Hyppää pääsisältöön

Uskomattoman taidokasta Bachia - ja siinä se?

Augustin Hadelich on nykyviulisteista se, jonka Youtube-videot äimistyttävät minua eniten. Hänen soittotekninen ylivertaisuutensa soveltuu moneen musiikinlajiin, ja karisman kruunaavat nuoruuden tulipalo-onnettomuudessa kärsineet kasvot, joissa on kuin ripaus salaperäistä naamiota. Warner Classicsin uutuuslevyllä Hadelich tarttuu viulurepertuaarin kulmakiveen, Bachin sooloviulupartitoihin ja -sonaatteihin, ja levyn melkein jokainen raita äimistyttää minua klikkivideoiden lailla. Mutta riittääkö se?

Augustin Hadelich / Bach
Augustin Hadelich / Bach Uudet levyt

Hadelich lähestyy Bachia romantiikasta ponnistavan mutta 2020-luvulle päivitetyn virtuoosiperinteen suunnasta. Tavoitteena on teknisesti eleetön, kaunis ja karaktääreiltään moninainen tulkinta ilman sen kummempaa perioditietoisuutta. Olen itse rämpinyt Bacheja läpi sen verran, että olen kuin puulla päähän lyöty Hadelichin soittotekniikasta. Bachin pirullisimmat fuugat hän soittaa juuri niin kuin tahtoo, ja yhtä suvereenia on osaaminen hitaiden osien tukalasti soitettavissa pariäänissä ja loputtomien kuudestoistaosaketjujen kielenylityksissä.

Bachin tiheiköissä Hadelich ei turhaan yritä toteuttaa polyfonisia linjoja tai rytmejä sellaisinaan soinnin kustannuksella, kuten jotkut modernia viulua soittavat kollegansa, eikä toisaalta kierrä teknisiä haasteita vapaudella kuten jotkut barokkiviulistit. Yleensä hän saavuttaa muita paremman kompromissin polyfonian, soinnin ja rytmin välillä. Esimerkiksi fuugien kolmiotteet Hadelich nakuttaa kerralla soimaan, mutta neliotteet hän murtaa, koska on pakko, mutta tyylillä.

Viulistisesti Hadelichin tulkinta on puhtain, soivin ja selvin mitä olen kuullut, ja se on paljon sanottu, mutta jotain soitosta silti puuttuu. Uljaus, henkevyys, hellyys, monumentaalisuus ja tanssillisuus vaihtelevat kuten pitää, enkä kuitenkaan tunne sieluni liikahtavan sen jälkeen kun Hadelichin suvereenisti toteuttaman karaktäärin aiheuttama ihmetys menee ohi. Jopa kuuluisa Chaconne tuntuu vain tunnelmakappaleiden ketjulta vailla kurkistusta sanomattomaan.

Olen varma että moni muu kuulee Hadelichin Bachissa enemmän musiikkia kuin minä. Kenties vierastan hänen julkisuuskuvaansa tai tähdet ovat sieluni liikahtelun kannalta epäsuotuisassa asennossa. Luulen että illemmalla kaivan hyllystäni Thomas Zehetmairin tulkinnan ja pohdin asiaa.

J.S. Bach: Sonaatit ja partitat sooloviululle. - Augustin Hadelich, viulu. (Warner Classics, 9029504874

Kuuntele Uudet levyt 15.4.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Stabat mater täynnä tunnetta

    Levyarvostelu

    Giovanni Battista Pergolesin Stabat Mater on yksi barokin tunnetuimpia kappaleita, nuorena kuolleen säveltäjän koskettava joutsenlaulu. Vuosien varrella olen kuullut Pergolesin Stabat materista alati koskettavampia levytyksiä, kun muusikot ovat yhä paremmin ymmärtäneet barokin intonaation, tyylin ja affektiivisuuden saloja, ja Ensemble Resonanzin uutuus menee taas kärkeen. Näin murheissaan ei äiti ole aiemmin seissyt poikansa ristin juurella.

  • Viulutähti Kopatchinskaja lumoaa lausujanakin

    Levyarvostelu

    Arnold Schönbergin melodraama Pierrot lunaire on hänen esitetyimpiä teoksiaan, mutta itse olen aina vierastanut sen vaatimaa puhelaulua. Ammattilaulajan esittämänä siihen kertyy hienoa äänenmuodostusta, joka on liian kaukana puheesta; näyttelijä puolestaan ei pysy musiikin kyydissä niin hyvin, että pystyisi reagoimaan musiikin tapahtumiin ja karaktääreihin. Uuden levyn perusteella ylivertainen ratkaisu tähän ongelmaan on viulistitähti Patricia Kopatchinskaja, jonka rohkeus, musikaalisuus ja taituruus takaavat parhaan Pierrot lunaire -elämyksen ikinä.

  • Kujeilevat kapriisit

    Levyarvostelu

    Paholaisen viuluniekka Niccolo Paganini omisti kuuluisat kaksikymmentäneljä kapriisiaan "agli artisti" eli taiteilijoille. Sittemmin niitä on kuitenkin käytetty lähinnä viulutekniikan hiomiseen ja mittaamiseen, mikä on rapauttanut niiden arvoa. Onneksi viulistit ovat nykyään alkaneet levyttää kapriiseja siinä vaiheessa, kun opinnoista ja kilpailuista on tarpeeksi aikaa - pirullisiin vaikeuksiin nimittäin kätkeytyy nokkelaa musiikkia, joka paljastaa paitsi taidot myös ominaisuudet taiteilijana. Niin käy myös Alina Ibragimovan kujeilevalla kapriisilevytyksellä.

  • Rohkea osallisuus kuuluu Valkeajoen harmonikka-Lindbergissä

    Levyarvostelu

    Kolmisen vuotta sitten kuulin konsertissa, kuinka Janne Valkeajoki soitti harmonikalle sovittamaansa Magnus Lindbergin musiikkia. Esityksen intensiteetti ja luontevuus tekivät vaikutuksen jo silloin, ja nyt Valkeajoen esikoislevyllä ne vielä korostuvat. Maamme paras nuori harmonikansoittaja ja kapellimestarinakin pätevä Janne Valkeajoki selvästi haluaa ja osaa soittaa Magnus Lindbergiä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua