Ibeä luultiin homoksi ja hän loukkaantui, mutta oma reaktio jäi vaivaamaan – 22-vuotias räppäri puhuu kapean maskuliinisuuden varjopuolista

Iben, eli Ilmari Kärjen, puheessa on lempeä ja rauhallinen nuotti. Hän pitää pitkiä taukoja ja miettii jokaista sanaansa tarkkaan. Tupakan sytytettyään hän ehdottaa, että vaihtaisimme puolia, ettei savu puske haastattelijan naamaan.

Kohtelias ja huomioonottavainen nuori mies. Sellainen, jonka kohdalla perinteiset käsitykset maskuliinisuudesta, eritoten räppärien sellaisesta, vaativat päivittämistä. 22-vuotias Kärki on kaukana siitä miehisestä uhosta, joka räppiin yhä usein liitetään.

Kärjen päivät menevät etäpalavereissa ja studiossa. Tämä haastattelu on päivän ensimmäinen meno, ja sitä piti vähän lykätä, koska väsytti. Luovuuden kanssa on vaikeaa, kuten on ollut siitä asti, kun Kärki alkoi tehdä musiikkiaan “tavoitteellisesti”. Ibe julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2017.

– On pakko mennä eteenpäin ja kasvaa. Tuntuu, että se on maailmansielu tällä hetkellä. Mitä ikinä teet, haluut vaan isommin ja paremmin.

Olemme puhuneet puolisen tuntia niistä näistä – albumiformaatin hyödyistä ja haitoista, Spotify for Artists -sovelluksen ruokkimasta vertailusta ja kilpailusta, someyrittäjyydestä – kun puhe siirtyy kappaleeseen, joka on haastatteluhetkellä Spotifyn Suomen soitetuin.

YB026:n ja Nuteh Jonezin Steppasin partyy on poikkeuksellinen tapaus. Kahden isolle yleisölle tuikituntemattoman räppärin indiejulkaisu on Suomen ensimmäinen varsinainen Tiktok-hitti ja kappale, jonka ympärillä on käyty tuttua debattia suomiräpin sovinismista ja seksismistä.

Kappaleen tekstisisällön voi tiivistää asiasanoihin seksi, raha ja juhliminen.

Rumban päätoimittaja Jukka Hätinen kirjoitti, että “sanoitusten misogynia – – on kaikkea muuta kuin fresh” ja nosti esimerkiksi säkeen, jossa “scorataan pilluun niinku maalii”. Oskari Onninen piti Helsingin Sanomien kolumnissa keskustelua holhouksena.

Ilmari Kärjen mielestä on tervettä, että kappale herättää keskustelua. Hän ymmärtää, miksi kappaletta kritisoidaan, mutta muistuttaa, ettei ongelma ole YB026:ssa ja Nuteh Jonezissa.

– Jos misogynia ja seksismi ovat ongelmia, niin mun mielestä se, että taide tuo ongelman esille, voi olla tosi hyvä juttu.

Steppasin partyy toimii Kärjen mielestä samasta syystä kuin huumorimusiikki, vaikka sitä ei sellaiseksi olisi tarkoitettu. Hän uskoo, että shokkireaktioon vaikutti se, etteivät kappaleen tekijät ole valkoisia.

– Joidenkin mielestä se saattoi kuulostaa ja näyttää uhkaavammalta. Että siinä ei ollutkaan Petri Nygård, josta olisi voinut heti tajuta, että tää on ihan huumorisettiä. Tuntuu, että se otettiin tietynlaisten ennakkoluulojen kanssa vastaan.

Lyriikasta käyty keskustelu on täyttänyt Kärjen ajatukset. Hän tietää, että vanhoista Ibe-kappaleista löytyy asioita, joita voisi pitää seksistisinä.

Jonkinlainen breakthrough pitäisi omassa ajattelussa saada, Kärki sanoo, ennen kuin voi lähteä kirjoittamaan lisää.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Ibe on julkaissut neljän vuoden sisään neljä albumia. Kaksi viimeisintä, Ibelius (2019) ja Perkele! (2020) nousivat Suomen virallisen albumilistan sijoille 2 ja 3.

Kriitikot ottivat molemmat levyt suopeasti vastaan, ja tämän kevään Emma-gaalassa Ibe on ehdolla neljän Emma-pystin saajaksi.

Levyillään Kärki ottaa rooleja ja omaksuu ääniä. Osa niistä sanoo seksistisiä tai jopa naisvihamielisiä asioita. Vielä tuoreimmalta levyltäkin löytyy säkeitä kuten “ku sä tuut sisää koitan kattoo silmii, mut päädyn tsiigaa vaa rintoi” (Älä maindaa) ja “tyttö slaidaa DM niinku se ois strippitanko” (Marlboro).

Kärki ajattelee, että taiteessa täytyy voida tehdä mitä tahansa. Samalla hän huomaa miettivänsä, että jos kappaleessa sanoo jotain, onko se luotaantyöntävää.

– Tekeekö se musta hirveen tyypin joidenkin silmissä? Mutta sitten tuntuu, että on pakko sanoa ne asiat, koska joko a) koen ne, tai b) haluun tietoisesti herättää tunteita.

YleX:n albumihaastattelussa viime syksynä Kärki sanoi, että oli albumilla äänessä millainen hahmo tahansa, täytyy hänen viime kädessä kantaa vastuu hahmon sanomisista.

– Taiteen tehtävä on olla peili. Ja jos haluan vaikuttaa mun taiteen kautta maailmaan, niin mielestäni mä saan lisätä siihen peiliin muutaman siveltimenvedon, jotka muuttaa sitä, miten se heijastaa ne asiat takas maailmaan.

Steppasin partyy -kappale peilaa Kärjen mielestä maailmaa laajemmin, mutta se kertoo jotain myös suomirap-piirien sisällä vallitsevista asenteista. Kärki tunnistaa sen, että naispuolisilla ihmisillä voi olla piireissä vaikeaa. Tämä ei varsinaisesti yllätä.

– Räppi on ollut Suomessa pitkään valkoisten heteromiesten leikkikenttä. Ovet avautuvat hiljalleen ja kenttä muuttuu monimuotoisemmaksi, mut kyllä se aika maskuliinista on.

Ja jos tiettyyn miehisyyden muottiin ei mahdu, voi alalla yhä olla vaikeaa.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Osa Iben kappaleista syntyy paperilla tai puhelimen muistiossa, osa vasta studiossa. Kärki kirjoittaa usein mielessään, hioo säkeet valmiiksi ja lausuu ne suoraan mikrofoniin.

Haastattelussa Kärki tekee samaa. Hän pitää pitkiä taukoja, joiden aikana silmistä näkee, että asiat prosessoituvat ja vastaukset muotoutuvat.

Kun kysyn, onko Kärki kokenut paineita omasta miehisyydestään, Kärki vastaa hitaasti “joo, olen” ja pitää erityisen pitkän tauon.

– Ekaa kertaa varmaan konkreettisesti ala-asteen loppupuolella. Pukkarikulttuurista se on lähtenyt. Kenestä tulee ekana mies, kenellä kasvaa ekana karvat, kenellä on eka muija, kuka on se boss.

Boss-sanasta on tullut kaveripiirissä toistuva läppä.

– Tuntuu, että monet maailman ongelmat johtuu siitä, että joku haluaa olla boss ja on valmiina potkimaan muut edestä. Se on pahinta, mitä maskuliinisuudessa on. Mutta on myös hyvää bossiutta, joka voi johtaa asioita hyvään suuntaan. Se vaatii tasapainon.

Olen Kärkeä 10 vuotta vanhempi. Huomautan, miten merkittävä tämä sukupolvikuilu on. Ei 2000-luvun alussa kukaan kertonut, että poika voi käyttää hametta – tai olla jotain muuta kuin poika. Nyt sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ovat arkipäivää ainakin isoissa kaupungeissa.

Hyväksytyt tavat olla mies tuntuvat vapautuneen, mikä näkyy myös Ibessä. Musiikissa ja musiikkivideoissa on sellaista lempeyttä, jota nuoruuteni räppäreistä sai turhaan hakea. Haastatteluissa Ibe on kunnioittava ja rehellinen, turha uho tai itsensä korostaminen loistavat poissaolollaan. Silloinkin, kun Ibe kanavoi Perkele!-levyllään persoonansa varjopuolta, yleisvaikutelma on hyväksyvä.

– On hauskaa, että Molemmat-musavideon tykätyin kommentti on “bisexual anthem”. En mä sitä tehdessä ajatellut, mutta musta se on hyvä.

Kärki tunnistaa, että ihmiset uskaltavat edustaa itseään paremmin kuin ennen. Mutta kuinka paljon on lopulta menty eteenpäin? Edistys synnyttää vastareaktioita, eikä ihonväriin, sukupuoleen tai seksuaalisuuteen perustuva syrjintä ja väkivalta ole hävinnyt mihinkään.

Eikä niistä juontuva pelko.

Mulla ei ole parisuhteissa vielä osunut sitä oikeaa kohdalle. Mitä jos se oikea ei välttämättä oliskaan nainen vaan joku muu.― Ilmari "Ibe" Kärki

Puolitoista vuotta sitten Kärki oli ystävänsä kanssa Amsterdamissa “pakomatkalla”. Molempien parisuhteet olivat ajautuneet karille ja nyt he ryyppäsivät punaisten lyhtyjen alueella.

Kärki oli juonut “helvetillisen humalan” ja hävittänyt kaverinsa. Hän pummasi tulta kadulla norkoilleelta irlantilaiselta ekstaasidiileriltä, joka töksäytti, että suomalaisnuori on homo. Kärki loukkaantui, mutta jatkoi keskustelua. Kävi ilmi, että diilerin vieressä seissyt kaveri oli homo.

– Se kysyi multa, että mistä sä tiedät, että et oo homo, ennen kuin oot kokenut sen. Ja että mun pitäisi lähteä sen frendin kanssa testaamaan.

– Aloin oikeasti harkita, että mitä jos lähtisin. Mitä jos se oiskin kivaa. Mulla ei ole parisuhteissa vielä osunut sitä oikeaa kohdalle. Mitä jos se oikea ei välttämättä oliskaan nainen vaan joku muu.

Kärki ei lopulta tarttunut treffitarjoukseen, mutta kohtaaminen jäi mietityttämään. Miksi loukkaannuin? Ja miksi en ole ikinä antanut itselleni sitä vaihtoehtoa, että olisin jotain muuta kuin hetero?

Jos olisin, sortuisiko koko minäkuva? Miten sen kokoaisi uudelleen? Miten minut hyväksyttäisiin? Olisivatko nämä ihmiset enää kavereitani?

Lähipiiri ottaisi homouden varmasti hyvin vastaan, mutta entä laajempi räppiskene? Kärki sanoo, että keikkojen takahuoneissa “välinpitämättömyys ja nihilismi” ovat hyväksyttyjä asenteita. Skeneen osallistuminen tuntuu usein vaativan pukkaripelisääntöjen hyväksymistä.

Tarvittaessa Kärki pystyy hyväksymään ne itsekin.

– On helppoa olla, kun hyväksyy ja hyväksytään. Jos ei hyväksy ja kyseenalaistaa, voi leimautua heitteriksi, Kärki sanoo.

– En sanoisi, että ongelma on artisteissa, vaan jossain paljon syvemmällä meissä ihmisissä ja yhteiskunnassa.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Ibe on pyytänyt kävelymme alkuun, ettei tästä tehtäisi koronajuttua. Sellaisia haastatteluja hän on saanut vuoden sisään antaa monta.

Kärjen pyyntö kertoo kai kahdesta asiasta: väsymyksestä aiheeseen, joka ei puhumalla muutu, sekä määrätietoisuudesta, joka leimaa kaikkea hänen tekemistään. Kärki on kuitenkin se räppäri, joka on puhunut ala-asteystävyyksistään verkostoitumisena ja elämästä ylipäätään projektina.

Tälläkin kävelyllä Kärki puhuu tavoitteistaan, jotka ovat usein numeerisia, ja paineista, jotka tulevat artistin työn mukana. Hän kertoo harkinneensa taukoa musiikista. Jos sitä vaikka menisi töihin tai lähtisi opiskelemaan.

– Luulen, että se on samanlainen paine kuin valtiolla on paine saada talouskasvua, ja jollain saada lisää IG-seuraajia. Sitä haluaa saada saavutuksia. Isompia biisejä, isompia keikkoja, Kärki sanoo.

Määrätietoisuuden rinnalla kulkee epävarmuus ja häilyvyys. Kärki haaveilee löytävänsä tasapainon strategian ja “canvasille maalin heittämisen” välille, sekä toisaalta erilaisten taiteilijaroolien välille.

Kärki huomaa musiikissaan kyseenalaistavansa tiettyjä äijäkulttuuriin liittyviä piirteitä. Epävarmuus ja kyseenalaistaminen ovat aina joko tiedostetusti tai tiedostamatta läsnä. Siksi musiikki ei kuulosta asenteiltaan niin suoraviivaiselta kuin joidenkin kollegoiden.

Ja ehkä siksi Kärki on valmis myöntämään, että edustaa jonkinlaista “uutta maskuliinisuutta”.

– Siellä on se kysymysmerkki lähes aina.

Kärki sanoo, että on voimaannuttavaa, kun lavalla voi ottaa roolin päälle ja olla tosi boss. Sitä seuraa kuitenkin aina morkkis, jossa Kärki miettii, miten hän perustelee bossiuden itselleen. Vastaus on: en mitenkään.

– Välillä sen switchin pystyy flippaamaan, että sicko mode. Välillä se menee pois päältä. Silloin on vaikea olla ittensä kanssa, joka on kirjoittanut Buli-biisin.

Nonsense-levyltä (2018) löytyvän Bulin kertosäkeessä Ibe räppää: “Buli, buli, buli, buli / Sun muija toivo, siks naamalle tulin / niiku u-uu”.

– Aina jos on ollut liian itsevarma, sitä on saanut katua. Semmoinen ihmettelevä maailmankatsomus on ollut aina paljon toimivampi. Että tiedostaa oman puuttellisuutensa.