Hyppää pääsisältöön

Kadonnutta aikaa etsimässä musiikin avulla

Levyllä "Proust, Le Concert Retrouvé" ideana on luoda uudestaan konsertti, jonka kirjailija Marcel Proust järjesti lähipiirilleen Pariisissa vuonna 1907. Konsertin tarkkaa ohjelmaa ei tiedetä, mutta pianisti Tanguy de Williencourt ja viulisti Theotime Langlois de Swart ovat rakentaneet kokonaisuuden, joka vei minut juuri siihen virtailevaan nostalgiaan, joka leimaa Proustin romaania Kadonnutta aikaa etsimässä.

Proust, le concert retrouvée
Proust, le concert retrouvée Uudet levyt

Jo kirjoista voi päätellä, että Proustilla oli valveutunut ja tarkka musiikkimaku. Hän arvosti Gabriel Fauréta yli kaiken, mutta antoi arvoa myös klassikoille ja modernisteille. Levyn muusikot ovat sitten eri lähteiden ja luovuutensa perusteella rakentaneet konsertin uudestaan niin, että ytimessä on Faurén viulusonaatti, mutta tunnelma ja tiheät merkitykset syntyvät ympäröivistä pikkukappaleista: Reynaldo Hahnin suloiset melodiat, Chopinin Sadepisara, yksi Schumannin Fantasiakappale, Isolden lemmenkuolo Lisztin pianosovituksena, ja historiaviittauksena Couperinin taianomainen Les Barricades... Kaipuu, kauneus ja tässä hetkessä vahvasti koettu menneisyys ovat konsertissa läsnä, mutta tunnelma kohoaa tavallisen nostalgian yläpuolelle, kuin maailmankatsomukseksi.

Levyn kuuntelukokemuksessa tietysti resonoi Proustin kirjallinen tuotanto, mutta kiitos kuuluu myös de Williencourtin ja de Swarten intiimille, valoisalle soitolle, joka antoi minun ajatuksilleni paljon avaraa mutta turvallista liitelytilaa, kun tulkinnan ääripäätkin pysyivät salonkikelpoisina. Soittopeleiksi valitut salonkikokoinen Erard-flyygeli ja aito Stradivarius viimeistelevät ylellisen fin de siècle -salonkitunnelman.

Nykyistä taidemusiikkielämää kehutaan monityyliseksi, mutta itse koen, että sekä periodimusiikissa että modernismissa tuntuu yhä jäänteitä tiukoista koulukuntarajoista. Tämä levy palauttaa mieleen, että taidemusiikissa oltiin ennenkin monityylisiä mutta lisäksi eklektisiä. Proustille oli luonnollista valita eri aikojen ja tyylien taiteesta mikä häntä miellytti, ja tulos kuulostaa ehjemmältä kuin nykyajan itsetarkoituksellinen pluralismi. Lisäksi levy saa toivomaan, että menneiden aikojen konserttiohjelmia uusittaisiin useamminkin ja eri yhteyksissä, koska musiikkiyhdistelmät kertovat ajastaan enemmän ja täyteläisemmin kuin yksittäiset teokset.

"Proust, Le Concert Retrouvé", säv. Hahn, Fauré, Wagner, Schumann, Chopin, Liszt, Couperin. - Tanguy de Williencourt, piano, ja Theotime Langlois de Swart, viulu. (Harmonia Mundi, HMM902508)

Kuuntele Uudet levyt 29.4.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua