Hyppää pääsisältöön

Opettavatko vanhat iskelmät meille suvaitsemattomuutta ja rasismia?

Harto Hänninen toimittaa ohjelmaa Iskelmien maantiede (2021).
Harto Hänninen toimittaa ohjelmaa Iskelmien maantiede (2021). Kuva: Yle radio-ohjelmat,iskelmät,Harto Hänninen,Iskelmien maantiede

Vanhat iskelmät ovat vuosikymmenien ajan levittäneet stereotyyppistä ja muukalaiskammoista kuvaa vieraista maanosista. Olisiko jo aika oikaista vääristyneet mielikuvat?

Olavi Virran samettinen ääni kertoo meille, että Kongossa ei kaivata paitaa eikä sukkaa, sillä paikalliset haluavat juoksennella vain kelteisillään.

Sama ääni kertoo toisestakin afrikkalaisesta paikasta, jossa ei ole touhua eikä työtä, vaan rummutuksen tahtiin liikkuvaa paljasta pintaa, säärtä ja kaulaa.

Molemmat laulut ovat 1950-luvulta, ensimmäisen nimi on Sivistys, jälkimmäisen Skokiaan. Kummassakin afrikkalaiset näyttäytyvät lapsellisina villi-ihmisinä, jotka haluavat vain huvitella alasti viidakossaan.

Iskelmien ja viihdekulttuurin kuvasto on pitkään ollut kurkistusluukku vieraisiin kulttuureihin.

Kukaan ei varmasti muodosta maailmankuvaansa iskelmätekstien pohjalta, mutta toistuvasti radiosta tai levyltä kuultu renkutus jää päähän ja painuu selkäytimen syvimpiin ydinnestevirtauksiin.

Se odottaa lepotilassa, kunnes aivot tarvitsevat vahvistusta uudelle tiedolle tai havainnolle.

Sitten se sukeltaa muistin pintavesiin: siinä laulussakin sanotaan, että mustat eivät tee työtä. Siinä laulussakin sanotaan, että turkkilaiset miehet ryöstävät vaaleatukkaisia naisia ja sulkevat heidät lukkojen taakse.

Siinä yhdessä laulussa kerrotaan, miten hirmuisia seksipetoja arabit ovat, eivätkä he kunnioita mitään islamin sääntöjä.

Suosittuja eskapismin seutuja

Olen tutkinut useamman vuoden ajan vanhojen suomalaisten iskelmien sanoituksia, niiden kaukokaipuuta ja eksotismia. Monet Euroopan ulkopuolelle sijoittuvat laulut henkivät muukalaiskammoa ja stereotypioita.

Lähi-itä ja Afrikka ovat olleet yllättävän suosittuja eskapismin seutuja. Niihin sijoittuvia iskelmiä on tehty Suomessa 1920-luvun lopulta 1960-luvun alkuun yli 140 kappaletta.

Niistä suurin osa sijoittuu orientalistiseen, islamilaiseen maailmaan: Saharan hiekka-aavikolle, keitaille, haaremeihin tai Bosporin rantamille. Mustasta Afrikasta kerrotaan alle 40 laulussa.

Laulujen esittämä kuva Lähi-idästä ja varsinkin Afrikasta on hyvin yhdenmukainen.

Afrikka on valtavan iso ja yhtenäinen viidakko, jossa stereotyyppiset villi-ihmiset rummuttavat ja kommunikoivat yksinkertaisilla kielillään: bingo-bango-bongo, daiga-daiga-duu, bulu-bulu-bulu.

Laulujen afrikkalaisten yhteiskunnat ovat kehittymättömiä, niissä on yleensä laiskanpulska päällikkö, joka haluaa eurooppalaisen mieskertojan kaverikseen. Tähän kannattaa suhtautua epäillen, sillä ei voi tietää, onko iskelmien musta mies kannibaali.

Toisinaan päällikkö antaa diplomatian vakuudeksi lännen miehelle lahjaksi tyttärensä tai vaimonsa Karmeliitan tai Bimbambullan.

Joskus eurooppalainen perustaa jopa haaremin pimeyden sydämeen, ja kyllästyttyään pestautuu ohi seilaavaan laivaan ja purjehtii kotimaan satamakapakoihin leveilemään.

Asenne on islamofobinen

Saharassa ja Lähi-idässä on toisenlainen kulttuuri. Siellä eurooppalainen laulujen kertojamies ei koskaan ystävysty muslimimiesten kanssa: iskelmissä islaminuskoinen on outo ja arvaamaton, eikä lauluissa esitetty kulttuuri tunne minkäänlaista tasa-arvoa.

Lauluissa islamilaisen naisen rooli on kulkea salaperäisenä ja hunnutettuna kaivolle päivisin ja huokailla haaremin vankina öisin. Jos neito kulkee kaivolle keitaalla, hänet nappaa hiekkamyrskyn tavoin saapuva sheikki tai beduiini.

Asenne on usein vahvasti toiseuttava ja islamofobinen.

Lännen miehen sympatian ja kaipaavan rakkauden kohde on ristikon takana valvova ja vienosti laulava neitonen, joka odottaa noutajaansa.

Aniharvoin länsimainen mies ja orientaalinen nainen oikeasti kohtaavat; jos kohtaavat, se johtaa välittömästi lumouksenkaltaiseen sukupuoliaktiin ruusumajassa tai puutarhassa.

Länsimainen nainen ei laulun kertojana koskaan vieraile mustan viidakkoheimon keskuudessa. Iskelmien todellisuudessa ei ehkä olisi soveliasta, että eurooppalainen nainen pyörisi alastomien mustien miesten kanssa nuotiolla ja bambumajoissa.

Lauluissa kyllä kuvataan etnisten ryhmien välistä seksiä ja jälkikasvuakin, mutta niissä kertojana on aina mieslaulaja.

Ainoana valkoisena naisena mustalla mantereella vaeltaa Laila Kinnunen, joka pyytää taivaankappaleelta siunausta ja johdatusta viidakkoretkelleen laulussa Afrikan tähti.

Naiset laulavat orientista

Orienttiin eli Lähi-itään ja Saharaan sijoittuvissa iskelmissä kuullaan enemmän naislaulajien ääntä ja naisen näkökulmasta kerrottua tarinaa.

Tuula Siponius kuuntelee turistina muezzinin rukouskutsua minareetista laulussa Ilta Tangerissa.

Seija Lampila reissaa karavaanin matkassa Saharan halki kohti keitaalla odottavaa herkkua laulussa Shish kebab.

Aikansa menestysiskelmässä Uska dara Istanbulin lumoavasta menneisyydestä kertoo Vieno Kekkonen.

Arvaamattomista arabimiehistä tilittää muun muassa Brita Koivunen, jonka laulun nimihenkilö Mustafa on kaapannut haaremiinsa ja sittemmin kyllästyttyään palauttanut kotimaahan naisen harmiksi.

Wiola Talvikki samastuu kaapatun ja tahtomattaan haaremiin suljetun neidon asemaan laulussa Damaskon yössä.

Suurin osa lauluista näyttää kaukaisen kulttuurin salaperäisen eksoottisena korostaen sen outoutta ja erilaisuutta, toiseutta.

Orientin kuvauksissa toistuvat kuumuus, yö, puolikuu, karavaanit, lootukset, hunnut ja itämaiset tanssit. Kuvissa vilahtavat moskeijat, minareetit, haaremit, seraljit ja palatsit, luontoa edustavat erämaat, keitaat, lähteet ja kangastukset.

Afrikka on liioitellun erilainen

Afrikasta saamme tietää, että se tulvii alkuasukkaita, joiden keskuudesta poimitaan alastomuus, rytmitaju, rumpuviestintä, nenärenkaat, kannibalismi ja sotaisuus.

Afrikan erilaisuutta liioitellaan. Miljöö on aina viidakko lukuisine eläimineen, ja sen keskellä viidakkokylä touhuineen ja lemmenhuolineen.

Laulujen henkilöt kuvataan enimmäkseen hyvin stereotyyppisinä, ja iskelmien tehtävänä tuntuukin olevan vain vahvistaa jo olemassaolevaa, ennakkoluuloista mielikuvaa alueitten asukkaista.

Tämä johtunee siitä, että tekstittäjät ovat koettaneet käyttää kuvastoa, joka olisi kuulijoille jo ennestään tuttua ja helposti omaksuttavaa.

Joissakin lauluissa on erotettavissa myös aitoa kiinnostusta paikalliseen kulttuuriin. Varsinkin Lähi-itää kuvaavissa lauluissa tutustutetaan kuulijoita myös arabiankielisiin termeihin, kuten ana bahebak, muezzin, ins'allah ja bismillah.

Mitään tällaista kulttuurillista yritystä ei voi löytää Afrikkaa kuvaavista lauluista, joissa faunaankin on upotettu muitten maanosien orangit ja kolibrit.

N-sanalle ei kannata naureskella

Iskelmätekstien tarjomilla mielikuvilla voi olla yllättävää voimaa, jos ajattelemme niitä toisesta näkökulmasta.

Lähi-idästä ja Afrikasta tulevat pakolaiset joutuvat kohtaamaan Suomessa vaiteliaan ja kontaktipakoisen kansan, joka on lapsesta saakka oppinut yhdistämään heidät kulttuureihin, jotka ovat laulujen mukaan valovuosien päässä länsimaisesta sivistyksestä.

Koska suomalaiset toteuttavat omaa stereotyyppistä kuvaansa pysymällä juroina ja arkoina, he eivät myöskään totu kommunikoimaan uusien tulokkaiden kanssa, eivätkä vääristyneet mielikuvat oikene.

Vaikka laulujen n-sanalle naureskellaan, se ylläpitää rasistista suhtautumista vieraisiin ihmisiin. Sanan toistaminen muka-viattomana saattaa myös laukaista traumaattisia muistoja syrjinnästä ja kiusaamisesta kärsineiden mielessä.

Onneksi nuori sukupolvi on kuullut toisenlaisia lauluja, nähnyt toisenlaisia elokuvia ja sarjakuvia, reissannut reppu selässä vieraissa kulttuureissa.

Heihin ei vanhojen laulujen eskapistinen muukalaisten kummastelu uppoa, ei ainakaan yhtä helposti.

Audiosarja Iskelmien maantiede

Audiosarja Iskelmien maantiede soittaa edellämainittuja lauluja ja tutkii niiden lyriikkaa pintaa syvemmältä.

Sarjaa voi kuulla Yle Radio 1:ssä joka torstai viiden jälkeen kesään saakka. Kaikki 12 jaksoa löytyy jo nyt Areenasta.

Sarja onnistuu toivottavasti tarjoamaan työkaluja rakenteellisen rasismin havaitsemiseen ja purkamiseen.

Lue myös: Miten iskelmäsanoitusten tutkiminen muutti ajatteluani?

Lisää ohjelmasta

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri