Hyppää pääsisältöön

Polskan ja varhaisbarokin onnellinen kohtaaminen

Barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentala on aiemminkin yhdistellyt kaustislaisia pelimannijuuriaan vanhaan taidemusiikkiin, mutta yhdessä cembalisti Tea Polson tehty levyuutus "PolskaPandolfi" hykerryttää luontevuudellaan. Eteläpohjalaisten kansanmusiikkipolskien ja Giovanni Antonio Pandolfin varhaisbarokkisonaattien välille rakentuu vankka silta, jonka huimaavista korkeuksista ainakin itse näin kaksi eri genreä uudella tavalla.

PolskaPandolfi / Kentala & Polso
PolskaPandolfi / Kentala & Polso Uudet levyt

Pandolfi ei lukeudu Italian tunnetuimpiin barokkiviuluviikareihin, mutta hänen äkkiväärien sonaattiensa mielikuvituksekas, modaalinen ja tanssillisen rempseä tyyli niveltyy mainiosti tradipolskiin, semminkin kun Kentala ja Polso rakentavat jokaiselle polskalle persoonallisen karaktäärin. Joskus polskia kuullaan ennen sonaattia, joskus sonaatin jälkeen, mutta aina saumakohdassa suuni vetäytyi muikeaan virneeseen, kun vasta hetken kuuntelun jälkeen hoksasin genren vaihtuneen. Moni polska kävisi Pandolfin sonaatin finaalista ja polskien jälkeen Pandolfin venyttelevät alut kuulostavat improvisoidulta välikkeeltä ennen seuraavaa tanssia.

Nyt tiedän, että polskissa ja Pandolfin sonaateissa on yhteistä musiikkimaaperää, mutta sen löytäminen vaatii tietysti Kentalan ja Polson opastusta. Kentalan soittotyyli asettuu kuin luonnostaan pelimannisoiton ja barokkiviulusmin väliin, ilman että kumpikaan jää tuntumaan jotenkin puutteelliselta tai väärältä. Polson tyylikäs ja koristeelliseksi tyylitelty cembalonsoitto puolestaan ohjaa mielikuvia varhaisbarokin suuntaan myös polskissa, mikä onkin paikallaan; harmoonitämmäyksen imitoiminen ei cembalolle sovi ja saisi genrejen välisen sillan notkumaan.

Kohtaamiset jatkuvat Markku Veijonsuon mainiossa äänityksessä, joka yhdistää Kaustisen kirkon akustisen ja kulttuurisen resonanssin, suolikielten pehmeyden, Kentalan ronskit atakit ja cembalon kirkkauden.

Minua ilahduttaa, että niin sanottu crossover on edistynyt näin pitkälle. Taustansa ja näkemyksensä ohjaamina Kentala ja Polso luovat kahdesta genrestä yhteismaan, jossa me musiikinystävät huomaamme, ettei mitään raja-aitoja koskaan ollutkaan, on vain musiikkia.

"PolskaPandolfi", eteläpohjalaisia polskia ja Giovanni Antonio Pandolfi Meallin sonaatteja. - Kreeta-Maria Kentala, barokkiviulu, ja Tea Polso, cembalo. (Alba, ABCD 501)

Kuuntele Uudet levyt 15.4.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Stabat mater täynnä tunnetta

    Levyarvostelu

    Giovanni Battista Pergolesin Stabat Mater on yksi barokin tunnetuimpia kappaleita, nuorena kuolleen säveltäjän koskettava joutsenlaulu. Vuosien varrella olen kuullut Pergolesin Stabat materista alati koskettavampia levytyksiä, kun muusikot ovat yhä paremmin ymmärtäneet barokin intonaation, tyylin ja affektiivisuuden saloja, ja Ensemble Resonanzin uutuus menee taas kärkeen. Näin murheissaan ei äiti ole aiemmin seissyt poikansa ristin juurella.

  • Viulutähti Kopatchinskaja lumoaa lausujanakin

    Levyarvostelu

    Arnold Schönbergin melodraama Pierrot lunaire on hänen esitetyimpiä teoksiaan, mutta itse olen aina vierastanut sen vaatimaa puhelaulua. Ammattilaulajan esittämänä siihen kertyy hienoa äänenmuodostusta, joka on liian kaukana puheesta; näyttelijä puolestaan ei pysy musiikin kyydissä niin hyvin, että pystyisi reagoimaan musiikin tapahtumiin ja karaktääreihin. Uuden levyn perusteella ylivertainen ratkaisu tähän ongelmaan on viulistitähti Patricia Kopatchinskaja, jonka rohkeus, musikaalisuus ja taituruus takaavat parhaan Pierrot lunaire -elämyksen ikinä.

  • Kujeilevat kapriisit

    Levyarvostelu

    Paholaisen viuluniekka Niccolo Paganini omisti kuuluisat kaksikymmentäneljä kapriisiaan "agli artisti" eli taiteilijoille. Sittemmin niitä on kuitenkin käytetty lähinnä viulutekniikan hiomiseen ja mittaamiseen, mikä on rapauttanut niiden arvoa. Onneksi viulistit ovat nykyään alkaneet levyttää kapriiseja siinä vaiheessa, kun opinnoista ja kilpailuista on tarpeeksi aikaa - pirullisiin vaikeuksiin nimittäin kätkeytyy nokkelaa musiikkia, joka paljastaa paitsi taidot myös ominaisuudet taiteilijana. Niin käy myös Alina Ibragimovan kujeilevalla kapriisilevytyksellä.

  • Rohkea osallisuus kuuluu Valkeajoen harmonikka-Lindbergissä

    Levyarvostelu

    Kolmisen vuotta sitten kuulin konsertissa, kuinka Janne Valkeajoki soitti harmonikalle sovittamaansa Magnus Lindbergin musiikkia. Esityksen intensiteetti ja luontevuus tekivät vaikutuksen jo silloin, ja nyt Valkeajoen esikoislevyllä ne vielä korostuvat. Maamme paras nuori harmonikansoittaja ja kapellimestarinakin pätevä Janne Valkeajoki selvästi haluaa ja osaa soittaa Magnus Lindbergiä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua