa oli muun muassa pussijuoksua.
– Se oli kivaa aikaa. Meillä oli esimerkiksi sotia naapuritalon lapsia vastaan. Talvella heiteltiin lumipalloja ja kesällä kiviä, Sivonen muistelee.
Musiikki läheisin taidemuoto
Vuonna 1985 Myllypurossa perustettiin bändi nimeltä Kelpo pojat, jonka riveihin Pauli Sivonen liittyi. Musiikki on aina kuulunut hänen elämäänsä.
– Aloitin viulunsoitosta ja sitten siirryin soittamaan klassista kitaraa, ja kun tulivat nämä bänditouhut, niin minusta tuli sattumalta basisti.
Kelpo pojat teki omia biisejä, sai keikkoja ja myös levytyssopimuksen. Bändin basisti oli kuitenkin vaikean valinnan edessä.
– Opiskelin jo historiaa ylipistolla ja vastaan alkoi tulla se kysymys, että kiertelenkö klubeilla soittamassa ja studiolla tekemässä levyjä vai opiskelenko.
Sivonen valitsi opinnot. Hän kuitenkin vieraili vielä Kelpo poikien tulevilla levyillä ja kiersi bändin mukana kitararoudarina ja taustalaulajana.
Vuonna 2015 hän oli mukana, kun Kelpo pojat juhli 30-vuotista taivaltaan ja soitti keikan Tavastia-klubilla alkuperäiskokoonpanolla.
– Jouduin kyllä vähän opettelemaan basson soittoa uudestaan siinä vaiheessa.
Vaikka Sivonen on tehnyt tähänastisen työuransa historian ja kuvataiteen parissa, on musiikki hänelle yhä läheisin taidemuoto.
– Harvoin minulla valuu kyyneleet, kun katson jotain kuvataideteosta, mutta musiikkia kuunnellessa usein.
Serlachius kutsui Mänttään
Pauli Sivonen tähtäsi antiikintutkijaksi. Hänen gradunsa käsitteli myöhäisantiikin gallialaisten sosiaalisia ja kulttuurisia identiteettejä.
– Ainoa juttu, joka minulla oli mielessä siihen aikaan oli se, että väittelen tohtoriksi ja päädyn yliopistolle johonkin virkaan.
Jatko-opintojensa ohessa Sivonen teki sisältösuunnittelua tiedekeskus Heurekaan. Hän oli mukana suunnittelemassa myös Hannoverin maailmannäyttelyn, Expo 2000:n, Suomen paviljongin näyttelyä.
Työskennellessään Hannoverissa Sivonen sai käänteentekevän puhelun Suomesta. Hän istui täpötäydessä, meluisassa junassa ja hänen sylissään kitisi pieni tytär.
– En oikein kuullut, mitä siellä sanottiin. Erotin sieltä jotakin, että Serlachius, museo ja Mänttä. Aikani kuuntelin ja sitten pyysin, että voisitteko soittaa huomenna uudestaan.
Soittaja oli vuorineuvos Gustaf Serlachius, joka tarjosi töitä Mäntästä. Tarkoituksena oli perustaa uusi museo, joka esittelee metsäteollisuuden ja Serlachius-suvun historiaa.
“Hurahdin metsästykseen totaalisesti”
G. A. Serlachius –museo avasi ovensa yhtiön vanhassa pääkonttorissa vuonna 2003. Pauli Sivosesta tuli museon intendentti, ja hän muutti perheineen Mänttään.
Töiden ohessa hän viimeisteli väitöskirjansa ja väitteli vuonna 2006.
– Tiesin jo siinä vaiheessa, että se on sen antiikintutkijan polun pää ja että olen museomiehen uralla enkä pääse siitä enää rimpuilemaan irti, vaikka miten yrittäisin.
Kolme vuotta myöhemmin Sivonen sai johdettavakseen sekä G. A. Serlachius –museon että Gösta Serlachiuksen taidemuseon. Mäntässä hän löysi uuden harrastuksen.
–Olen aina ollut pasifisti, mutta täällä ymmärsin, että Mäntässä miehet metsästävät. Hurahdin siihen aika totaalisesti, ja minulla on sen jälkeen ollut paljon metsästyskoiria.
Sivonen veti aikanaan myös Mäntän kulttuuripääkaupunkihanketta. Sittemmin hän oli mukana valitsemassa Euroopan kulttuuripääkaupunkeja ja on nyt osa Tampereen kulttuuripääkaupunkihaun taiteellista johtoryhmää.
– Toivon, että voimme viettää kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia Tammerkosken rannalla vuonna 2026, Sivonen sanoo.
Teksti: Meeri Ylä-Tuuhonen
