Hyppää pääsisältöön

Kadonnutta aikaa etsimässä musiikin avulla

Levyllä "Proust, Le Concert Retrouvé" ideana on luoda uudestaan konsertti, jonka kirjailija Marcel Proust järjesti lähipiirilleen Pariisissa vuonna 1907. Konsertin tarkkaa ohjelmaa ei tiedetä, mutta pianisti Tanguy de Williencourt ja viulisti Theotime Langlois de Swart ovat rakentaneet kokonaisuuden, joka vei minut juuri siihen virtailevaan nostalgiaan, joka leimaa Proustin romaania Kadonnutta aikaa etsimässä.

Proust, le concert retrouvée
Proust, le concert retrouvée Uudet levyt

Jo kirjoista voi päätellä, että Proustilla oli valveutunut ja tarkka musiikkimaku. Hän arvosti Gabriel Fauréta yli kaiken, mutta antoi arvoa myös klassikoille ja modernisteille. Levyn muusikot ovat sitten eri lähteiden ja luovuutensa perusteella rakentaneet konsertin uudestaan niin, että ytimessä on Faurén viulusonaatti, mutta tunnelma ja tiheät merkitykset syntyvät ympäröivistä pikkukappaleista: Reynaldo Hahnin suloiset melodiat, Chopinin Sadepisara, yksi Schumannin Fantasiakappale, Isolden lemmenkuolo Lisztin pianosovituksena, ja historiaviittauksena Couperinin taianomainen Les Barricades... Kaipuu, kauneus ja tässä hetkessä vahvasti koettu menneisyys ovat konsertissa läsnä, mutta tunnelma kohoaa tavallisen nostalgian yläpuolelle, kuin maailmankatsomukseksi.

Levyn kuuntelukokemuksessa tietysti resonoi Proustin kirjallinen tuotanto, mutta kiitos kuuluu myös de Williencourtin ja de Swarten intiimille, valoisalle soitolle, joka antoi minun ajatuksilleni paljon avaraa mutta turvallista liitelytilaa, kun tulkinnan ääripäätkin pysyivät salonkikelpoisina. Soittopeleiksi valitut salonkikokoinen Erard-flyygeli ja aito Stradivarius viimeistelevät ylellisen fin de siècle -salonkitunnelman.

Nykyistä taidemusiikkielämää kehutaan monityyliseksi, mutta itse koen, että sekä periodimusiikissa että modernismissa tuntuu yhä jäänteitä tiukoista koulukuntarajoista. Tämä levy palauttaa mieleen, että taidemusiikissa oltiin ennenkin monityylisiä mutta lisäksi eklektisiä. Proustille oli luonnollista valita eri aikojen ja tyylien taiteesta mikä häntä miellytti, ja tulos kuulostaa ehjemmältä kuin nykyajan itsetarkoituksellinen pluralismi. Lisäksi levy saa toivomaan, että menneiden aikojen konserttiohjelmia uusittaisiin useamminkin ja eri yhteyksissä, koska musiikkiyhdistelmät kertovat ajastaan enemmän ja täyteläisemmin kuin yksittäiset teokset.

"Proust, Le Concert Retrouvé", säv. Hahn, Fauré, Wagner, Schumann, Chopin, Liszt, Couperin. - Tanguy de Williencourt, piano, ja Theotime Langlois de Swart, viulu. (Harmonia Mundi, HMM902508)

Kuuntele Uudet levyt 29.4.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua