Liisa Vihmanen
Yle
Annie viettää suurimman osan päivästään lukittuna yhdeksän neliömetrin huoneeseen Baumettesin vankilassa Marseillessa. Hän on yksi pitkää vapausrangaistusta suorittavista naisista, jotka ovat halunneet lähteä mukaan maailmankuulun ranskalaiskoreografin Angelin Preljocajn projektiin. Valérie Müllerin ohjaama dokumentti on palkittu mm. Prix Italia -palkinnolla.
Kevään Teema tanssii -kokonaisuuden aloittaa dokumentti Tanssien vapauteen (Danser sa peine, 2019). Se on kertomus viiden naisvangin matkasta Preljocajn ohjauksessa vankilasta tanssiestradille ja takaisin vankilaan. Mitä tapahtuu, kun huonolla itsetunnolla varustetut ja elämänsä sössineet naiset saavat merkittävän tehtävän ja vastuun sen onnistumisesta?
Vankilassa Preljocaj työskentelee pitkän uransa aikana ensimmäistä kertaa amatöörien kanssa. Kaikki se, mihin hän on tottunut ammattitanssijoiden kanssa, on jätettävä syrjään. Harjoituksia saa olla kaksi kertaa viikossa ja ne on pidettävä minuutilleen. Preljocajn suhde naisiin on lämmin, mutta ammattimaisen vaativa. Sitoutuminen projektiin on tärkeää ja harjoituksista saa olla pois vain omaisen vierailun vuoksi.
On mielenkiintoista, kuinka moni huippukoreografi jossakin uransa vaiheessa haluaa työskennellä amatöörien kanssa. Heihin lukeutuu myös toinen pitkän uran tehnyt koreografi, israelilainen Ohad Naharin. Amatööreja ohjatessa koreografilla on mahdollisuus päästä takaisin neitseelliseen maaperään – seuraamaan liikkeen syntyä ja sen jalostumista ihmiskehossa.
Kuten dokumentissa hienosti näkyy, liikkeestä tulee vähitellen naisten omaa puhetta, tuoden esiin sen, mihin sanat eivät yllä. Ammattitanssijan keho on väistämättä eri tavalla virittynyt kuin ihmisellä, joka viettää suurimman osan päivästään istuen ja kävellen. Siksi on toisinaan mielekästä palata alkuun.
Dokumentissa Preljocaj pohtii, kuinka vankeus näkyy ylimääräisenä painolastina naisten kehoissa, sillä keho on sen jatke, mitä ihmisen mielessä liikkuu. Siitä huolimatta, kun Sylvie, Lili, Sophie, Annie ja Malika pikkuhiljaa uskaltavat päästää kehonsa vapaaksi, liikkeeseen tulee ääretöntä kauneutta ja haurautta. "Harjoituksiin meno on kuin saisi happea", toteaa Annie. Dokumentti saa miettimään laajemminkin, mitä pandemian vuoksi sisätiloihin suljetuksi joutuminen vaikuttaa mieleemme ja kehoihimme.
Tanssiteos valmistuu, ja sitä esitetään Montpellierin ja Aix-en-Provencen festivaaleilla, joita varten naiset saavat vankilasta tarkkaan harkitut vapaapäivät. Viikosta tulee ainutlaatuinen ja ryhmähenki huokuu niin voimakkaana, että huomaan toivovani, että olisin itse osa tuota joukkoa.
Sylvia kertoo, että yhdessä tekeminen on auttanut häntä lukemaan paremmin toisia ihmisiä ja jopa itseään. Preljocajn ja Müllerin elokuva onnistuu dokumentoimaan naisten mielen avautumista samaan tahtiin tanssiteoksen valmistumisen kanssa. Omaan kehoonsa sulkeutuneista naisvangeista tulee esiintyviä taiteilijoita, joille taputetaan ja jotka huomataan myönteisessä valossa. Usko parempaan elämään vankilan jälkeen kasvaa.
Preljocaj työskentelee suvereenisti kaikissa suurissa oopperataloissa maailman parhaiden tanssijoiden kanssa ja hänen teoksiaan on nähty myös Kansallisbaletissa. Jo pitkään Preljocajn mielenkiintonsa on kohdistunut tanssin lisäksi elokuvaan. Viimeisin työ on vuonna 2016 yhdessä Müllerin kanssa valmistunut draamaelokuva Polina. Se kertoo nuoresta moskovalaisesta balettitanssijasta, joka yrittää päästä urallaan alkuun Euroopassa. Preljocaj on opiskellut tanssia mm. yhdysvaltalaisen Merce Cunninghamin johdolla. Teema esittää dokumentin Cunningham 11.4.
Tanssien vapauteen Yle Teemalla lauantaina 10.4. klo 20. Areenassa 20 kk ajan.
