Hyppää pääsisältöön

Mitätön korvaus murhasta: käsikirjoitus

Jukka Leminen: Perjantait on vaikeita edelleen, perjantaina on ikävä perjantai-Annea.

Kun tapahtuu henkirikos, läheisensä menettää vanhempi, puoliso, lapsi, sisar. Heidän kärsimykselleen oikeuslaitos määrittää hintalapun. MOT:n laaja selvitys paljastaa, että kärsimyksen hinnassa on hämmentäviä ristiriitaisuuksia: vanhemman menettäminen voi olla nollan tai kymmenien tuhansien arvoista.

Markku Fredman: Siinä on tuomioistuimella aika suuri harkintavalta.

Selvityksemme näyttää myös, miten pieniä murusia omaiset saavat perittyä rikoksen tekijöiltä.

Veera Leminen: Oon tosiaan oppinut, että ei niitä korvauksia oikeasti saa.

Valtio edellyttää että omainen todistaa oikeudessa läheisyydestään mutta on pessyt kätensä kärsimyskorvausten perimisestä.

Jonna Rissanen: Murhaaja istuu vankilassa 12 vuotta. Mulle ja mun pojalle tää on elinkautinen.

MOT: MITÄTÖN KORVAUS MURHASTA

Jonna Rissanen: Totta kai se kaikista raskain asia, mitä joutuu tekemään, niin on särkeä oman lapsen sydän. Istutin hänet viereeni ja kerroin, että isi on kuollut ja että toinen ihminen on aiheuttanut isin kuoleman.

Jonna Rissasen entinen puoliso ja lapsen isä murhattiin neljä vuotta sitten. Rissasen pojalle vaadittiin 15 000 euron korvausta henkisestä kärsimyksestä, mutta käräjäoikeus katsoi kohtuulliseksi 10 000 euroa.

Oikeuden mielestä Jonna Rissanen ei pystynyt todistamaan pojan välejä tämän isään tarpeeksi lämpimiksi, vaikka he tapasivat säännöllisesti.

Jonna Rissanen: Se on aika nöyryyttävää ja surullista, että meillä kuitenkin oli yhteishuoltajuus, ja vaikka me oltiin erottu siis useita vuosia aikaisemmin, niin poika ja isä näki tosi usein. Heillä oli läheiset välit. Jotenkin se, että selittää täysin ulkopuolisille, että minkälaiset välit heillä oli ja aiheutuiko pojalle tästä traumaa, niin se on ikävä tilanne ja mä en toivo, että kukaan joutuu.

Me halusimme selvittää kollegani Jonna Karjalaisen kanssa, millainen hintalappu Suomessa laitetaan omaisen kärsimykselle. Millä perustein oikeus korvauksia tuomitsee? Ja tärkeimpänä: Maksetaanko korvauksia oikeasti? Kävimme läpi hovioikeudessa annetut murhatuomiot vuodesta 2006 lähtien viime vuoteen asti. Se tarkoitti yli 200 murhatuomiota.

Jonna: Hei Riku, kuunteles tätä. Tässä on tapaus, jossa oikeus ei myöntänyt uhrin tyttärelle ja veljelle korvausta. perusteluissa sanotaan, etteivät he pitäneet uhriin tarpeeksi yhteyttä.

Riku: Hetkinen. Jos oman äidin tai isän kuolemasta ei saa korvauksia, niin mistä sitten ylipäätään saa?

Jonna: Yleensä uhrin aviopuolisolle, vanhemmille ja lapsille on myönnetty korvausta, jos he ovat pitäneet yhteyttä. Summissa on kuitenkin tosi suurta heittoa.

Oikeus on tuominnut omaisille kärsimyskorvauksia maksettavaksi yhteensä yli neljä ja puoli miljoonaa euroa 15 vuoden aikana. Korvauksiin on ollut oikeutettu lähes 600 omaista. Suurimmat keskimääräiset korvaukset on määrätty uhrien lapsille, puolisoille ja vanhemmille. Sisarusten kärsimyksen hinta on katsottu paljon vähäisemmäksi. Kaikissa neljässä ryhmässä on myös omaisia, joiden korvausvaatimukset oikeus on kokonaan hylännyt. Kaikkiaan näin on käynyt yhdelle kymmenestä omaisesta.

Riku: Korvauksia on yleensä saanut, jos omainen on asunut saman katon alla uhrin kanssa, eli silloin oikeus on arvioinut suhteen tosi läheiseksi. Mutta jos miettii vaikka aikuista lasta, niin harvoin he asuvat vanhempiensa kanssa, vaikka voivat soitella päivittäin.

Jonna: Sitten on vielä ne sisarukset. He ovat rajatapauksia, eikä heitä katsota ydinperheeksi. He joutuvat todistelemaan oikeuden edessä sitä kuinka läheisiä olivat ja kuinka paljon soittelivat.

Lähdemme Helsingin käräjäoikeuteen hakemaan lisää vastauksia. Tutkimistamme tuomioista paljastuu nimittäin hämmentävän suuria eroja korvausummissa ja niiden perusteluissa.

Riku: Täällä löytyi taas keissi, jossa oikeus ei myöntänyt henkirikoksen uhrin lapsille penniäkään kärsimyksestä.

Jonna: Okei. No minkä takia?

Riku: Lapset olivat yksi ja kolmivuotiaat. Oikeuden mielestä he olivat niin nuoria, että he eivät kärsi äidin murhasta kun eivät tajua, mitä se tarkoittaa.

Jonna: Toisaalta meillä on täällä tapaus, joissa pienille lapsille on annettu isoja korvauksia nimenomaan sillä perusteella, että he tulevat kärsimään tulevaisuudessa.

Asianajaja ja prosessioikeuden dosentti Markku Fredman on hoitanut urallaan kymmeniä murhaoikeudenkäyntejä. Näytämme löydöksiämme hänelle.

Riku: Eli siinä on vaadittu 15 000 lapsille. Ja seuraavalla sivulla on toisin päin perusteltu. Eli on annettu juuri siitä tulevaisuuden kärsimyksestä.

Markku Fredman: Joo. Näin näyttää olevan… Tää on tuota tää pykälä kirjoitettu sillä tavalla, että siinä on tuomioistuimella aika suuri harkintavalta, mut tietenkin toivois, että vuosien varrella sitten kun tapauksia kertyy, niin se käytäntö yhdenmukaistus. Eli sitä harkintaa käytettäis niin kuin saman suuntaisesti, ettei se olis semmoista niin kuin sattumanvaraista sen suhteen, että mikä on kunkin käräjätuomarin tai hovioikeuden kokoonpanon näkemys.

Oikeus arvioi korvauksia monelta kantilta. Vaikutusta on esimerkiksi teon erityisellä julmuudella tai sillä, onko omainen nähnyt läheisensä murhan. Tällaisten seikkojen oikeus katsoo lisäävän kenen tahansa omaisen kärsimystä, joten tekijän pitää maksaa sen vuoksi enemmän. Korvausten määrään ei sen sijaan vaikuta se, onko omainen esimerkiksi nähnyt painajaisia teon vuoksi. Kärsimyskorvauksia voi lain mukaan saada, jos omainen on ollut uhrille “erittäin läheinen”. Omaisen pitää todistaa suhteen läheisyys oikeudessa.

Riku: Kuinka vaikeata se on niin kuin mitata ylipäätään konkreettisesti sitä läheisyyttä, että voiks sitä mitata silleen, että kuinka monta kertaa sattuu soittamaan niin kuin.. siskolle tai veljelle viikossa?

Markku Fredman: No ei mutta sanotaan, että tän tyyppistä näyttöä pitää sitten esittää ja se on sitten kokonaisarviointi ja tietenkin siihen sitten vaikuttaa tällaiset kulttuurisetkin kysymykset siinä mielessä, että jossakin joissakin perheissä on tapana pitää jatkuvasti yhteyttä ja toisissa sitten taas vähemmän. Ja ei se välttämättä siihen ihmissuhteeseen vaikuta, se on vaan sellainen tapa tapakysymys nähdäänkö vai laitetaanko sähköposteja tai soitellaanko. Ett ett se se nää on valitettavasti kun laki on näin kirjattu, että pitää osoittaa että on erityisen läheinen niin silloin se pitää pystyä myös näyttään toteen.

Imatran kolmoismurha järkytti koko Suomea reilut neljä vuotta sitten. Nyt Imatran kävelykadulla mikään ei ainakaan ulkoisesti muistuta tapahtuneesta. Kolmen perheen elämän joulukuinen yö muutti kuitenkin lopullisesti.

Riku: Lähden seuraavaksi tapaamaan Jukka Lemistä, jonka puoliso murhattiin tässä ravintolan edustalla. Näille kulmille hän ei halua tulla, koska se olisi liian traumaattista.

Veera Leminen: Moi iskä!

Jukka Leminen: Heippa lapsi!

Veera Leminen: Sie oot tekemässä lumitöitä.

Jukka Leminen: Sitä piisaa aina. Onneksi kohta koittaa kevät.

Yksi Imatran kolmoismurhan uhreista oli Anne Vihavainen, Jukka Lemisen puoliso ja Veera Lemisen äiti. Anne Vihavainen oli viettämässä pikkujouluiltaa, kun hänet ammuttiin kylmäverisesti.

Jukka Leminen: Sitten mie näin, tai kuulin, että auto ajoi tohon pihaan. Mie menin kattoon, että onko se taksi vai poliisi. Ja sitten kun mie näin, että se oli poliisi, sit mie tiesin automaattisesti siinä vaiheessa, että Anne oli yksi näistä uhreista.

Veera Leminen: Mie nukuin aika huonosti sen yön. Ja aamulla ensimmäisenä sitten kun mie heräsin, mie soitin iskälle ja kysyin, että ”no onko se äiti tullut kotiin”. Ja iskän vastaus oli, että ”äiti ei enää tuu kotiin”.

Veera Leminen: Miekään en muista niistä seuraavista päivistä mitään muuta kuin yks sellainen välähdys oli, että olin keittiössä tekemässä itelleni leipää ja sit mie vaan romahdin lattialle ja mie istuin ja itkin tuolla lattialla. Ja miun pikkuveli tuli sitten halaamaan ja myö itkettiin siinä vähän aikaa. Ja sit mie jatkoin sitä leivän tekemistä. Mutta se on niin sumuista ja ei oo mitään selkeitä muistikuvia ainakaan kuukaudesta tai kahdesta sen jälkeen.

Jukka Leminen: Mut oon iän kaiken katkera siitä, miten kiire oli siivota ne kynttilät pois siitä paikalta. Et olishan ne nyt voinut olla siinä vähän pitempään. En muista nyt oliko ne kauan, mut ei ne kauaa olleet. Ihmiset toi siihen uusia ja muuta, mut en tiedä, se häiritsi sitten sitä kadun normielämää, niin siivotaan jäljet pois äkkiä, unohdetaan asia, siltä se vaikutti sillä hetkellä.

Tekijä oli tuomittu vain muutamaa vuotta aiemmin tapon yrityksestä yli kolmen vuoden vankeuteen, mutta hän pääsi nuorena ensikertalaisena vapaaksi noin vuoden jälkeen. Oikeus jätti miehen tuomitsematta rangaistukseen Imatran murhista, koska hän oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton. Oikeus määräsi Jukka Lemiselle ja hänen kahdelle lapselleen yhteensä yli 40 000 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä.

Jukka Leminen: Sehän siellä on tietysti hassua, että nehän pitää perustella esim. läheisillä suhteilla ja muilla, ja tässä tapauksessa asianajaja perusteli sen just tällä, että ovat asuneet yhdessä 29 vuotta ja tehneet kaksi lasta ja edelleen asuvat yhdessä, että kyllä ne suhteet ovat kohtuullisen läheiset. Tai erittäin läheiset tai miten se nyt onkaan. Se kärsimyskorvausten saaminen, niin niitähän ei tuu koskaan saamaan, senhän jo tavallaan tietää, jollei jotain ihmettä tapahdu. En voi keksiä, että mikä se ihme olisi.

Lemiset eivät ole nähneet euroakaan korvauksista, jotka oikeus tuomitsi murhaajan heille maksamaan.

Veera Leminen: Luulin aluksi että myö jotain oltais jostain saatu, mutta nyt oon tosiaan oppinut, että ei niitä korvauksia oikeasti saa. Tosiaan jää sellainen olo, että ”no, pärjätkää”.

Jukka Leminen: Mitä tahansa tällainen rikollinen, varsinkin väkivaltarikollinen, joka on tuomittu ja vapautettu ennen aikojaan ja hän tekee rikoksen, niin ehkä olis oikeudenmukaista valtion kantaa sitten vastuu siitä vapautetusta rikollisesta, edes sillä tavalla, että maksaisi ne sille tuomitut korvaukset pois uhreille tai uhrien omaisille. Että niin kuin tyhjiä lakipykäliä tämmöset.

(Puhelinkeskustelu)

Jonna: Ai moi!

Riku: No moi, Riku tässä. Ihan lyhyttä tilannepäivitystä vaan keikalta.

Jonna: Kerro ehdottomasti lisää.

Riku: No joo, tää viesti mitä me ollaan kuultu vaan vahvistuu lisää, eli omaiset ovat tosi epätoivoisia. Niille on myönnetty korvauksia, he ovat tapelleet vuosikausia eikä ole saaneet senttiäkään.

Jonna: Mä oon saamassa ihan pian tätä meidän dataa valmiiksi, niin palataan sitten, kun sä oot tullut sieltä keikalta.

Riku: Okei, moi.

Jonna: Moi.

Olemme haastatelleet toistakymmentä henkirikoksen uhrin omaista. Osa heistä ei halua puhua omalla nimellään, koska pelkää murhaajan kostoa. Löydämme soittokierroksellamme muutaman omaisen, joille tuomitut ovat maksaneet ainakin osan veloistaan. Valtaosa omaisista toistaa meille samaa viestiä: kärsimyskorvausten saaminen tekijöiltä on mahdotonta. Valtio ei korvauksia maksa, vaan ne ovat yksinomaan omaisen ja tekijän välinen asia.

Yritämme selvittää, hakevatko omaiset kärsimyskorvauksiaan ulosoton kautta. Pyydämme ulosottovirastosta tiedot aineistomme tuomituilta perinnässä olevista veloista. Ulosottorekisteri kertoo tiedot viimeisten kahden vuoden ajalta. Havaitsemme, että omaiset ovat tänä aikana yrittäneet periä velkojaan vain 20 murhatapauksen osalta, vaikka aineistomme käsittää yli 200 murhatuomiota.

Riku: Joo-o. Tälläkin henkilöllä on vaikka kuinka paljon velkojia perässä, ja kaikissa varattomuuseste, kuten suurimmalla osalla näistä tekijöistä. Jos miettii omaisia, että he lähtevät perimään näitä velkoja, niin se pitää tehdä omalla nimellä ja murhaaja saa sen tietää. Että se saattaa vaikuttaa siihen, ettei kovin moni ei tähän hommaan viitsi lähteä.

Jonna: Mutta monelle se sitten on oikeudenmukaisuuskysymys, että lähtevät.

Omaiset ovat hakeneet korvauksia ulosoton kautta kaikkiaan 800 000 euron edestä, mutta ovat saaneet niistä vain 20 000 euroa. Tämäkin selittyy pääosin sillä, että yhdeltä tuomitulta on saatu perittyä koko velka. Jos tämä yksittäinen tapaus jätetään pois laskuista, omaiset ovat saaneet perittyä vain yhden prosentin hakemistaan korvauksista.

Yli puolessa tapauksista omaiset eivät ole saaneet perittyä senttiäkään.

Riku: Mulla tuli tässä vastaan kymmenen vuotta vanha murhakeissi ja omaiset on kaikki nämä vuodet yrittäneet saada rahoja takaisin. Kymppitonnin velka ja arvaa paljon ne on saaneet perittyä tähän mennessä. 67 euroa!

Jonna: Ja näillä tekijöillä on monesti velkoja rästissä muillekin uhreille.

Palataan takaisin Helsingin käräjäoikeuteen ja Markku Fredmanin luo. Miksi Suomeen on luotu järjestelmä, jossa uhrien omaiset jäävät korvausten suhteen väliinputoajiksi?

Näin ei ole ollut aina. Rikosvahinkolakiin tehtiin vuonna 2005 mittava uudistus. Se keskittyi parantamaan väkivalta- ja seksuaalirikosten uhrien - ei niinkään uhrien omaisten - asemaa.

Henkirikosten uhrien omaisten kärsimyskorvaukset siirrettiin pois valtion vastuulta. Valtio otti sen sijaan vastuulleen omaisten terapia- ja terveydenhoitokulut.

Uudistuksen tarkoituksena oli selkeyttää korvauksia. Tuloksena on kuitenkin ollut myös huomattava säästö.

Valtio on maksanut omaisille aiheutuneita kuluja huomattavasti vähemmän kuin mitä se maksoi omaisille kärsimyksestä ennen lakimuutosta.

Vielä 2000-luvun alussa valtio maksoi omaisille keskimäärin parisataa tuhatta euroa vuodessa, mutta lakimuutoksen jälkeen summa on ollut parikymmentä tuhatta vuodessa.

MOT:n tietojen mukaan lakia valmistelleessa oikeusministeriössä tiedettiin, että lakimuutos johtaa omaisten korvausten putoamiseen.

Markku Fredman: Joo, se on mun mielestä ollut ihan ennalta arvattavaa, näin se on, koska tämmöistä terapian ylipäätänsä aika vaikee saada, varsinkin ennen sitä oikeudenkäyntiä, näähän on vangitun juttuja, ne käsitellään kiireellisesti. Ne pitäis olla ne kustannukset syntyneet jo siinä vaiheessa, kun korvausvaatimus esitetään.

Riku: Ja varmaan siinä tilanteessa, kun omainen on kuollut, on aika paljon tuskaa ja käytännön järjestelyitä ja muita niin vaikea löytää voimaa etsiä niitä palveluita ja sitten nehän pitää maksaa ite ensin.

Markku Fredman: Ne pitää ensin maksaa itse ja ennen kaikkea, että onks semmoisia niin kuin saatavilla, ja jos niitä julkisella puolelta sitten on saatavilla, niin sieltä ei välttämättä edes synny mitään kustannuksia, jos Kela ne korvaa.

Riku: Ja jos niitä sitten jälkikäteen haetaan, niin siitähän ei ole takeita, että Valtiokonttori kaikki maksaisi?

Markku Fredman: Niin, sehän on vakuutusoikeudellisesti hyvin tyypillistä, että jossain vaiheessa katsotaan, että syy-yhteys on katkennut. Että niin kuin ei se mikään avoin piikki ole siis sillä tavalla, vaan sieltä voi tulla sitten päätös, että katsomme, että ensimmäinen puoli vuotta terapiaa on ollut tarpeellista tän henkirikoksen takia ja sen jälkeen on kyse jostain muusta ja korvausta ei enää makseta.

Riku: Nyt kun tiedetään käytännössä, että omaiset kärsimyskorvauksia käytännössä tosi vähän saa, niin tehtiinkö silloin virhe siinä lakimuutoksessa kun otettiin se valtion korvausvastuu pois?

Markku Fredman: No tietenkin niin kuin korvausten hakijoiden kannalta tehtiin virhe mutta se on tietenkin yhteistä politiikkaa ja ja jos kyse on siitä, että meillä on tietty potti käytettävissä rikosten uhrien korvausten maksamiseen, niin kuin mä oon ymmärtänyt että on, niin silloin se on poliittinen päätös, että minkälaisia vahinkoja korvataan ja mitä ei korvata. Ja siinä on tietenkin eduskunnalla mahdollisuus kohdentaa niitä korvauksia eri tavalla. Ja tietenkin viimeisenä vuosikymmenenähän on nähty, että kaikesta on yritetty säästää. Varmasti myöskin säästö on ollut näissäkin muutoksissa yks argumentti.

Markku Fredman: Onhan se tietenkin ihan selvää, että että eihän eihän ihmisellä, joka on syyllistynyt tappoon tai murhaan tai vähintään törkeeseen kuolemantuottamukseen, niin ihan ihan tilastollisesti nää ihmiset ei oo hirveän varakkaita. Ja kun heidät tuomitaan vankilaan, heillä ei oo myöskään tuloja. Jotenka on ihan selvä, että se ulosotto ei tuu olemaan tehokas.
Omaiselle perheenjäsenen murha voi tarkoittaa vuosia kestävää elämistä epätietoisuudessa ja hullunmyllyä viranomaisten sekä oikeuslaitoksen pyörityksessä.

Valtaosa haastateltavistamme mainitsee kuitenkin oikeudessa todistamisen järkyttävimpänä läheisen menettämisen jälkeisenä kokemuksena. Myös Jonna Rissanen joutui kohtaamaan oikeudessa lapsensa isän murhaajan silmästä silmään.

Jonna: Mä olen jutellut nyt aika monen omaisen kanssa. Eniten ihmisiä sapettaa se, että heidän pitää oikeudessa erikseen todistella läheisyyttään uhriin - murhaajan silmien alla.

Riku: Erään surmatun naiset siskokset muistelivat, kuinka heistä oikeudessa tuntui, että he olisivat istuneet syytetyn - ei suinkaan omaisen - penkillä.

Rissanen löysi lohtua ja tukea Huoma-yhdistykseltä. Se auttaa henkirikoksen uhrien omaisia. Nykyisin Rissanen toimii yhdistyksen kautta kokemusasiantuntijana ja käy luennoimassa esimerkiksi poliisiksi opiskeleville, miten uhrien omaisia kannattaa lähestyä.

Jonna Rissanen: Mulla alkoi se semmoisena, että musta tuntui, että mä tukehdun. Mulle tuli semmoinen kuristumisen tunne. Mä saatoin käydä montakin kertaa viikossa terveyskeskuksessa, että mä en voi niellä. Mä olin ihan paniikissa koko ajan. Kun mä käytin koiraa ulkona, niin tuntui, että jalka uppoaa maan sisään. Mä heräsin yöllä niin, että kädet ei toimi. Pyörrytti. Huimasi. Sydän hakkasi tosi lujaa. Unettomuutta.

Jonna Rissasen ja hänen poikansa elämä on ollut viime vuodet selviytymistä. Jonna Rissasen terapia ei ole alkanut vieläkään, neljä vuotta entisen puolison murhan jälkeen.

Jonna Rissanen: Puolisen vuotta tapahtuneen jälkeen šokki alkoi hellittämään, niin olisin kaivannut itse enemmän apua, kun alkoi traumaoireet ja psykosomaattiset oireet. Olisin toivonut myös lapselle silloin enemmän apua. Silloin se alkoi iskeä vasten kasvoja, että ei se avunsaanti ole todellakaan niin helppoa.

Moni omainen tarvitsisi mielenterveyspalveluja välittömästi, mutta kaikilla ei ole siihen varaa. Jos vaikka lapsen toinen vanhempi murhataan ja toisesta tulee tapahtuneen vuoksi työkyvytön, perheen talous voi joutua tiukille. Näin kävi Jonna Rissaselle.

Jonna Rissanen: Se, että eihän se raha ketään takaisin tuo, mutta sitten, että kuinka paljon taloudellista vaikeutta siinä tulee. Yhtäkkiä olet yksinhuoltaja, joka hoitaa kaiken itse. Se avun saaminen, niin kyllä sillä rahalla olisi ollut siinä mielessä väliä. Totta kai sekin, että jos sinut pahoinpidellään tuolla, niin sä saat korvauksia, mutta jos sä kuolet pahoinpitelyn seurauksena, niin sitten niitä korvauksia ei tule. Se minun mielestä myös ihmisarvoa loukkaa, myöskin lapsen isän ihmisarvoa, että sitä rahaa ei sitten siitä, kärsimyskorvausta nimensä mukaisesti ei sitten kuitenkaan valtio korvaa.

Rissasen poika ei ole saanut tekijältä ensimmäistäkään euroa kärsimyskorvauksista.

Jonna Rissanen: Meillä olisi ollut mahdollista hakea tekijältä korvauksia, mutta minä päätin, että en lähde siihen hommaan. Tekijä on varaton. En lähde ulosottoteitse häneltä perimään mitään. Kyllähän se uutisissa muistettiin mainita isoin kirjaimin ja muistetaan tänä päivänäkin vielä, kun uutisia lukee, että omaiset saavat kärsimyskorvauksia, vaikka näin ei ole. Elikkä määrättiin maksamaan, joista ei euroakaan ole lapselle saatu.

Suomessa murhaaja ja uhri tuntevat yleensä toisensa. Mitä enemmän tutustumme murhatuomioihin, sitä hätkähdyttävämpiä yksityiskohtia tulee esiin.

Riku: Usein tekijä on vielä vaatinut oikeudessa omaisten korvausten pienentämistä tai kumoamista. Murhaaja on esimerkiksi sanonut, että lapsen vanhemmat asuvat erillään tai että parisuhteessa on erimielisyyksiä. Näitäkin näkemyksiä oikeus on ottanut huomioon.

Jonna: Ja mieti mitä sitä ennen on jo tapahtunut. Pitää olla tekemisissä poliisien, asianajajan kanssa. Järjestää hautajaiset. Surutyön lisäksi on paljon paperityötä. Moni on ollut romahtamispisteessä, eikä muista ajasta juuri mitään.

Omaiset joutuvat taistelemaan kärsimyskorvauksista, mutta eivät niitä yleensä saa. Onko korvauksilla vain symbolinen arvo?

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaan henkirikoksen uhrin omaisten asemaa pitää parantaa. Oikeusministeriö arvioi parhaillaan, onko rikosvahinkolakia tarpeen muuttaa. MOT:n tietojen mukaan yhtenä pohdittavana asiana on, pitäisikö omaisten kärsimyskorvaukset palauttaa valtion maksettavaksi.

Vaikka lakia muutettaisiin, valtio tuskin maksaisi takautuvasti Jonna Rissasen pojan, Lemisten perheen ja satojen muiden läheisensä väkivaltaisesti menettäneiden kärsimyskorvauksia.

Veera Leminen: Siitä on vaan tullut uudenlainen normaali. Mutta se on… en mie oikein tiedä mitä siihen sanoisi. Se on vaan uusi, toisenlainen normaali, mitä sitten yrittää jotenkin jatkaa ja pitää yllä.

Jukka Leminen: Perjantai. Hän oli perjantai-ihminen, hän rakasti perjantaita. Hän kävi töissä ja muuta, mutta silti hän rakasti sitä vapaa-aikaa ja perjantaina hän oli aina hyvällä tuulella, koska vapaa-aika alkoi silloin työpäivän jälkeen. Perjantait on vaikeita edelleen, perjantaina on ikävä perjantai-Annea. Kyllähän se arki tietysti lähtee menemään, miekin kerkesin elämään poikamiehenä aika pitkään, tai miten sen nyt ottaa sen aika pitkään, oman aikani kuitenkin, että kyllä sitä pärjää nyt yksinkin, mutta eihän se sama asia oo. Yksin on vähän tylsää.

Jonna Rissanen: Meillä on ollut aina läheiset välit, mutta kyllä se on tuonut sitä semmoista keskusteluyhteyttä avoimemmaksi. Ei ole oikeastaan mitään asiaa, mistä ei saa puhua. Mulla on älyttömän fiksu poika. Älykäs, ihana ja herttainen, herttainen lapsi. Mä koen, että ei meidän välejä varmaan pysty mikään rikkomaan.

LOPPU