Hyppää pääsisältöön

Yle Puheen pääsiäisen kuuntelumaratonilla pala tähtitaivasta ja pieleen mennyttä historiaa

Kuvassa Ylen radio-ohjelmien ja podcastien sarjakuvat.
Kuvassa Ylen radio-ohjelmien ja podcastien sarjakuvat. Yle Puhe

Yle Puheen pääsiäisen kuuntelumaratonilla luodaan katse tähtitaivaalle, ruoditaan kuuta koskevia uskomuksia sekä kysytään, milloin ihmislajin historia lähti väärään suuntaan ja ketä voimme siitä syyttää. Puheen pääsiäisessä myös tarkastellaan valtavirrasta poikkeavia maailmankuvia, esimerkiksi noituutta, shamaaniutta ja vapaamuurareita.

Yle Puheessa kuullaan suosittuja Ylen radio-ohjelmia ja podcasteja kuuntelumaratonina pitkäperjantaina 2.4. ja toisena pääsiäispäivänä 5.4. aamukuudesta puoleenyöhön.

Pitkäperjantai 2.4.

Klo 06:00 - 13:38
Tähtisarja

Tähtisarja kertoo taivaan kohteista ja ilmiöistä, mutta myös tähtiin katsomisesta. Millaisia merkityksiä, tunteita, tarinoita ja mytologioita näemme taivaalla? Mistä tähtitieteilijät ja intohimoiset harrastajat innostuvat juuri nyt? Sarjan juontaa tähtiin ihastunut toimittaja Emil Johansson. Tähtioppaana toimii tähtitieteen kansantajuistaja, Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Tuukka Perhoniemi.

Klo 13:38 - 14:57
Unohdettu kuu

Toimittaja Jani Tanskanen ruotii ja ravistelee neliosaisessa Unohdettu kuu -sarjassa kuuta koskevia käsityksiä ja uskomuksia, jotka näkyvät kielessä, mytologioissa, kansanperinteessä ja taiteissa. Tanskanen on itse aurinkoihminen, mutta hän tahtoo oppia ulvomaan kuuta ja kunnioittamaan kuukalenteria.

Klo 14:57 - 17:19
He valloittivat Kuun

Toimittaja Jari Mäkinen on podcast-sarjassa maantiematkalla Yhdysvalloissa kuulentojen kannalta tärkeissä paikoissa ja selvittää kuulentoveteraanien kanssa, miten Kuun valloitus tapahtui.

Klo 17:19 - 22:17
Hiphopin salatut stoorit

YleX:n podcast avaa genren kummalliset, kohutut ja kamalat tapaukset. Rap-asiantuntijat Heini Strand ja Inka Rantakallio analysoivat, mitä keissit paljastavat yhteiskunnasta ja sen arvoista.

Klo 22:17 - 24:00
Rojumonologeja

Faktaa ja mustaa huumoria yhdistelevä 8-osainen radiosarja, jossa kirppisten keisarinna kohtaa minimalistisen maailman paineet. Rojumonologeja kertoo epätoivoisesta yrityksestä opiskella konmarituksen ideaa ja toteuttaa sitä omassa elämässä. Missä välissä tarpeellinen, rakas ja tärkeä tavara muuttui rasittavaksi rojuksi? Tunnenko enää itseäni pystyviikattuna? Käsikirjoitus ja ohjaus: Tuula Rajavaara.

Toinen pääsiäispäivä 5.4.

Klo 06:00 - 08:36
Minun musiikkini -podcast

Suomen menestyneimpiin kirjailijoihin lukeutuva Juha Itkonen keskustelee tunnettujen biisintekijöiden kanssa musiikin tekemisestä ja luovuudesta. Mukana Chisu, Samuli Putro, Sanni, A.W. Yrjänä, Iisa ja Mariska.

Klo 08:36 - 13:06
Pieleen mennyt historia

Podcast käy läpi ihmiskunnan perisyntejä. Milloin ihmislajin polku lähti väärään suuntaan ja ketä voimme siitä syyttää? Toimittajana Jussi Nygren.

Klo 13:06 - 17:44
Sielun tietotoimisto

Voiko henkiin olla yhteydessä, mikä Valhallassa odottaa, kannattaako liittyä veljeskuntaan? Suomesta löytyy uljas kirjo vakaumuksia ja katsomuksia. Toimittaja Nadja Mikkonen tarkastelee valtavirrasta poikkeavia maailmankuvia niiden harjoittajien ja asiantuntijoiden kanssa.

Klo 17:44 - 18:47
Eläinjulkkikset

Eläinvideot, -kuvat ja -tarinat kiinnostavat suurta ihmisjoukkoa, ja yhä useammalla lemmikillä on nykyään oma sosiaalisen median tili. Tässä sarjassa käydään rapsuttelemassa Suomen suosituimpia eläinjulkkiksia ja selvitetään, millaisia persoonia somejulkisuuden takaa löytyy. Toimittaja on Anna Keränen.

Klo 18:47 - 21:00
Luuserisankarit - suomalaisen epäonnistumisen kaava

Elias Lönnrot käsikirjoitti suomalaisten tarinat epäonnistujien tarinoiksi. Käsikirjoittaja Emma Taulo tutkii, millaisia sankarin mallit kulttuurissamme ovat, ja mitä niistä on meille seurannut.

Klo 21:00 - 23:17
Kauhee akka - tarinoita mytologisista naisista

Radiosarja tutustuttaa kuulijat erilaisten mytologioiden hankaliin naishahmoihin ja sivuaa samalla naisten kulttuurihistoriaa ja naisena olemista ihan arkisellakin tasolla. Tarinat kauheista akoista kertoo Seela Sella. Toimittaja on Kaisa Pulakka.

Klo 23:17 - 24:00
Suomalaisia äänimaisemia: Merenrannassa

Anna luonnon helliä mieltäsi. Suo itsellesi tauko arjesta. Kuuntele ja rentoudu.

  • “On erikoista, ettei rikas Suomi pysty turvaamaan kaikille riittävää toimeentuloa”

    Taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet ovat ihmisoikeuksia.

    Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Kaari Mattilan mukaan meillä ei ymmärretä, että toimeentulo tai terveyspalvelut ovat ihmisoikeuksia. Jos suomalaista pyytäisi luettelemaan keskeisiä ihmisoikeuksia, moni mainitsisi luultavasti äänioikeuden, sananvapauden ja syrjinnän kiellon – eli tutut kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet. – Niiden lisäksi pitäisi ymmärtää, että myös taloudelliset ja

  • Filosofi Elisa Aaltola: “Ihmisen kannattaa luopua eläintuotannosta oman etunsa takia”

    Aaltolan mukaan eläintuotanto voi synnyttää pandemioita.

    Filosofi Elisa Aaltolan mielestä pandemian myötä olisi syytä puhua siitä, kuinka pitkälle ihminen voi riistää eläinlajeja ja luontoa. Hänen mukaansa oma elämämme voi keventyä, jos kohtelemme eläimiä myötätuntoisesti. Koronapandemian myötä on keskusteltu, millaisia seurauksia on sillä, että ihminen vie koko ajan enemmän elintilaa eläimiltä.

  • Puheen Aamu päihittää marraskuun ystävillä ja tiistainisuilla

    Puheen Aamu on marraskuussa yllätyksiä täynnä!

    Puheen Aamu on marraskuussakin yllätyksiä ja kivoja juttuja täynnä! Marraskuun ensimmäisellä viikolla Anna Cadia, Alina Kulo ja Juhani Kenttämaa kutsuivat kylään ystäviä, henkilöitä, jotka kuuntelevat Puheen Aamua, mutta jotka ovat monelle tuttuja muutenkin: kirjailijoita, muusikoita, luennoitsijoita, juontajia. Marraskuussa nautitaan myös nisuja ja kuunnellaan toivebiisejä.