Hyppää pääsisältöön

Viulutähti Kopatchinskaja lumoaa lausujanakin

Arnold Schönbergin melodraama Pierrot lunaire on hänen esitetyimpiä teoksiaan, mutta itse olen aina vierastanut sen vaatimaa puhelaulua. Ammattilaulajan esittämänä siihen kertyy hienoa äänenmuodostusta, joka on liian kaukana puheesta; näyttelijä puolestaan ei pysy musiikin kyydissä niin hyvin, että pystyisi reagoimaan musiikin tapahtumiin ja karaktääreihin. Uuden levyn perusteella ylivertainen ratkaisu tähän ongelmaan on viulistitähti Patricia Kopatchinskaja, jonka rohkeus, musikaalisuus ja taituruus takaavat parhaan Pierrot lunaire -elämyksen ikinä.

Schönberg: Pierrot lunaire / Patricia Kopatchinskaja
Schönberg: Pierrot lunaire / Patricia Kopatchinskaja Uudet levyt

Olen toki tiennyt, että Kopatchinskaja tekee mitä haluaa ja yleensä hyvin, mutta silti yllätyin hänen lahjoistaan äänenkäyttäjänä ja näyttelijänä. Albert Giraud'n tekstit käsittelevät rakkautta, väkivaltaa, rikoksia, seksiä ja groteskia ylipäänsä, mutta Kopatchinskajalta löytyy kaikkeen juuri oikea sävy - joka silmänräpäyksessä muuttuu. Turmeltuneen kabaree-saksan konsonanttivirtaa hän sähisee sopivan vieraantuneesti ja lyhyissä laulupätkissä hän väläyttää upeaa oopperavibratoa.

Partituurissa Schönberg erikseen kieltää solistia korostamasta tekstin tunnelmia äänenkäytöllä. Tässä Kopatchinskaja ottaa vielä enemmän vapauksia kuin muut Pierrot-solistit, mutta hän ottaa ne hyvässä yhteisymmärryksessä musiikin kanssa, ja vaikkei sellainen miellyttäisi Schönbergiä, minä tempauduin kuuhullun Pierrot'n groteskeihin tunnelmiin väkevämmin kuin ennen.

Toki Kopatchinskaja soittaa levyllä viuluakin. Ohjelmiston täydentävät Schönbergin Fantasia sekä Anton Webernin Neljä kappaletta viululle ja pianolle. Mukaan on ujutettu myös Keisarivalssi ja wieniläismarssi muistuttamaan siitä, kuinka oudosti jakautunut olikaan Wienin musiikkitodellisuus. Pianistina levyn loistavassa yhtyeessä on muuten Joonas Ahonen, joka saa myös levyn viimeisen sanan soittamalla Schönbergin Kuusi pientä kappaletta pianolle todella hyvin.

Arnold Schönberg: Pierrot lunaire; Fantasia; Kuusi pientä kappaletta pianolle. Johann Strauss II (sov. Schönberg): Keisarivalssi. Anton Webern: Neljä kappaletta viululle ja pianolle. Fritz Kreisler: Marche miniature viennoise. - Patricia Kopatchinskaja, viulu ja puhelaulu, Joonas Ahonen, piano, ja yhtye. (Alpha Classics, ALPHA 722)

Kuuntele Uudet levyt 29.4.2021, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua