Hyppää pääsisältöön

Oranssi vesipullo, tauteus, kuminauha ja kiinalaisten kadehtiminen

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Maapallosta kauimpana oleva osa ser ruumiista. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Oranssi vesipullo, tauteus, kuminauha ja kiinalaisten kadehtiminen

Minulla on pikku huoneustossani tosi hyvä muovinen, oranssi vesipullo, jota en valitettavasti voi käyttää vesipullona.

Huomasin nimittäin, vahingossa, (kuten ihmiset useimmiten huomaamisensa huomaavat) että kun keittiön ledi-apuvalo valaisee vesipullon läpi muuten pimeässä huoneustossa, niin tilan täyttää lämmin, oranssi valo.

Lämmin!

Pullon väri on lähellä Pantonen® oranssia 1505 XGC -sävyä, ja kun yöllä tai iltamyöhällä haahuilen vessaan, tai kuuntelen musiikkea ilman muita kuin vesipullovaloa, päähäni tulee lohdullinen olo, lohduttoman tilalle. (Tai tyhjän, tai mikä muu kuin lohdullinen tilanne nyt päässä sillä hetkellä onkaan.)

En jaksa joka ilta asetella ledilamppua tarkasti pullon viereen, siksi en raaski käyttää vesipulloa vesipullona, vaan yksinomaan turvavalona ja lohdullisettajana.

Huono puoli lamppukäytössä on se, että tulee helposti dehydraatio ja ikenet ovat kuivat kuin pölyinen säämiskä.

Sen olen tarkistanut, ettei ledivalo kuumene, yhtään. (Enkä sitäpaitsi aseta sitä ihan kiinni pulloon, varalta. N'ottei sula ja pala mikään.)

Tällä hetkellä minulla on tästä virityksestä käytössä parannettu versio, kun aniliininvälinen keittiöpyyhe toimii lisäheijastuspintana, joka niin ikään tuo lämpöä valon sävyyn.

Iso tunnelmantuoja on tuo vesipullohomma mulle. Siksi siitä kerroin, kun ilahduttaa se joka ilta ja yö - ehkä tekin joskus huomaatte haluavanne paremman elämänlaadun, ja päädytte hankkimaan oranssin muovivesipullon valoksi! Ja saatte kuivat ikenet, kuin säämiskä.

Mutta.

Sitte eri asia.

Olen tässä kipeilly (kahdella iillä - mutta ei kolmella) useampaan otteeseen, mistä pahoittelut itselleni ja teille, päinvastaisessa järjestyksessä.

Harmin minimoimiseksi olen kuitenkin pyrkinyt viettämään useampaa sairautta pällekkäin, peräkkäisyyden asemesta.

Tästä on useita etuja:

1) Pienemmät sairaalamaksut, kun on samalla rahalla monesta kohdasta kipeä (selkä ja maha molemmat useammasta kohtaa, pää sisältä & ulkoa useammasta kohtaa, ja pää kohdista jotka ovat sekä pään sisällä että ulkona [nenän haistamattomuusongelma & suun mauttomuusongelma - eio koronaa, btw.])

2) Menetetyn työ- ja oman ajan säästö, kun podenta on päällekkäistetty; parannusta suorittuu samaan aikaan useamman vaivan & kohdan toimesta.

3) Huokeammat lääkemaksut (esim. syöty kortisoni auttaa useampaan kuin yhteen sairauteen ja esim. useampaan kuin yhteen kutinakohtaan ihmis-kropassa. Yksi kortisoni - monta vaiva-hyötyjää!)

4) Muita etuja en nyt muista, mutta korkeimman oikeuden eräässä kylkiäisjutussa antaman päätöksen mukaan jo luvusta kolme voi laillisesti sanoa että “useita”. Kahdesta ei vielä voi. Joutuu vain levittelemään käsiään. "Non possumus."

Olemisen pykimisestä sairautten muodossa tuli mieleen toinenkin pyintä. Kaiketi johonkin synnynnäiseen neurologiseen epätyypillisyyteeni pohjautuva.

Nimittäin, sanoi tait. Herra Ylppö joskus Ylen haastattelussa jotain siihen tapaan, että jos puhelin soi samaan aikaan kun hän on viemässä maitopurkkia jääkaappiin, hän hyytyy siihen paikkaan. Menee tilttiin. Tapahtuu liikaa kerralla, tms.

Kun tuon luin, tajusin, että mulla on justiin samalla tavalla.

Omassa tapauksessani pienempikin “kriisi” kuin puhelimeen vastaamisen ja maitopurkin viennin yhteen sovittamattomuus riittää. Ja sen vuoksi miinun on vaikea siivota, järjestellä paikkoja.

Siksi kun, jos esim. olen laittamassa vanhoja papereita ja rojuja pois, sullon A4-saastetta jätepaperipussiin kahmalokaupalla, tai setvin CD-levyjä tai kirjoja, joita olisi pakko jo kiireesti pistää pois, niin yhtäkkiä käteeni osuu vaikkapa punainen kuminauha. Venytän - ihan hyvässä iskussa, ei hapertunut.

Minne viedä tämä ehjä, täysin hyvä kuminauha!

Kuminauhoja ei ikinä löydä, kun tarvii. Eikä kuminauhoja tule ikinä ostetuksi vastaisen varalle!

Mistä siis tälle vastalöydetylle punaiselle kuminauhalle paras säilytyspaikka? Minne uusi aarre talteen!

Mulla on pieni kassakaappi, tai pikemminkin lipas, jossa on aina avain ovessa, koska siellä ei ole mitään oikeasti arvokasta. Säilytän siellä mm. nitojan niittejä (Leitz E1), koska muuten en löydä niitä mistään kun tarvitsen.

Sitten kaapissa on jotain vanhoja negatiiveja, ukin nimikirjainleimasin (HK) ja tyhjä kotelo, jossa oli Ylen 30-vuotispinssi.

(Aiemmin tyhjä pinssikotelo oli mulla sängyn vieressä CPAP-hengityslaitteen päällä, koska pinssikotelo oli täsmälleen sen kokoinen, että se yöllä peitti laitteen päältä kattoon loistavan, häiritsevänkirkkaan valon.)

Kassakaappiin kuminauha helposti eksyisi, valuen ennen pitkää muun sälän alle piiloon. Joten palaan sittenkin lippaan luota takaisin, kuminauha edelleen käsissäni.

Asuntoni väliseinistä useimmat ovat tehdyt samasta vohveliaineesta kuin Kismet-patukat, mutta ilman kaakaon väriä ja tuoksua.

Siksi asunnon seinissä on edellisen asukin jäljiltä joitakin repsottavia ruuveja, jotka eivät kestä mitään ehtoollisleipää painavampaa ripustettavaa.

Laittaisinko kuminauhan riippumaan sellaiseen.

Se voisi toimia!

Mutta mille seinälle?

Kirjoituspisteeni eteen se ei käy, koska se on liian silmiinpistävä.

Näkökenttäni on hyvin tarkka kaikenmoisista häiriöistä, erityisesti toistuvasta liikkeestä (kuten ikkunan takana tuulessa heiluva puun oksa), mutta punainen kuminauha valkoisella tapetilla on sekin liikaa.

Mihin ruuviin siis riippumaan kuminauha?

Tai eikun jääkapin ovimagneettia voisi kokeilla!

Asetan kuminauhan jääkaapin oveen, nuppimagneetin nuppiin riippumaan.

Näyttää hienolta!

Mutta kun avaan ja suljen jääkaapin oveen rivakasti kahteen kertaan, kokeeksi, kuminauha tippuu lattialle. Jääkaapin ovimagneettiripustus ei siis käy.

Pahkeinen!

Jatkan kuminauha kädessäni tutkailua ympäri asuntoa, sovitellen kuminauhaa eri seinäruuveihin. Mikään vaihtoehto ei saa hurraahuutoa aikaiseksi.

Lopulta löytyy kirjahyllystä pidike, jossa pidittyy pystytappi, jonka yläpäässä leijuu paperienkeli.

Huonona kompromissina päädyn ripustamaan kuminauhan pidikkeen juureen.

Se on ruma siinä, enkä todennäköisesti muista myöhemmin kuminauhaa etsiessäni muuta kuin sen, että ripustin sen johonkin erikoiseen paikkaan, johon se istui rumasti.

Se vähän harmittaa, mutta samassa huomaan pienen avaimenperän, jossa on kompassi.

Testaan. Toimii!

Täysin hyvä kompassiavainmenperä!

Mihiin kompassiavaimenperän voisi laittaa, niin että sen löytäisi, kun tarvitrsee kompassiavaimenperää..?

Haahuilessani minikompassi kädessä ympäri huoneustoa olen pian autuaallisesti unohtanut, että minun piti siivota A4-saastetta, jatkaa kierrätettävien kirjojen etsimistä, setviä cd-levyjä, viedä roskat...

Zombina vain kuljen ympäri asuntoa kompassin perässä kuin kädet ojossa unissakävelevä Aku Ankka.

Ja tämä sälppeen orjana zombeilu tapahtuu joka kerta, kun yritän siivota - tai tehdä jotain muuta.

Tosin yhtä usein kuin jonkin yksittäisen klemmarin tai vielä hengissä olevan, mielenkiintoiskärkisen tussin, löydän jonkin kirjan, jota vaistomaisesti alan selailla.

Viimeksi käten osui japanilaisten/kiinalaisten kuvakirjoitusmerkkien kanjien alkeisoppikirja, Rowleyn kustantama Kanji Pict-O-Graphics. (Siinä on kanji-merkkien vierelle tehty pueriilleja [= sellaisia kuin minä piirrään] piirroksia, jotka oikeasti auttavat merkin muistamisessa.)

Olen kateellinen kiina- ja japanilaisille nuista kuvamerkeistä, siitä, että osaavat ne.

Ja sen lisäksi osaavat vielä tavalliset kirjaimet, jos ovat vähänkään opetelleet muita kieliä. (Ja Japanissa taidetaan japaniakin opettaa nykyään osittain Romajia, eli meikäläisiä latinalaisia kirjaimia käyttäen.)

Kateellinen ole kiinalaisille ja japanilaisille sen tautta, kun uskon, että maailman “käsitteleminen” kirjoitusmerkkien välityksellä, kirjaimien asemesta, antaa lisäulottuvuuden ajattelulle, ikään kuin kokonaan uuden näköaistin jolla universuamia tiirailla.

Jos kieli ja kirjoitustaito teitäkin kiinnostaa, niin Yle Areenassa on hyvä dokumenttisarja aiheesta - Historia: Kirjoitustaidon synty.

( Historia: Kirjoitustaidon synty. (Yle Areena) )

Kuitenni, pääpointtini Kanji-kirjaan uppoamisesta kesken siivoilun on se, että kun ryhdyn siivoamaan, mitä kauemmin siivoan, sitä kauemmaksi jään puhtaasta lopputuloksesta. Aikaa kuluu yhä enemmän ja enemmän.

Ja sälpe-entropia siivoamisen tuloksena senkun lisääntyy.

Toivoo:

Nimim. “Yksi monten puolesta”

Keskustelu sulkeutuu 12.5.2021.
Keskustele

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat