Ohjaajapariskunta sitoutui toisiinsa vain toistaiseksi, eikä lähipiirikään uskonut suhteen kestävän. Nyt takana on 56 yhteistä vuotta sujuvasti kahdella kielellä.
Rakkaustarina alkoi Lilla Teaternin johtaja Vivica Bandlerin Lucia-juhlissa Saaren kartanolla 1960-luvulla. Nuori Ritva Siikala oli pannut merkille Bengt Ahlforsin jo Lillanin lämpiössä juhliin lähdettäessä.
– Hän liehui kauniin ja kuuluisan Elina Salon edessä niin, että hänen takkinsa kaksi halkiota vain vipattivat. Minä katsoin vähän niin kuin ylhäältä alas silloin. Mutta kyllä se aika pian siellä kartanossa muuttui vähän innostuneemmaksi kiinnostukseksi.
Juhlissa Bengt tuntui ilmaantuvan aina samoihin neliöihin Ritvan kanssa. Sitä kutsutaan kai vetovoimaksi.
– Minä muistan semmoisen pitkän blondin, joka näytti tulleen suoraan syvistä suomalaismetsistä, mutta jossa oli joku vähän primitiivinen viehätysvoima. Ja sitten se samalla sitten osoittautui älyköksi ja tämä yhdistelmä oli vähän liikaa minulle, Bengt muistelee.
Ulkona lumihangessa alkoi kielitaistelu – juuri sellainen, jota juhlien emäntä oli puheessaan kehottanut välttämään. Toinen puhui ruotsia ja toinen suomea, vaikka kumpikin toimi myös toisella kielellä sujuvasti. Siitä riitti naljailtavaa.
– Tämä suomalaistyttö löi kyllä nopeammin ja kovemmin, Bengt nauraa.
Bussissa matkalla takaisin kaupunkiin tuli varsinainen isku.
– Hän rupesi lausumaan minulle ulkoa ruotsiksi Edith Södergranin runoa rakkaudesta!
“Dagen svalnar mot kvällen. Drick värmen ur min hand”, Ritva laskettaa runoa ulkomuistista edelleen.
– No tämähän oli liian kova. Siinä vaiheessa minä jo älysin kysyä, että mikä oli puhelinnumero ja sopisko soittaa, Bengt kertoo.
Suhdeseminaareja ja keskusteluja
Soittaa sopi, ja ohjaajapariskunta on nyt elänyt yhdessä jo reilun puolen vuosisadan verran.
Se on melko hyvin siihen nähden, että kaksikon kaveripiiri totesi melko yksimielisesti heidän suhteensa alkuaikoina, ettei tämä pari ainakaan tulisi vanhenemaan yhdessä.
Ritva toteaa ilkikurisesti hymyillen, etteivät he kai itsekään uskoneet suhteen kestävän, vaan tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Ritvalla ja Bengtillä on kaksi lasta, seitsemän lastenlasta ja yksi aivan tuore lapsenlapsenlapsikin.
– Mutta mehän olemme alusta asti lupautuneet olemaan yhdessä vain toistaiseksi, Bengt muistuttaa nauraen.
Mikä sitten on pitkän rakkaussuhteen salaisuus? Vastaus tuntuu löytyvän sitkeydestä ja työskentelystä suhteen eteen. Siitä löytyy alkuvuosilta esimerkkikin.
– Minä kun olen vähän sellainen organisatorinen ihminen, niin järjestin meille kotiseminaareja, joita varten pidin listaa käsiteltävistä asioista. Ne olivat tosi koomisia. Että ihminen voikin ehdottaa, että kesälomaa käytetään siihen, että tulee klausuuleja, tämmöisiä päätöslauselmia, Ritva puuskahtaa.
Bengt muistaa, että palaverin otsikkona saattoi olla esimerkiksi “suhde perheisiin”. Silloin mietittiin, missä joulua vietettäisiin.
– Ne eivät olleet yksinomaan koomisia. Kyllä ne oli aika rasittavia, Bengt huomauttaa kaikella rakkaudella.
Vuosien saatossa yhteinen oleminen on hioutunut sellaiseksi, jossa toinen jatkaa lausetta, jonka toinen aloittaa. Seminaareja tarvitaan vähemmän. Kun takana on 56 yhteistä vuotta, yhteiselo kuulemma vain paranee.
– Kun Ritva täytti 50, niin mä pidin hänelle puheen ja sanoin, että sinun kanssasi on usein, melkein aina, hyvin hauskaa elää – ja hyvin harvoin helppoa. Ja näin on ollut, Bengt nauraa.
Ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle
Ritva ja Bengt, tai Kuke ja Bebbe, niin kuin heidät tuttujen kesken tunnetaan, ovat molemmat tuotteliaita taiteen tekijöitä.
Kumpikin on päätyönään ohjannut, mutta molemmat ovat myös julkaisseet kirjoja. Bengt on lisäksi säveltänyt satoja lauluja ja kirjoittanut näytelmiä.
Vasta korona sai kaksikon nousemaan näyttämölle yhdessä. Kaksikielinen elämäkerrallinen esitys kantaa nimeä Ahlfors & Siikala. Teos sai alkunsa Ritvan työskentelytalossa, jonne kaksikko pakeni pääkaupungin pahenevaa tartuntatilannetta keväällä 2020.
Yhteisten vuosikymmenten läpikäyminen oli antoisaa, samalla hirmuisen hauskaa ja vaikeaa, kuten teatteri tekijöiden sanoin aina on. Suurelle yleisölle aikaansaannosta ei vielä ole päästy esittelemään.
– Ensi-illan piti alkujaan olla tammikuussa 2021, mutta se on siirtynyt tautitilanteen takia aina eteenpäin. Nyt toivomme, että pääsemme esittämään sen syksyllä, Bengt kertoo.
Väistämättömiä totuuksia
Pitkän liiton suuriin kysymyksiin liittyy myös luopumisen tuska. Monologissaan Ritva ja Bengt toistavat riipaisevaa lausetta “Sinä et saa kuolla ennen minua.”
– Se on hyvin totta, Ritva toteaa.
Kuoleman kohdalla eivät seminaarit ja klausuulit auta. Ajatuksen kanssa on vain jollakin tavalla tultava sinuiksi.
Kielisodan kauniit hedelmät
Entä mitä kuuluu sille kielikiistalle, josta kaikki alkoi Saaren kartanossa? Pariskunnan puhe vaihtuu suomen ja ruotsin välillä toisinaan keskeltä lausetta. Kovia kiistoja ei näytä syntyvän.
– Mutta kieliopista olemme tarkkoja. Korjaamme toisiamme koko ajan, Ritva nauraa.
Eniten kahden kielen käyttö mietitytti heitä Katja-esikoisen synnyttyä. Kumpikin koki sydämenasiaksi saada puhua lapselle omimmalla kielellään. Iltasatujen, laulujen ja tunteikkaitten keskustelujen vaihtaminen kakkoskielelle ei tullut kysymykseenkään.
Esikoinen kasvoi kahteen kieleen luontevasti. Hän puhui isän kanssa ruotsia ja äidin kanssa suomea. Pari-kolmevuotiaana hän oli kyllä hetken hiukan hämmentynyt roolistaan.
– Oli semmonen vaihe, jolloin Katja uskoi olevansa ainoa kaksikielinen perheessä. Hän rupesi ruokapöydässä kääntämään. Jos minä sanoin “Den här soppan är god”, niin hän kääntyi äitinsä puoleen ja sanoi “Juu, Bebbe on sitä mieltä, että keitto on hyvää”, Bengt nauraa.
Tulkkaus oli lapselle työlästä hommaa, mutta vähitellen hän oppi, etteivät vanhemmat ihan ummikoita olekaan.
– Hän oppi nopeasti vaihtamaan kieltä sen mukaan, ketä hän katsoi, Bengt toteaa.
Perheen kuopuksen, Etiopiasta adoptoidun Tarikun kanssa kaikki sujui jo rutiinilla.
Lasten myötä perheessä puhutaan tänä päivänä vielä kolmattakin kieltä. Katjan lasten gambialainen isä puhuu lapsilleen omaa äidinkieltään mandinkaa. Isovanhempien kanssa lastenlapset puhuvat suomea ja ruotsia.
– Kyllä sanoisin, että tämä kaksikielisyys on parasta mitä me olemme lapsillemme ja myös lapsenlapsillemme pystyneet antamaan, Bengt tuumii.
– Kun opettelee uuden kielen, pääsee toisen ihmisen nahan alle, Ritva toteaa.
Muokattu 9.4.2021 kello 16.43, muutettu Svenska Teatern muotoon Lilla Teatern.
