Etnokonsertteja-sarjassa nautitaan kuukausittain laadukkaita konserttitaltioita ympäri maailman. JuuriJuhlassa huhtikuussa taltioidussa konsertissa rap kohtaa kansanmusiikin.
– Posket alkavat aina punoittaa, kun Värttinä kutsuu mut lavalle tituleeraten nykyajan Väinämöiseksi.
Näin sanoo Paleface, joka löytää jo omasta aiemmasta tuotannostaan yhteistä maaperää Värttinän musiikin kanssa. Kiinnostus perinne- ja kansanmusiikkia kohtaan on kulkenut koko uran ajan mukana.
Muusikoiden yhteistyö tähtäsi alun perin Hämeenlinnan Verkatehtaalla järjestettyihin Suomi 100 -juhlallisuuksiin vuonna 2017, mutta pian kokoonpano löysikin itsensä esiintymässä Szigetin musiikkifestivaalilla Unkarissa.
– Oli tarkoitus, että tehdään ohjelmisto Suomi 100 -juhliin ja that’s it, mutta yhdessä tekeminen olikin todella kivaa ja vaivatonta. Koska meidän musiikit istuivat niin hyvin yhteen, ajattelimme, että meidän pitää ehdottomasti jatkaa yhteistyötä, sanoo Värttinän laulaja Susan Aho.
Paleface on tehnyt paljon yksittäisiä vierailuja muiden artistien levyillä ja keikoilla, mutta Värttinän kanssa esitettävät kappaleet solahtavat hänen mielestään erityisen maagisesti yhteen.
– Yhdessä työskennellessämme musiikki on ollut koko ajan keskiössä, eikä ole tuntunut siltä, että tämä olisi jotenkin väkinäinen yhdistelmä, Paleface sanoo.
– Me ajattelemme olevamme karjalan räppäreitä, joten tietyllä tavalla meidän molempien musiikissa on ollu toistemme mausteita jo aiemmin, Aho jatkaa.

Konsertissa kuullaan sekä Palefacen että Värttinän kappaleita uusina sovituksina, ja yhteistyön tuloksena syntyi myös yksi uusi laulu, Pikkulinnut. Rap-ilmaisulla ja kansanmusiikilla onkin yllättävän paljon yhteistä.
– Ei tarvitse paljoakaan mielikuvitusta, että osaa yhdistää räpin traditiot runolauluperinteeseen. Se on mun mielestä hyvin luonteva yhdistelmä. Perinteinen räpin ajatus siitä, että uutta luodaan tyhjästä, on sama kuin kansanmusiikissa, Paleface sanoo.
Kansanmusiikki uudistuu koko ajan, eikä siinä ole kyse vanhojen kaavojen toistamisesta, vaikka tietenkin juuret muistetaan ja niistä ammennetaan. Värttinäkin luo koko ajan uutta musiikkia, jonka juuret ovat tukevasti kansanperinteessä.
– Meille on tuttua, että samaa maailmaa voi säveltää ja sanoittaa ihan itse, Aho toteaa.
Yksi konsertissa kuultava kappale on Palefacen Laulu sisällissodasta.
– Yhdessä Värttinän biisissä lauletaan vesipisaroista, mutta kun sen muuttaa veripisaroiksi, ollaankin aika lähellä oman biisini ajatusta. Uusi versio on rakenteeltaan erikoinen ja jännä versio, mutta palaset loksahtivat tosi luontevasti yhteen, Paleface sanoo.
Konsertin tunnelma vaihtelee energisestä herkkään. Artistit eivät tähtää yhteistyöllään suoratoistopalvelujen kärkeen, vaan sen merkitys on jossain ihan muualla.
– Kannattaa varautua tunnemyrskyyn. Parantavaa ja voimaannuttavaa musaa tiedossa, sanovat Aho ja Paleface.
Etnokonsertteja-sarjassa huhtikuun konserttina kuullaan taltio vuoden 2021 JuuriJuhla–RotFestistä, jossa yhdessä esiintyivät Värttinä ja Paleface. Konsertti on kuunneltavissa Yle Radio 1:ssä ma 26.4. klo 20 ja Areenassa jo klo 18 alkaen.