Tahattomat tirsat teatterin katsomossa, luennolla tai vaikkapa elokuvateatterissa aiheuttavat toisinaan noloja tilanteita. Mitä tuumaa lavalla paraikaa esiintyvä näyttelijä torkkuvasta katsojasta? Teatterin ammattilaiset Sari Havas ja Teijo Eloranta tunnustautuvat päikkärien ystäviksi ja pyrkivät toviksi torkuille ihan joka päivä.
Pakko päästä päikkäreille
Samaan aikaan joka iltapäivä Teijo Eloranta tuntee, että nyt on se hetki, kun on päästävä päikkäreille. Hän nappaa kännykän käteensä ja heittäytyy pitkäkseen.
Muutamalla napautuksella puhelimesta avautuu tietty YouTube-kanava, ChessNetwork. Miellyttävä miesääni alkaa selostaa sivistyneellä englannilla seuraavien mahdollisten siirtojensa vaikutuksia pelin kulkuun shakkilaudalla.
Hetken tasaista selostusta kuunneltuaan Teijo Eloranta tuntee kroppansa rentoutuvan ja pään painuvan pielukseen. Uni voittaa.
Jollekulle luksusta on merkkivaate tai illallinen hienossa ravintolassa, minulle luksusta ovat nokoset.
Päivänokoset ovat Teijolle arjen luksusta mutta myös työväline. Näyttelijän työssä nokkaunet auttavat esimerkiksi vuorosanojen mieleen painamisessa. Toisaalta ne rauhoittavat mielen esimerkiksi päivänäytöksen ja iltanäytöksen välissä. Tupluurien jälkeen valmistautuminen seuraavaan esitykseen alkaa puhtaalta pöydältä, kun edellisen esityksen kuohut ovat jo pyyhkiytyneet mielen päältä.
Teijo Eloranta huomaa unen tarpeen päivällä jopa selkeämpänä kuin illalla nukkumaan mennessä. Tuntuu kuin patterit loppuisivat tai vähän niin kuin värit katoaisivat tai vieteri löystyisi. Uni kyllä tulisi ilman shakkikanavaakin.
Intomielisen shakin ystävän muutaman minuutin mittaisten pikapelien seuraaminen saattaisi virkistää, mutta Teijo Eloranta kutsuu itseään shakinpelaajana puuntuuppaajaksi. Hän ei mieti kymmentä siirtoa eteenpäin, vaan tekee siirtonsa ja katsoo, mitä siitä seuraa. Hän nauraa muistellessaan jonkun shakkimestarin verranneen kaltaistaan pelaajaa apinaan, joka tuijottaa avattua taskukellon koneistoa: apina ei ymmärrä siitä mitään, mutta silti sen katsominen kiehtoo ja lumoaa.
Teijo Eloranta kertoo päikkäreistään Ihana kamala välikuolema -sarjassa, joka on kuunneltavissa Yle Areenassa. Nokosten jälkeen Teijo Eloranta tuntee olonsa virkistyneeksi. “Ihmiset, jotka eivät nuku päiväunia – en tiedä, pitäisikö melkein sääliä heitä”, hän nauraa. Nokoset ovat hänelle elämänlaatua.
Uni tulee missä tahansa
“Kiitos!” huudahtaa ohjaaja. Kohtaus on nyt kuvattu.
“Tulkaa hakemaan, kun tarvitsette”, Sari Havas huikkaa. Koska hänen roolihahmonsa ei ole mukana seuraavaksi kuvattavassa kohtauksessa, hän astelee pois kuvausryhmän keskeltä ja vetäytyy sivuhuoneeseen. Hän poimii lähettyvillä olevia roolivaatteita ja käpertyy niiden alle. Hän sulkee silmänsä ja on jo unessa. Kuvausten äänet ja hyörinä ei näytä häiritsevän yhtään.
Sari Havakselle nokoset ovat paussi tästä todellisuudesta. Hän kuvaa niitä suorastaan elinehdoksi. Ne antavat etäisyyttä asioihin ja rauhoittavat häntä.
Päiväuni on minulle ystävä. Se maadoittaa minut ylikierroksilta ja palauttaa takaisin omaksi itsekseni.
Hän nukkuu missä vaan. Lentokoneessa jo kun kone ehtii kiitoradalle. Junassa matkalla Ouluun – tosin kerran nokoset jatkuivat vahingossa Rovaniemelle saakka. Silloin Sari päätti käydä tervehtimässä kaupungissa asuvia sukulaisia, hyppäsi sitten etelään menevään junaan ja pysytteli hereillä kunnes pääsi Ouluun.
Kesällä riippukeinussa. Etäaikana webinaarissa. Koulussa aikoinaan oppitunnilla. Sari Havakselta riittää ymmärrystä jopa teatterikatsomossa nuokkujalle. Katsojalla saattaa olla vaikkapa rankka päivä tai elämänvaihe ja Sari Havas suo mielellään hänelle hetken levähdyksen.
“Toivottavaa tietysti olisi, että muut katsojat pysyvät hereillä ja seuraavat esitystä herkeämättä”, laukaisee Sari Havas ja nauraa hersyvästi. Lisää Sari Havaksen päiväunista on kuunneltavissa Ihana kamala välikuolema -sarjassa Yle Areenassa:
