Yhdysvaltain takamailla vaeltaa kymmeniätuhansia ihmisiä, joilla ei ole varaa jäädä eläkkeelle. Heille auto on koti, amerikkalainen unelma kuollut ja vapaus vain mahdollisuus ajaa työn perässä osavaltiosta toiseen. Näiden nomadien elämästä on tehty elokuva, joka palkittiin juuri parhaan elokuvan Oscarilla. Ohjaaja Chloé Zhao kertoo Kulttuuricocktailin haastattelussa samastuvansa voimakkaasti yhteiskunnan ulkopuolelle jääviin ihmisiin.
Black Rockin autiomaan reunalla sijaitseva Empiren kaupunki eli amerikkalaista unelmaa aina vuoteen 2011 asti. Kaupungissa asuivat kipsitehtaan ja kipsilevyjä rakennuksille tuottaneen tehtaan työntekijät perheineen. Kipsi elätti heidät melkein vuosisadan ajan.
Unelma päättyi kymmenen vuotta sitten. Vuoden 2008 finanssikriisi vähensi rakentamista, ja kipsin kysyntä romahti. Työt Empiressä keskeytettiin, ja henkilökunta joutui etsimään uuden elämän muualta.
Muuttoliike oli niin täydellinen, että Empiren postinumero lakkautettiin.
Tämä talvinen autiokaupunki on Nomadlandin (2020) lähtöruutu. Elokuvan alussa kuusikymppinen Fern pakkaa tavaroitaan vuokravarastoon. Hän haistaa tuttua paitaa, pitää kyynelet sisällään, rullaa metallioven alas, nousee pakuunsa ja jättää menneen elämän taakseen.
Ferniä esittää Frances McDormand. Hän antaa kasvonsa tarinalle, joka koskee lukuisia hänen ikäisiään yhdysvaltalaisia. He etsivät vapautta tien päältä ja uskovat, että Yhdysvaltain viimeinen vapaa paikka on parkkipaikka.
Luku 1: Tie
– En ole koditon, vaan asunnoton, Fern sanoo elokuvassa.
Oikeassa elämässä kymmenet tuhannet yhdysvaltalaiset elävät autoissaan ja ajavat maata ristiin rastiin raataakseen pitkiä päiviä minimipalkalla. Iso osa heistä on ohittanut eläkeiän vain huomatakseen, ettei heillä ole varaa levätä laakereillaan.
Näiden nykypäivän nomadien määrä on kasvanut rajusti sen jälkeen, kun Yhdysvaltain asuntokupla puhkesi 13 vuotta sitten. Asuntojen arvot romahtivat kaikkiaan 16 biljoonaa dollaria ja arviolta kymmenen miljoonaa ihmistä menetti kotinsa. Osa heistä valitsi tien ja halvan elämän.
Nomadland-elokuva voitti viime syyskuussa Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen leijonan. Se oli vasta alkua. Tätä kirjoittaessa elokuva on saanut jo yli 200 palkintoa. Vuoden 2021 Oscar-gaalassa Nomadland palkittiin parhaana elokuvana. Lisäksi se sai Oscarit sekä ohjauksesta (Chloé Zhao) että naispääosasta (Frances McDormand).
– On kliseistä sanoa, että en ajattele etukäteen elokuvieni menestystä, mutta en oikeasti tee niin. Se ei olisi hyväksi mielenterveydelleni. Ajattelin kyllä, että Francesin takia moni haluaisi nähdä sen. Mitään tällaista en kuitenkaan osannut odottaa, ohjaaja Chloé Zhao sanoo Ylen Kulttuuricocktailin haastattelussa.
Nomadlandin menestyksestä tekee erityisen kiinnostavan se, että se on tyyliltään lähempänä eurooppalaista taide-elokuvaa kuin totuttua Hollywood-elokuvaa. Sen arkinen tarina etenee raukeasti kauniiden maisemien varassa ja viipyilee kuvaamiensa ihmisten parissa.
Elokuva on kuvattu dokumentin tapaan oikeiden nomadien seassa. Suurin osa siinä nähtävistä henkilöistä esiintyy elokuvassa omana itseään. Heitä ovat muun muassa sosiaalinen Linda May, tuuheapartainen elämäntapafilosofi Bob Wells ja merirosvolipulla mielialaansa viestivä 76-vuotias konkari Swankie.
– Me emme jätä jäähyväisiä. Sanomme aina, että “nähdään tien päällä”, Wells perustelee elokuvassa omaa kiintymystään nykyajan paimentolaisten yhteisöön.
Luku 2: Totuus
Myös Frances McDormand esittää Nomadlandissa itseään, ainakin tavallaan. Kun Desert Rose -parkkialueen valvoja etsii elokuvassa Fernin nimeä Amazonin sesonkityöläisten listasta, tämä neuvoo etsimään kohdasta M-C-D. Tarina lähestyy todellisuutta.
– Noin 20 vuotta sitten sanoin miehelleni Joelille, että kun täytän 65 vuotta, vaihdan nimekseni Fern, hankin asuntoauton ja alan polttaa Lucky Strike -tupakkaa, McDormand kertoi Kitchen Sisters -podcastissa.
Samassa ohjelmassa Hollywoodin kermaan kuuluva näyttelijä kertoi haaveilleensa pitkään autossa elämisestä. Aikanaan hän jopa hankki itselleen viisimetrisen asuntovaunun 50-vuotislahjaksi jo kaksi vuotta ennen kyseistä merkkipäivää.
Ei siis mikään ihme, että McDormand innostui saadessaan käteensä toimittaja Jessica Bruderin kirjan, joka kuvaa autossa elävien nykykulkurien rikasta alakulttuuria. Tähti hankki heti kirjan oikeudet.
Samoihin aikoihin hän törmäsi ohjaaja Chloé Zhaon elokuvaan The Rider (2017). Amerikkalaistuneen kiinalaisohjaajan toinen pitkä elokuva teki näyttelijään vaikutuksen. Häntä miellytti aitouden tunne, joka syntyy Zhaon tavasta yhdistellä todellisia ihmisiä ja heidän kohtaloitaan elokuviensa tarinaan.
McDormand ja Zhao tapasivat monissa vuoden 2018 palkintogaaloissa. Kun McDormand sai indie-elokuvien Spirit-palkinnon roolistaan elokuvassa Three Billboards Outside Ebbing, Missouri, hän lipsautti palkintopuheessa aikovansa tehdä elokuvan uuden ystävänsä Chloen kanssa.
Nyt Zhao kertoo, että Nomadlandin päähenkilö syntyi hänen ja McDormandin yhteisistä keskusteluista.
– Pohdimme, mitä olisi tapahtunut jos Frances ei olisikaan tavannut Joelia (elokuvaohjaaja Coen) vaan Bon, jonka kanssa hän muutti Empireen. Kävimme läpi tällaisia mielikuvitusleikkejä ja loimme siten Fernin.
Kuvauksissa McDormand pääsi kokeilemaan autossa elämistä sen verran kuin Hollywood-näyttelijöiden työehdot sallivat. Hänen mukaansa haavekuvat autossa elämisestä olivat kuitenkin karisseet jo Nomadland-kirjaa lukiessa.
– Se, että autosi on oikeasti ainoa kotisi, on paljon vähemmän romanttista kuin olisin ikinä kuvitellut, näyttelijä kertoi Kitchen Sisters -haastattelussa.
Luku 3: Elämä
Nomadland-kirjan alaotsikko on Kuinka selviytyä 2000-luvun Yhdysvalloissa. Se sisältää toimittaja Jessica Bruderin reportaaseja nykypäivän kulkureista. Tekstit antavat äänen tämän vuosituhannen laman rampauttamille ihmisille.
Kirjan tarinoissa enimmäkseen 60–80-vuotiaat vanhukset elävät pakuissa ja asuntoautoissa, joissa he matkustavat osavaltiosta toiseen sesonkityön perässä.
Kirja selvittää syitä uudelle elämäntavalle. Moni on muuttanut autoon tehtyään vararikon tai oltuaan lähellä sellaista. Katastrofin syitä on monia: sairastuminen, vaikea avioero, potkut, asunnon arvon romahtaminen tai yhdistelmä edellä mainittuja.
Todella iso osa nomadeista on yksin eläviä naisia, sillä naisten eläkkeet ovat paljon miesten eläkkeitä pienempiä.
Kesäkuukausina vanhukset toimivat luonnonpuistojen leirintäalueiden hoitajina, syksyisin he siirtyvät Pohjois-Dakotaan ja Minnesotaan keräämään sokerijuurikkaita ja joulun alla he pakkaavat lähetyksiä Amazonin jättimäisissä varastorakennuksissa.
Töitä tehdään noin kahdeksan dollarin tuntipalkalla ja surkeilla työehdoilla. Silti kirja ei mässäile kurjuudella, vaan uuteen alakulttuuriin liittyvien paikkojen ja ihmiskohtaloiden monipuolisuudella.
– Kirjassa on uskomaton määrä eläviä yksityiskohtia. Elokuvan tekeminen sen pohjalta oli kuin olisin astunut valtavaan buffet-pöytään ja saanut valita sieltä ne ruoat, joita kaikkein eniten haluan, Zhao sanoo.
Sekä elokuva että kirja toimivat niiden henkilöiden vetovoiman takia. Nomadiksi kuusikymppisenä ryhtynyt Linda May kertoo kirjassa, miten hänet rakennusinsinöörin koulutuksesta ja saman firman ylemmän tason työkokemuksesta huolimatta palkattiin rautakauppaan kassaneidiksi.
Ikärasismi tuntui pahalta, mutta hän ei antanut sen lannistaa:
– Hyvä on, sitten aion olla koko paikan paras kassa! hän päätti.
Luku 4: Heimo
Arizonassa sijaitseva Quartzsiten pikkukaupunki täyttyy joka kevät asuntovaunuja vetävistä autoista, asuntoautoista ja asunnoiksi tuunatuista pakettiautoista. Matkailuautojen harrastajille on kaupungissa ohjelmaa kuin festivaalilla.
Yksi ohjelmanumeroista on Rubber Tramp Rendezvous. Avotaivaan alle erämaahan kokoontuvassa leirissä kokeneet nomadit opettavat autossa elämisen niksejä. Luennot ja työpajat käsittelevät muun muassa autojen korjaamista ja ylläpitoa sekä vinkkejä siihen, miten parkkeerata yöksi kaupungissa herättämättä viranomaisten huomiota.
Autossa eläjälle ihan tavalliset askareet, kuten pyykkäys tai peseytyminen, vaativat kekseliäisyyttä. Vaikeuksia aiheuttavat myös tekniset ongelmat, vaihtelevat ulkolämpötilat, auton muuttaminen asuttavaksi, raskaan työn aiheuttamat vaivat sekä lain vaatiman pysyvän osoitteen järjestäminen.
Voit tehdä kaiken niin kuin yhteiskunta haluaa ja silti päätyä varattomaksi, yksin ja vaille kotia.
Nomadland-elokuvaa varten lavastettiin omat kumikulkurien kokoontumisajot. Elokuvassa nähdään muun muassa oppitunti, jonka nimi on “How to take care of your own shit” eli miten huolehtia omasta paskasta. Siinä esitellään erikokoisia ämpäreitä, joita autossa asuvat voivat käyttää wc-pönttöinään.
Vaikka elokuva kuvaa nomadien elämän karua todellisuutta, on sen ote paljon pehmeämpi kuin Bruderin tekstien yhteiskunnallinen kritiikki. Se selittänee myös sen, miten kuvausryhmä on päässyt kuvaamaan Amazonin varastoon Camper Forceksi kutsutun kausityövoiman työskentelyä.
Rubber Tramp Rendezvous on alun perin Bob Wellsin idea. Joulupukin näköinen kuusikymppinen alaskalainen on elänyt asuntoautossa 1990-luvulta alkaen. Hän on kirjoittanut tien päällä asumisesta omalle Cheap RV Living -nettisivulleen, joka on yksi nomadien suosituimmista tietolähteistä.
“Ennen vanhaan oli sopimus, jonka mukaan sääntöjä noudattamalla (kouluttautumalla, menemällä töihin ja tekemällä kovasti töitä) kaikki oli hyvin. Se ei enää päde. Tänä päivänä voit tehdä kaiken niin kuin yhteiskunta haluaa, ja saatat silti päätyä varattomaksi, yksin ja vaille kotia”, Wells kirjoittaa.
Hänellä on myös tarjota ongelmaan ratkaisu:
“Avain on siinä, että poistaa kalleimman menoerän, joka monilla meistä on: asumiseen liittyvät kulut.”
Luku 5: Elokuva
Nomadland on Chloé Zhaon kolmas pitkä elokuva. Ohjaaja nousi elokuvan ystävien tietoisuuteen edellisellä teoksellaan The Rider, jota esitettiin Suomessakin elokuvateattereissa. Se kertoi rodeossa päävamman saaneesta cowboysta etsimässä elämälleen uutta merkitystä.
Dokumentaarinen ja sepitetty sekoittuvat kaikissa Zhaon elokuvissa. Myös The Rider perustuu pääosanesittäjälleen oikeasti sattuneeseen onnettomuuteen.
– Uskon, että tarvitsemme elämässä sekä faktoja että runoutta. Joskus runous kertoo totuuden paremmin kuin faktat ja välillä toisin päin, Zhao sanoo.
Kaikissa Zhaon kolmessa elokuvassa kuvataan ihmisiä, jotka liikkuvat yhteiskunnan reunoilla. Ohjaaja sanoo tuntevansa vetoa ulkopuolisiin, koska kokee olevansa yksi heistä. McDormandin tavoin myös hän on haaveillut elämästä tien päällä.
– Rakensin omaa pakua jo ennen kun sain kirjan Francesilta. Uskon, että nykyinen minimalismiin pyrkivä trendi johtuu siitä, että olemme väsyneet kapitalistiseen kulutustalouteen. Olemme tajunneet, että se ei tee meitä onnellisiksi.
Ihmisten täytyy jatkaa kuluttamista, että järjestelmä selviää.
Zhaon mukaan illuusioiden kariseminen koskee etenkin nuoria sukupolvia.
– Yhteiskuntamme perustuu siihen, että ihmisten täytyy jatkaa kuluttamista, että järjestelmä selviää. Niinpä se ei voi koskaan tyydyttää odotuksiamme, vaan sen täytyy jatkuvasti kasvattaa niitä. Meidän täytyy koko ajan haluta lisää, emmekä voi koskaan olla onnellisia.
Lausunnot saavat Zhaon seuraavan elokuvan tuntumaan erikoiselta valinnalta. Hänen ohjaamansa Marvel-elokuvan Eternals on tarkoitus saada ensi-iltansa marraskuussa. Vuoden isoimpiin tuotantoihin kuuluva mammutti vilisee Hollywoodin nimekkäimpiä tähtiä, heidän joukossaan Salma Hayek, Angelina Jolie ja Game of Thrones -tähdet Kit Harrington ja Richard Madden.
Eternals on myös esteettisesti jotain muuta kuin Zhaolta tähän asti nähty rauhallinen tunnelmointi. Ohjaaja itse ei näe tässä ristiriitaa.
– Rakastin lapsena manga-sarjakuvia ja halusin tehdä niitä itse. Pidän yhtä lailla intiimien ja realististen tarinoiden kuin fantastisten allegorioidenkin kertomisesta.
Luku 6: Ensi-ilta
Nomadland sai maailmanensi-iltansa viime syyskuussa sekä Toronton että Venetsian elokuvajuhlilla. Myöhemmin samana päivänä se esitettiin Telluride-festivaalin drive-in-näytöksessä Los Angelesissa. Viimeksi mainittuun saapuivat paikalle myös elokuvassa esiintyvät nomadit nelipyöräisine asuntoineen.
– Katsoimme elokuvan yhdessä. He olivat erittäin ylpeitä, etenkin omista suorituksistaan, Zhao sanoo.
Ohjaaja kertoo pitävänsä yhä yhteyttä etenkin vanhemman polven kulkureihin. Innokkain heistä on nähnyt elokuvan jo monessa eri elokuvateatterissa eri puolilla Arizonaa.
– Hän raportoi minulle käynneistään, siitä paljonko yleisössä oli väkeä ja miten he reagoivat.
Koronapandemia on sittemmin vaikeuttanut Nomadlandin esittämistä teattereissa. Se on kuitenkin pientä verrattuna siihen, miten pahaa jälkeä virus on Yhdysvalloissa saanut aikaan. Eniten ovat kärsineet köyhät ja iäkkäät eli juuri se väestönosa, johon suurin osa nomadeistakin kuuluu.
Zhaon mukaan autossa elävät ovat kuitenkin olleet paremmassa turvassa kuin moni muu.
– Pandemia on tehnyt heidän elämästään vaikeampaa. Yleisesti ottaen se on kuitenkin vaikuttanut heihin vähemmän kuin monen tavallisessa kodissa asuvan ja perinteisissä töissä käyvän elämään.
Tie onkin kutsunut yhdysvaltalaisia myös pandemia-aikana. Asuntoautojen kysyntä kasvoi maassa räjähdysmäisesti viime kesänä. Kun ulkomaille matkustamisesta tuli mahdotonta ja lentokoneet, junat ja hotellit on koettu liian vaarallisiksi, ovat autolla tehdyt lähilomat lisääntyneet roimasti.
Zhao uskoo, että myös Nomadlandin valtava suosio johtuu osin korona-ajasta.
– Tämä aika on pysäyttänyt monen ihmisen elämän. Me kaikki oleme joutuneet hidastamaan ja arvioimaan asioita uudelleen. Olen kuullut elokuvani lohduttaneen lukuisia ihmisiä. Se on jotain, mitä en osannut edes toivoa, ohjaaja sanoo.
Niin kuin aina kokoontumistensa päätteeksi, nomadit palasivat tien päälle myös Telluriden näytöksen jälkeen. Autot ajoivat pois ulkoilmateatterin parkkipaikoilta perävalojen paraatina, kukin omaan suuntaansa.
26.4. Lisätty tiedot Nomadlandin voittamista kolmesta Oscar-palkinnosta.
