Hyppää pääsisältöön

Sukella Suomeen valokeilan ulkopuolella

Omaleimaista kulttuuria ja inspiraatiota löytöretkille ympäri Suomea: Hangon Tulliniemen surfaajat, punkkareiden kivijalkakauppa, Saamenmaa ja eräs kaunis erämaasaari Oulujärvellä sekä monta kiehtovaa kulttuuripersoonaa ja ilmiötä.

"Hangon kesän tietää moni, mutta keväällä ja syksyllä se on tuntematon, ja yksi Suomen makeimmista surffikohteista", kertoo ehdottaja. Egenlandissa Tulliniemen rannalla nähdään surfaaja Mikki. Hän on muuttanut Hankoon, sillä haluaa asua lähellä merta. Mieluummin pitkä ajomatka työpaikalle kuin aaltojen äärelle.

Meyan ja Nellien lempipaikkoja kotisaari Korppoossa on metsään rakennettu taidepolku. Paljasjalkapolun jännittäviä teoksia voi koskea, kuunnella ja niihin voi jopa ryömiä sisään.

Sami on entinen punk-bändin basisti. Nykyisin hän pyörittää kivijalkakauppa ja taidegalleria Pertin Valintaa Helsingissä.

Millaisille kiinnostaville tyypeille, ainutlaatuisille paikoille ja persoonallisille tapahtumille yleisö haluaisi enemmän näkyvyyttä? Kulttuuriohjelma Egenland kertoo yleisön kanssa yhteistyössä ihmisistä ja ilmiöistä valokeilan ulkopuolella. Etsimme paikallisia nähtävyyksiä, jotka avaavat uudenlaisia näkökulmia elämään ja tarjoavat vaihtoehtoisen nähtävyyden viikonloppureissulla tai kesälomalla.

Vaellusreittejä, salaperäisiä paikkoja, elämäntaiteilijoita, suohiihtoa: 16 uutta vinkkiä vähemmän tunnettuun Suomeen Hangosta Utsjoelle, Ahvenanmaalta Kainuuseen.

Saamenmaa: harvinainen sodan tuhoilta säästynyt porotila, uniikkeja käsitöitä ja vaellus halki universumin historian.

Saamenmaasta tuli monta ehdotusta. Toiveissa oli, että pohjoisesta esiteltäisiin alkuperäisten asukkaiden kulttuuria. Egenland vierailee Lemmenjoen kansallispuistossa, Inarissa ja Utsjoella.

Kaapin Jounin kenttä, Lemmenjoki. Jokiveneretki vie Kaapin Jounin kentälle Lemmenjoen kansallispuistossa. Nykyisin museona toimiva porotila on tunnettu maamerkki seudulla ja osa saamelaista kulttuurimaisemaa. Se on harvoja sodan tuhoilta säästyneitä rakennuskokonaisuuksia Lapissa. 1900-luvun alkupuolella tilaa isännöi Kaapin Jouni eli Jouni Aikio, joka oli maineikas poroisäntä ja tunnettu saamelaisten asioiden puolestapuhuja.

Matkaa jokea pitkin Kaapin Jounin kentälle Areenassa.

Haluaisin kovasti nostaa vanhinta yhä toimivaa Suomen saamelaisyhdistystä, Sámi Duodji ry:tä, joka on vuodesta 1975 edistänyt ja vaalinut käsityötä saamelaisten elävänä perintönä.― Yleisövinkki

Sámi Duodji r.y., Inari ja Utsjoki. Duodji on saamelainen sana käsityölle, saamelaisen käsin tekemä tuote. Suomen vanhin saamelaisyhdistys Sámi Duodji ry tekee tärkeää työtä käsityön ja tekijöiden puolesta. Inarissa tutustutaan yhdistyksen myymälään, jossa myydään aitoja saamenkäsitöitä, ja Utsjoella seurataan, miten kurssilla syntyy perinteisiä villahuiveja.

Duodji Shop -myymälän työntekijä Marjinga Sara kuvattu Kulttuurikeskus Sajoksen ulkopuolella Inarissa.
Marjinga Sara esittelee saamelaisyhdistyksen myymälää Duodji Shopia Inarissa. Duodji Shop -myymälän työntekijä Marjinga Sara kuvattu Kulttuurikeskus Sajoksen ulkopuolella Inarissa. Kuva: Yle / Rasmus Tåg Egenland,Sámi duodji,Duodji,egenland_samiduodji

Merkityksellisiä saamelaiskäsitöitä Yle Areenassa.

Arktinen aikavaellus, Utsjoki. Yksi metri, miljoona vuotta. 14 kilometriä, 14 miljardia vuotta. Arktisella aikavaelluksella aika muuttuu askeliksi, kun Utsjoella vaelletaan läpi universumin historian. Retkellä kuullaan myös, miten saamelainen tähtitieteilijä Andaras Kitti tulkitsi pohjoista tähtitaivasta.

Egenlandin juontajat Nicke Aldén ja Hannamari Hoikkala kävelevät tunturimaastossa.
Aikavaelluksen reitti kulkee Utsjoen huimissa tunturimaisemissa. Egenlandin juontajat Nicke Aldén ja Hannamari Hoikkala kävelevät tunturimaastossa. Kuva: Yle / Rasmus Tåg Egenland,egenland_utsjoki

Vaella miljoonien vuosien päähän Yle Areenassa.

Punkkareiden sekotavarakauppa Helsingissä

Pienet kaupat ja kahvilat ovat kaupunginosille ja kylille tärkeitä kiintopisteitä ja kohtaamispaikkoja. Helsingissä suositeltiin erikoismyymälä Pertin Valintaan poikkeamista.

Kun punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät lopetti, muusikot perustivat kaupan, Pertin Valinnan. Taidegalleria ja kivijalkapuoti edistää vaihtoehtokulttuuria, outsider-taidetta ja yhdenvertaisuutta. Paikan päällä saattaa tavata taiteilijan nimeltä Kalevi Helvetti.

Pistäydy Pertin Valintaan Yle Areenassa.

Ärjän paratiisisaari Kainuussa

Ärjänsaari voitti kesällä 2020 Egenlandin yleisöäänestyksen. Se sai eniten ääniä ja tuli valituksi suoraan uuden kauden kuvauskohteeksi. Egenlandissa nähdään Ärjän kaltaisia luontokohteita, joihin liittyy kiinnostavaa paikallista kulttuuria, historiaa ja tarinoita.

Tälle kiehtovalle saarelle oppaaksi lähti Reijo Heikkinen, joka kuvailee itseään nesomaaniksi eli saarihulluksi. Hän on vieraillut Ärjällä yli 200 kertaa. Saaren hiljalleen kasvava suosio herättää vakiokävijässä iloa mutta myös ristiriitaisia tunteita.

Veneile Ärjänsaareen ja ihaile näkymiä Kainuun merelle eli Oulujärvelle Yle Areenassa

Ällistyttävä saari Oulujärvellä maamme suurimman sisävesiselän kainalossa. Ärjään liittyvät tarinat kiehtovat mieltä, samoin saaren maisemat. Rantanäkymät tuovat mieleen Kalifornian legendaarisen Big Surin.― Yleisövinkki

Hangon Tulliniemi ja surfaajat

Tuulisena sunnuntaipäivänä Tulliniemen pysäköintialueella huomaa saapuneensa surfaajien maaperälle: tien varressa on vieri vieressä matkailuautoja ja puista roikkuu märkäpukuja. Surfaus on suosiotaan kasvattava harrastus, mutta monille se on elämäntapa. Hangon rannat vetävät niin elämäntapasurfaajia kuin aaltojen taitureita ihailevia ulkoilijoita.

Fiilistele Tulliniemen surfaajia Yle Areenassa.

Hangon kesän tietää moni, mutta keväällä ja syksyllä se on tuntematon, ja yksi Suomen makeimmista surffikohteista. Sitä menoa on todella hieno katsoa. Tunnelma on rento ja ystävällinen.― Yleisövinkki

Paljasjalkapolku, taidetta Korppoon saaressa

Korppoossa houkutellaan ihmiset meren ääreltä metsään: lapsioppaat Meya ja Nellie tuntevat kotisaarensa taidepolun ja johdattavat tutustumaan oveliin ja ilahduttaviin teoksiin. Kansainvälinen taiteilijajoukko luo teokset vuosittaisessa ympäristötaidetapahtumassa. Laadukasta taidetta löytyy ja tehdään myös suurien kaupunkien ulkopuolella, avaavat Paljasjalkapolun filosofiaa sen perustajat, taiteilijat Sandra Nyberg ja Pia Rousku.

Ihmettele Paljasjalkapolun teoksia Yle Areenassa.

Kreivin kesäsaari Källskär

Isä karkotti tukholmalaisen vapaaherra Göran Åkerhielmin Ruotsista. Kreiviksi kutsuttu Åkerhielm ihastui Ahvenanmaan karuun saareen ja rakennutti Källskärille persoonallisen kesäpaikan. Asunnon suunnitteli arkkitehti Reima Pietilä, Tove Jansson kuului vakiovieraisiin.

Kiertele vapaaherran jalanjäljissä Källskärillä.

Elena Bondar on huopataiteilija, ainutkertainen villapiirtäjä Savon sydämessä.― Yleisövinkki
Paikka on maaginen, joka säässä, ympäri vuoden, meren ja kallioiden ympäröimänä.― Yleisövinkki, Källskär
Elis Sinistön luoma taide ällistytti ja kiehtoi meitä. Ajattelimme, etteivät teokset ehkä säily enää kovin pitkään.― Yleisövinkki, Villa Mehu, Kirkkonummi
Nainen ja mies seisovat jyrkällä hiekkasärkällä, taustalla siintää järvi.
Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén Ärjänsaaren hiekkatörmällä Oulujärvellä Nainen ja mies seisovat jyrkällä hiekkasärkällä, taustalla siintää järvi. Kuva: Eva Pursiainen / Yle Ärjä,Egenland,Niklas Aldén

Yli sata Egenland-kohdetta Yle Areenassa.

Egenland – yleisön oma matkaopas

Egenland on kaksikielinen kulttuuriohjelma ja matkaopas. Yhteistyössä yleisön kanssa tarjoamme inspiraatiota ja vinkkejä kotimaan matkailuun. Esittelemme omaleimaista ja vaihtoehtoista kulttuuria: kiinnostavia paikkoja, ihmisiä ja tapahtumia.

Egenlandin kartalta löydät 120 matkakohdetta ympäri Suomea.

Tutustu kohteisiin Yle Areenassa:

  • Katsottavissa yli sata lyhyttä videota ja kolmen kauden 26 tv-jaksoa.
  • Paljon lisätietoa: syventäviä lukujuttuja ja teemapaketointeja.
  • Neljännen kauden uudet tv-jaksot julkaistaan 31.5.2021 alkaen.

Välähdyksiä nähtävyyksistä ja ihmisistä nähtävyyksien takana: Egenland Instagramissa @egenland

Haluatko vaihtaa vinkkejä matkakohteista Suomessa? Tervetuloa Facebook-ryhmään Poikkea polulta/På andra vägar. Ryhmää ylläpitää Egenland-toimitus.