"Ennen niin liikkuvainen arki on kutistunut pienen kylän kokoiseksi." Kansainvälinen musiikintekijä Lau Nau kutsuu omaa ahdistustaan luksuskriiseilyksi ja aikoo vastedes matkustaa hitaammin ja harvemmin.
Koko maailma ja sen mukana oma kulttuurielämämme on ollut jo vuoden seisahtuneena koronapandemian vuoksi. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan tilanne jatkuu. Kulttuurin tekijät ovat ottaneet tässä poikkeusajassa kovia iskuja vastaan.
Kysyimme eri alojen taiteilijoilta, miten he viettävät koronakevättä, jo toista peräkkäin. Mitä he ajattelevat omasta ja kulttuurimme nykytilanteesta ja tulevaisuudesta?
Esitimme samat kysymykset, jotka Yle Klassinen on kysynyt suomalaisilta muusikoilta ja säveltäjiltä jo kahdesti, koronakeväänä 2020 ja 2021.
Kysymyksiin vastaa Lau Nau eli musiikintekijä Laura Naukkarinen
Missä olet juuri nyt?
Kemiönsaaressa kotistudiossani, katselen ikkunasta avautuvaa keväistä maisemaa.
Miten koronapandemia on viimeisen vuoden aikana vaikuttanut elämääsi?
Asun maaseudulla, joten työn ulkopuoliseen arkeen ei pandemia ole kovinkaan paljoa vaikuttanut lasten kotikoulujaksoja lukuunottamatta. Mutta kun työelämän sosiaalisuus ja reissaaminen poistui kokonaan, niin kyllähän se tasapainoa on järkyttänyt. Ennen niin liikkuvainen arki on kutistunut pienen kylän kokoiseksi.
Yleensä soitan noin 40 keikkaa vuodessa ympäri maailmaa, joten melkein joka viikolta puuttuu konsertti, äänitykset, treenit tai jotain muuta tuttua muiden ihmisten kanssa tehtyä työtä. Kansainvälisyydelle rakentuneet työrutiinit on täytynyt rakentaa uudelleen paikallisiksi. Olin esimerkiksi tottunut äänittämään usein Tukholmassa tietyssä studiossa, ja nyt se on muuttunut vaikeaksi.
Tällaiselle kohtalaisen etuoikeutetulle ihmiselle pandemia näyttäytyy pahimmillaan ahdistuksena tai työnteon hankaluutena ja arjen tylsyytenä. Henkilökohtaista hätää ei ole ollut. Sen sijaan on ollut huoli niiden puolesta, joita pandemia on koskettanut kovemmin.
Oletko pystynyt jatkamaan työtäsi? Miten?
Töitä on tullut tehtyä paljon. Olen sikäli onnekas, että saan tehdä Taiteen edistämiskeskuksen tuella muutaman vuoden työtäni, joten keikkatulojen romahtaessa olen voinut keskittyä sävellystyöhön ja musiikin sekä äänitaiteen tekoon. Sävellän ja äänitän kotistudiossani, ja vietän paljon aikaa tekemällä kenttänauhoituksia ulkona.
Olen ottanut aikaa elokuvien katsomiselle, lukemiselle ja muulle sellaiselle tutkimukselle, jota tarvitsen työssäni. Muutaman läheisen soittokaverin kanssa olemme äänitelleet ja treenailleet yhdessä, parhaina kuukausina jopa päässeet soittamaan pienen keikan livenä tai videolla.
Tämän vuoden aikana olen julkaissut kolme eri albumia Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, tehnyt musiikkia uusiin elokuviin ja radiodokumentteihin, säveltänyt musiikin näytelmään Sveitsiin, tehnyt ääni-installaatioita Suomeen ja Britanniaan sekä valmistellut tilaussävellyksiä ja omaa uutta levyä.
Toivon, että kun tämä yksinäinen työleirini päättyy, pääsen kokemaan musiikkia yhdessä livenä yleisön ja muiden tekijöiden kanssa.
Millainen on ollut mielialasi?
Vaihteleva. Välillä henkilökohtaiset pettymykset ovat tuntuneet raskailta, mutta tiedän kuinka pieniä omat vastoinkäymiseni ovat isommassa mittakaavassa. Kutsunkin omaa ahdistustani luksuskriiseilyksi.
Työssä erityisen kuluttavaa on ollut se, että erilaisia teoksia ja konsertteja on pitänyt valmistella, vaikka ne ovatkin sitten viime tingassa peruuntuneet tai lykkääntyneet. Työkuorma on ollut melkoinen verrattuna siihen, mitä on saatu yleisölle esitettyä.
Nyt tulevalle syksylle on aikataulutettu viime syksyltä lykkääntyneet ja tälle vuodelle suunnitellut työt päällekkäin, ja pelkään jo valmiiksi loppuunpalamista.
Ystävät, perhe ja sukulaiset, luonnossa hengailu, pitkät yöunet, tulevaisuuden suunnitelmat ja työhön syventyminen ovat auttaneet jaksamaan, mutta on tämä ollut sellainen yksinäisen puurtamisen vuosi ilman niitä entisiä juhlahetkiä ja kohtaamisia, jotka katkaisivat työstressin.
Silti olen ollut hirveän onnellinen siitä että minulla on tämä työ ja nämä ihmiset elämässäni.
Jo vuosi sitten sanottiin, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet asiasta nyt?
Olen samaa mieltä, etenkin matkustamiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyen. Olin jo ennen pandemiaa päättänyt, että omalle liialliselle matkustelulleni pitää tulla loppu, mutta en kyllä ollut varautunut näin jyrkkään loppuun. Oma päätökseni liittyi käsillä olevaan ekologiseen kriisiin ja sen pohdintaan, miten kansainvälisyydelle rakentunut taiteellinen työ voisi toimia vähemmällä matkustelulla.
Taide ja taiteen vaikutteet ja ideat ovat globaaleja, niiden täytyy saada liikkua vapaasti ja olla rajoittumatta vain kansallisvaltioiden sisälle, jotteivät ne näivettyisi. On tärkeää kohdata yleisönsä ja omat kollegansa, myös Suomen ulkopuolella. Sitä ei mitenkään pysty virtuaalikokous tai -keikka täysin korvaamaan.
Oma ratkaisuni on ottaa käyttöön kestävämpiä ja laadukkaampia matkustustapoja, esimerkiksi matkustaa hitaammin ja pidemmäksi aikaa, ja tehdä sitä vastaavasti harvemmin.
Olen kahden lapsen äiti, joten aiemmin olen pitänyt matkat tehokkaina ja ympäri kalenteria ripoteltuina, jotta en olisi perheestä erossa pitkiä aikoja. Isovanhempien lastenhoidollinen tuki keikkailulle on ollut merkittävää. Nyt nuorimmainen täyttää 10 vuotta eikä kaipaa minua samalla tavoin kuin aivan pienenä.
Luulen, että jos jotain hyvää tässä vuodessa on ollut, on se vanhojen haitallisten rutiinien katkeaminen. Tämä koskee varmasti montaa eri ammattiryhmää. On ollut aikaa miettiä tilalle parempia rutiineja.
Millaisen viestin haluat lähettää julkisuuteen nykyisessä tilanteessa? Millaiset terveiset haluat lähettää yleisölle?
Julkisuudessa on ollut esillä muusikkojen ja tapahtumateollisuuden ammattilaisten ahdinko, mutta silti tukitoimet ovat jääneet vinosti kohdennetuiksi. Jos miettii sitä, että joku on alansa ammattilainen ennen poikkeustilaa ja työn tekemisen edellytykset kumotaan yli vuodeksi, olisi asiallista, että menetettyjä tuloja kompensoitaisiin edes osittain jollain selkeällä tavalla.
Tanskalla on käytössä malli tappioiden korvaukseen, siitä voisi ottaa Suomeenkin oppia. Vaikeassa tilanteessa ovat harmi kyllä myös juuri nyt musiikkikentälle tulleet uudet musiikintekijät, jotka eivät ole ehtineet kerätä kannuksiaan menneinä vuosina.
Kulttuurialan osuus Suomen BKT:sta on yli kolme prosenttia, ja keikat hyödyttävät montaa muutakin elinkeinoa, esimerkiksi ravintoloita, majoitusliikkeitä ja takseja. Kun miettii muutakin kuin rahallista arvoa musiikille, voi palauttaa mieleensä, miltä nuoruus olisi tuntunut ilman lempibiisejä, millainen elämä olisi ilman sitä omaa lempimusiikkigenreä, millaisia muistoja rakastumisesta tai vaikka omista häistä olisi ilman musiikkia, jota niinä hetkinä on kuullut.
Itse pandemian hallinta on hoidettu hyvin Suomessa, vaikka tie on ollut lainsäädännöllisesti vaikea. Vielä kun jaksettaisiin pinnistellä, jotta pääsisimme pian siihen tilanteeseen, että tartunnat laskisivat, ihmiset pysyisivät terveenä ja joskus pääsisimme taas keikoille.
Tilanne on hankala monille – sairastumista pelkääville, eristyksissä oleville nuorille, lapsille, mielenterveysongelmista kärsiville, elinkeinonsa menettäneille jne., joten empatian harjoittaminen olisi nyt erityisen kannatettavaa.
Yleisölle terveiset, en malta odottaa että tavataan!
Katso ja kuuntele
Lau Nau: Poseidon
Ääniä elokuvasta: Lau Nau
Lift 2019: Lau Nau & Fanfaari elokuvalle ja syntetisaattorille
