Hyppää pääsisältöön

Stabat mater täynnä tunnetta

Giovanni Battista Pergolesin Stabat Mater on yksi barokin tunnetuimpia kappaleita, nuorena kuolleen säveltäjän koskettava joutsenlaulu. Vuosien varrella olen kuullut Pergolesin Stabat materista alati koskettavampia levytyksiä, kun muusikot ovat yhä paremmin ymmärtäneet barokin intonaation, tyylin ja affektiivisuuden saloja, ja Ensemble Resonanzin uutuus menee taas kärkeen. Näin murheissaan ei äiti ole aiemmin seissyt poikansa ristin juurella.

Pergolesi: Stabat mater / Ensemble Resonanz
Pergolesi: Stabat mater / Ensemble Resonanz Uudet levyt

Ensemble Resonanz soittaa moderneilla soittimilla mutta barokkijousilla, mikä tuottaa täyteläisen, kontrolloidun ja pitkälinjaisen soinnin. Täysin autenttisilla soittopeleillä saisi lisää kiihkeyttä ja terää, mutta pehmeä, pidäteltyä voimaa uhkuva tyyli sopii teoksen tarkoitukseen loistavasti, etenkin kun barokkiguru Riccardo Minasi kapellimestarina valikoi periodityylistä tunteikkaimmat keinovarat, mutta antaa tilaa myös romanttiselle herutukselle.

Laulusolisteiksi Pergolesi aikanaan täsmensi kaksi kastraattia, mutta autenttisuudesta on siinä suhteessa tingitty. Joskus toisena tai molempina solisteina on kontratenori, mutta itse pidän parempana tämän levytyksen ratkaisua, sopraanoa ja mezzosopraanoa. Giulia Semenzaton ja Lucile Richardot'n äänet ovat täyteläisiä, vahvoja ja suoria, melkeinpä miehekkäitä, ja Pergolesin tunnusomaiset pidätysketjut soivat todella upeasti, joten solistivalinta on osunut nappiin. Soolonumeroissa Richardot'n androgyyninen pehmeys nostaa ikiaikaisesta tekstistä esiin uusia sävyjä, kun taas Semenzaton ääni viiltää rohkeammin sydämeen.

Kun tämä viipyilevä, syvyyksiä luotaava ja poikkeuksellisen tunteikas Stabat mater saavuttaa lohduttoman, hiljaisen ja vavahduttavan loppunsa, ainakin minulla menee hetki kokoillessa, mutta ei levy siihen lopu. Angelo Ragazzin sonaatin aikana voi kerätä voimia, ja sitten kuullaan Joan Rossellin Salve a duo. Molemmat ovat tyylillisesti eräänlaisia Pergolesin Stabat materin spin-offeja ja osoittavat miksi napolilainen barokkityyli oli muodissa silloin ja vaikuttavaa yhä.

Giovanni Battista Pergolesi: Stabat mater. Angelo Ragazzi: Sonata a quattro f-molli. Joan Rossell: Salve a duo. - Giulia Semenzato, sopraano, ja Lucile Richardot, mezzosopraano, sekä Ensemble Resonanz/Riccardo Minasi. (Harmonia Mundi, HMM902637)

Kuuntele Uudet levyt 29.4.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua