Hyppää pääsisältöön

”On huomattavasti helpompaa olla diabeetikko, jos pitää ruoanlaitosta” – vaasalainen Ebba Håkans valmistaa makunystyrät räjäyttävää grilliruokaa kasviksista

Ebba Håkans oli 13-vuotias, kun hän sai tietää sairastavansa ykköstyypin diabetesta. Hän kuvailee itseään kontrollifriikiksi, minkä vuoksi hän halusi hoitaa kaiken insuliinipistoksista ruoanlaittoon itse, heti alusta alkaen.

Jo hyvin varhain hän alkoi tehdä keittiössään kokeiluja selvittääkseen, millaiset ruoat sopivat hänelle.

Myöhemmin tämä johdatti hänet kokinuralle, joka vei hänet muun muassa Tšekkiin ja Norjaan. Epäsäännölliset työajat ja pitkä työpäivät eivät kuitenkaan olleet hyvä yhdistelmä säännöllistä ruokailurytmiä ajatellen.

Nykyään Ebban työhön kuuluu lähinnä vain sellaisia ruoanlaittoon liittyviä asioita, jotka tuottavat hänelle iloa. Hän kehittää ruokaohjeita ja kirjoittaa ruokablogia, joka tosin viettää tällä hetkellä pientä hiljaiseloa. Useimmiten hän kuitenkin vain sulkeutuu kotikeittiössään hyvän mielen kuplaan, ja silloin hän haluaa mieluiten olla rauhassa.

Ebba tykkää yhdistellä hieman epätavanomaisia makuja ja raaka-aineita ja varmistaa aina, että ruoassa on kuitua – se tasapainottaa verensokeria.

Kaksi naista valmistavat ruokaa ulkona
Kaksi naista valmistavat ruokaa ulkona Kuva: Carina Ahlskog/YLE grillaus,ruokaohjeet,Strömsö
Se ei oikeastaan ole kovin vaikeaa. Kaikkien ihmisten tulisi syödä kuin diabeetikkojen, silloin kaikki voisivat paremmin.― Ebba Håkans

Täysjyväpitaleivät grillatulla kiivi-avokadosalsalla, savuisella munakoisolla ja fetatahnalla

Kaksi annosta täytettyä pitaleipää leikkuulaudalla
Kaksi annosta täytettyä pitaleipää leikkuulaudalla Kuva: Carina Ahlskog/YLE pitaleipä,ruokaohjeet,Strömsö

Kiivisalsa

  • 3 luomukiiviä
  • 2 kevätsipulia (tai 1 keltasipuli)
  • 1–2 tuoretta jalapenoa
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • ½ ruukkua korianteria (tai basilikaa tai thaibasilikaa)
  • 1 avokado
  • 1 limetti
  • mustapippuria

Savuinen munakoiso

  • 2 munakoisoa (noin 600 g)
  • suolaa

Glaseerauskastike

  • 5 rkl oliiviöljyä
  • 4 rkl tomaattipyreetä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl voimakasta chilikastiketta (esimerkiksi sriracha-kastiketta)
  • 1 rkl omenasiideriviinietikkaa
  • 1 ½ tl nestemäistä savuaromia (saatavilla hyvin varustetuista ruokakaupoista)
  • suolaa
  • mustapippuria

Fetatahna

  • 300 g fetaa
  • 1 dl maustamatonta jogurttia

Lisukkeet

  • punakaalia
  • 1 kurkku
  • 1 limetti
  • valmiita tai itse tehtyjä täysjyväpitaleipi

Tee näin:

  1. Esivalmistele ensin lisukkeet. Leikkaa punakaali suikaleiksi ja kurkku tangoiksi (suunnilleen leipien pituisiksi). Laita jääkaappiin tarjoiluun asti. Sekoita feta ja jogurtti tahnaksi ja laita myös tahna jääkaappiin.
  2. Leikkaa munakoisot 2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Ripota viipaleiden molemmille puolille suolaa ja anna suolan vaikuttaa grillaamiseen asti. Sekoita kaikki glaseerauskastikkeen ainekset keskenään. Tarkista maku ja pane syrjään.
  3. Kuori kiivit ja leikkaa jokainen niistä neljäksi pyöreäksi viipaleeksi.
  4. Halkaise ja huuhtele kevätsipulit.
  5. Halkaise jalapeno ja poista siemenet, jos et pidä tulisesta. Käytä kaksi jalapenoa, jos pidät tulisesta, jalapenot eivät ole kovin voimakkaita.
  6. Valuta kasvisten päälle oliiviöljyä ja mausta ne suolalla. Grillaa kasviksia, kunnes ne alkavat saada väriä.
  7. Silppua kevätsipuli, jalapeno ja korianteri hienoksi.
  8. Leikkaa avokado ja grillattu kiivi pieniksi kuutioiksi. Raasta päälle limetin kuori ja purista päälle limetin mehu.
  9. Sekoita kaikki salsan ainekset keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  10. Kuivaa munakoisoviipaleet talouspaperilla. Sivele viipaleille puolet glaseerauskastikkeesta. Grillaa ne hyvin molemmilta puolilta. Halkaise limetti ja grillaa myös limetinpuolikkaat.
  11. Siivutettua munakoisoa leikkuulaudalla
    Siivutettua munakoisoa leikkuulaudalla Kuva: Carina Ahlskog/YLE munakoiso
  12. Leikkaa munakoisoviipaleet kuutioiksi ja sekoita joukkoon loppu glaseerauskastike.
  13. Sivele pitaleivät vedellä ja lämmitä ne grillissä.
  14. Levitä leipien sisään fetatahna ja täytä ne lopuilla täytteillä.
  15. Purista päälle grillatun limetin mehua ja tarjoa.
Kaksi annosta täytettyä pitaleipää leikkuulaudalla
Kaksi annosta täytettyä pitaleipää leikkuulaudalla Kuva: Minna Mäkelä/YLE pitaleipä,ruokaohjeet,Strömsö