Ylen talviurheilukausi 2020–2021 kokosi suomalaisia yhteisten elämysten äärelle. Eniten yleisöä keräsivät hiihdon MM-kisat, joita seurasi parhaimmillaan yli miljoona suomalaista.
Maailmancup-kisalähetyksiä seurasi kauden aikana keskimäärin 329 000 katsojaa. Lukuihin on laskettu kaikki kauden tähänastiset maailmancupin kisalähetykset hiihdossa, ampumahiihdossa, alppihiihdossa, freestylessa, mäkihypyssä, yhdistetyssä ja lumilautailussa. Talven aikana nähtiin yhteensä noin 280 maailmancup-kilpailua.
Edelliseen kauteen verrattuna kasvua oli erityisesti yhdistetyn ja miesten ampumahiihdon katsojaluvuissa. Yhdistetyssä keskikatsojamäärä nousi edelliskaudesta 28 prosenttia, miesten ampumahiihdossa 21 prosenttia.
“Katsojaluvuissa näkyy se, miten tärkeitä ja tarpeellisia urheilulähetystemme tarjoamat yhteiset hetket ja elämykset korona-aikana ovat. Olemme tosi iloisia esimerkiksi siitä, että ampumahiihto kiinnostaa, koska se toimii kivijalkana myös tulevina talvikausina”, Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen sanoo.
Kaikkein suosituimpia talvikauden kisoja olivat Oberstdorfin MM-kisojen miesten 50 kilometrin hiihto (7.3.), joka keräsi keskimäärin yli 1,3 miljoonaa katsojaa. Myös naisten 30 kilometrin hiihto (6.3.) ja miesten viesti (5.3.) keräsivät keskimäärin lähes miljoona katsojaa.
Myös kotimainen hiihto innosti. Hiihdon SM-kisoja ja Suomen cupin kisoja on seurannut keskimäärin 427 000 katsojaa.
Kisalähetysten lisäksi myös kolmatta kertaa toteutettu Urheilustudio keräsi katsojia ja kiitosta. Aiempaa laajemman Urheilustudion keskikatsojamäärä oli 295 000.
“Urheilustudion tarjoamalle hyväntuuliselle asiantuntemukselle on selvästi tilausta, ja seurassamme viihdytään. Tällä kaudella laajensimme tekemistä tv-lähetyksistä sosiaaliseen mediaan ja esimerkiksi vuorovaikutuksellisiin kisakatsomoihin. Pyrkimyksenä on kehittää Urheilustudiota jatkossakin”, Urheilustudion päätuottaja Laura Lehtonen kertoo.
Tv-ohjelmiston lisäksi Yle viritti suomalaisia tänä vuonna hiihtotunnelmaan myös #hiihtokupla-kampanjalla, jossa kannustettiin ladulle ja jakamaan tunnelmia omasta hiihtokuplasta.
Talviurheilua on luvassa Ylellä vielä huhtikuussa, kun kisataan maastohiihdon Suomen cup. Ensi kaudella Ylen ohjelmistossa jatkavat ampumahiihdon maailmancup, Itävallan ja Sveitsin maailmancupien osakilpailut sekä alppihiihdon ja freestylen maailmancupien Suomen osakilpailut. Tulevan talven kruunaavat olympialaiset, jotka kilpaillaan helmikuussa 2022 Kiinassa. Talviolympialaisia voi seurata Ylen ja Discoveryn kanavilta.