Hyppää pääsisältöön

Polskan ja varhaisbarokin onnellinen kohtaaminen

Barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentala on aiemminkin yhdistellyt kaustislaisia pelimannijuuriaan vanhaan taidemusiikkiin, mutta yhdessä cembalisti Tea Polson tehty levyuutus "PolskaPandolfi" hykerryttää luontevuudellaan. Eteläpohjalaisten kansanmusiikkipolskien ja Giovanni Antonio Pandolfin varhaisbarokkisonaattien välille rakentuu vankka silta, jonka huimaavista korkeuksista ainakin itse näin kaksi eri genreä uudella tavalla.

PolskaPandolfi / Kentala & Polso
PolskaPandolfi / Kentala & Polso Uudet levyt

Pandolfi ei lukeudu Italian tunnetuimpiin barokkiviuluviikareihin, mutta hänen äkkiväärien sonaattiensa mielikuvituksekas, modaalinen ja tanssillisen rempseä tyyli niveltyy mainiosti tradipolskiin, semminkin kun Kentala ja Polso rakentavat jokaiselle polskalle persoonallisen karaktäärin. Joskus polskia kuullaan ennen sonaattia, joskus sonaatin jälkeen, mutta aina saumakohdassa suuni vetäytyi muikeaan virneeseen, kun vasta hetken kuuntelun jälkeen hoksasin genren vaihtuneen. Moni polska kävisi Pandolfin sonaatin finaalista ja polskien jälkeen Pandolfin venyttelevät alut kuulostavat improvisoidulta välikkeeltä ennen seuraavaa tanssia.

Nyt tiedän, että polskissa ja Pandolfin sonaateissa on yhteistä musiikkimaaperää, mutta sen löytäminen vaatii tietysti Kentalan ja Polson opastusta. Kentalan soittotyyli asettuu kuin luonnostaan pelimannisoiton ja barokkiviulusmin väliin, ilman että kumpikaan jää tuntumaan jotenkin puutteelliselta tai väärältä. Polson tyylikäs ja koristeelliseksi tyylitelty cembalonsoitto puolestaan ohjaa mielikuvia varhaisbarokin suuntaan myös polskissa, mikä onkin paikallaan; harmoonitämmäyksen imitoiminen ei cembalolle sovi ja saisi genrejen välisen sillan notkumaan.

Kohtaamiset jatkuvat Markku Veijonsuon mainiossa äänityksessä, joka yhdistää Kaustisen kirkon akustisen ja kulttuurisen resonanssin, suolikielten pehmeyden, Kentalan ronskit atakit ja cembalon kirkkauden.

Minua ilahduttaa, että niin sanottu crossover on edistynyt näin pitkälle. Taustansa ja näkemyksensä ohjaamina Kentala ja Polso luovat kahdesta genrestä yhteismaan, jossa me musiikinystävät huomaamme, ettei mitään raja-aitoja koskaan ollutkaan, on vain musiikkia.

"PolskaPandolfi", eteläpohjalaisia polskia ja Giovanni Antonio Pandolfi Meallin sonaatteja. - Kreeta-Maria Kentala, barokkiviulu, ja Tea Polso, cembalo. (Alba, ABCD 501)

Kuuntele Uudet levyt 15.4.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua