Hyppää pääsisältöön

Hilkka Hämähäkin verkkosanomat: Pörriäisten pelastajat

Tellustajien pörriäisten pelastajat
Tellustajien pörriäisten pelastajat Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,tellustajat

Paras piha on pörisevä piha. Siellä mehiläiset ja perhoset lentävät kukasta kukkaan, linnut laulavat ja hämähäkit näpyttelevät verkkouutisiaan. Pihan kunniavieraille voi rakentaa oman hyönteishotellin.

Valitettavasti pörriäisten määrä on vähentynyt. Hämähäkeille se tietää pienempää saalista ja ihmisille pienempää satoa pöydälle: kaikista maailman viljelykasveista 75 prosenttia, eli suurin osa, tarvitsee ainakin osittain hyönteisten pölytyspalveluja.

Hyönteisten väheneminen tarkoittaa myös vähemmän lintuja – ja monia muitakin eläimiä. Jos haluaa kuulla pihallaan siivekkäiden ystävien lirkutusta, kannattaa pitää huolta siitä, että piha on pörriäisystävällinen. Onneksi jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon pörriäisten avuksi.


Tutustu pihan asukkaisiin
Luontoystävällisellä pihalla asuu monia erilaisia ötököitä, joista jokaisella on tärkeä tehtävä. Leppäkertut, hämähäkit ja petopunkit – ja monet muut – saalistavat tuholaisia. Lierot kuohkeuttavat maata ja muurahaiset levittävät siemeniä. Mehiläiset, ampiaiset, perhoset, kukkakärpäset ja jotkut kovakuoriaisetkin pölyttävät.


Pihan pölyttäjiä

Mehiläiset
Suomessa on yhteensä 235 lajia mesipistiäisiä eli mehiläisiä. Tutuimpia niistä ovat kimalaiset ja tarhamehiläiset. Kimalaiset ja tarhamehiläiset asuvat yhdyskunnissa, joissa valtaa pitää kuningatar. Kuningatar viettää aikaansa pesässä munien. Sen ympärillä pyörii hoviväkeä, joka tarjoilee sille ruokaa suoraan suuhun.

Lisäksi pesässä asuu kuhnureita, joiden tehtävä on paritella kuningattaren kanssa, ja työläisiä, jotka pitävät huolta pesän arkipuuhista. Yli 80 % mehiläisistä elää erakkoina eli yksin tai pienissä yhdyskunnissa. Erakkomehiläiset hoitavat itse jälkeläisensä. Ne voivat kaivaa pesän maahan, muurata pesäkammion savesta tai pystyttää sen lehdistä leikkaamistaan paloista. Joillekin erakoille kelpaa myös hyönteishotelli.

Kuinka tunnistaa tarhamehiläiset muista mehiläisistä? No, jos tarhamehiläinen näyttää kieltä, se on lyhyempi kuin muiden mehiläisten kieli.

Kukkakärpäset
Kukkakärpäset pörisevät kukissa, imevät imukärsillään kukista mettä ja pölyttävät samalla kasvit. Tällä tavalla kukkakärpäset lisäävät pihan sadon määrää.

Kukkakärpäsillä on kaksi siipeä, joiden avulla ne lentävät taidokkaasti, tekevät nopeita pyrähdyksiä ja pysyvät jopa paikoillaan ilmassa – kuin kolibrit tai helikopterit. Kukkakärpäset kehittyvät munista, joista kuoriutuu toukkia. Toukat koteloituvat, ja koteloista kuoriutuu aikuisia kukkakärpäsiä. Osa toukista syö valtavasti kirvoja, jotka ovat kasvien tuholaishyönteisiä. Tämä lisää taas sadon määrää!

Kukkakärpäslajeja on Suomessa yli 300, ja monia niistä voi bongailla omassa pihassa.

Perhoset
Perhoset ovat hurmaavan kauniita puutarhan ilostuttajia. Ne rakastavat pihoja, joiden kasvillisuus on runsas. Ne pitävät monista kasveista, muun muassa leimuista, syreeneistä, nokkosista ja nauhuksista.

Perhosilla on pää, keskiruumis, takaruumis, kolme paria jalkoja ja siivet. Siipien kuvioilla ja väreillä on useita tehtäviä. Useimmiten niiden tarkoitus on piilottaa perhoset saalistajien katseilta, mutta myös antaa varoitus: olen tosi pahanmakuinen ja myrkyllinen, älä syö minua!

Perhonen käy läpi muodonvaihdoksen, aivan kuin mehiläiset ja kukkakärpäsetkin. Ensin ne ovat munia, joista kuoriutuu toukkia (esimerkiksi sellaisia karvaisia). Toukista tulee koteloita, joista kuoriutuu aikuisia perhosia.

Tiesitkö, että suurin osa perhoslajeista lentää yöllä! Jotkut perhoset nauttivat mettä, toiset käyneitä hedelmiä ja kolmannet jopa eläinten raatoja. Osa perhosista ei syö mitään aikuisena!

Testaa, kuinka hyvin tunnistat pihan tärkeitä pölyttäjiä!


Pörriäisten pelastustoimenpiteitä - yhteistä puuhaa koko perheelle
– Istuttakaa pihalle tai laittakaa ruukkuun pölyttäjäystävällisiä kasveja, kuten krookuksia, kehäkukkia, auringonkukkia ja mäkimeiramia. Valitkaa eri aikoina kukkivia kukkia, että mettä on tarjolla aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn.
– Jättäkää pihalle hoitamattomia nurkkauksia: pitkää nurmikkoa, kukkia, nokkosia, risukasoja ja lahoavaa puuta.
– Antakaa voikukkien ja apiloiden kukkia!
– Jättäkää syksyllä pihalle talventörröttäjiä.
– Älkää missään nimessä hajottako hämähäkinverkkoja!
– Perustakaa perhoskahvila tai hyönteishotelli. Kahvila- ja hotelliyrittäjäksi voi ryhtyä parvekkeellakin.


Viiden tähden hyönteishotelli pihan kunniavieraille
Monet hyönteiset hyötyvät hyönteishotellista. Se antaa niille paikan yöpyä, pesiä ja talvehtia. Ötökkähotellin voi yksinkertaisimmillaan perustaa jättämällä pihalle lahopuuta tai risuja.

Tellustajat: hyönteishotelli
Tellustajat: hyönteishotelli Pikku Kakkonen,tellustajat

Hyönteishotellin rakennusohjeet:
– Puhdistakaa vanha ja päältä avattu maitotölkki, säilykepurkki tai käsittelemättömästä puusta tehty laatikko. Hotellilla tulisi olla syvyyttä 10–30 cm.
– Kerätkää onttoja kasvien varsia ja sisustustarvikkeita, kuten oksanpätkiä, kuivaa heinää, kaislaa, kaarnaa, tuohta ja reikätiiliä.
– Latokaa varret ja sisustustarvikkeet tölkin, purkin tai laatikon sisään tiiviisti. Voitte peittää ovisuun jyrsijäverkolla, jos tarpeen.
– Ripustakaa hotelli seinään, parvekkeelle tai vaikka aitaan noin 1–2 metrin korkeudelle tuulelta ja sateelta suojaisaan paikkaan. Hotellista tulisi avautua etelän tai lännen aurinkoiset maisemat.


Väritystehtävä: väritä hyönteishotelli. Printti aukeaa klikkaamalla kuvaa.
Tellustajat: tehtävä
Tellustajat: tehtävä Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,tellustajat

Tellustajat: Pörriäisten pelastajat tv:ssä ja Areenassa:

LISÄTIETOA:
https://www.otokkatieto.fi/
http://www.suomen-perhoset.fi/
https://www.martat.fi/marttakoulu/puutarha/kasvinsuojelu/kotipihan-otokat/otokkahotelli/
https://www.martat.fi/marttakoulu/puutarha/kasvinsuojelu/kotipihan-otokat/
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/03/27/nailla-kasveilla-teet-parvekkeesta-tai-puutarhastasi-porriaisten-paratiisin
  • Piikki ja Siiri kotoilevat Pikku Kakkosessa

    Piikikkäät kaverukset Piikki ja Siiri kannustavat kotoiluun.

    Kaksi suloista ja piikikästä kaverusta, Piikki ja Siiri (Pins and Nettie), leikkivät kotona ja kotipihalla erilaisia leikkejä.

  • Hilkka Hämähäkin verkkosanomat: Matkailijat

    Kun matkaa lähialueille, jää enemmän aikaa olla yhdessä.

    Mitä nähtävyyksiä löytyy omasta kotikaupungista? Kun matkan suuntaa lähialueille, jää enemmän aikaa rentoon yhdessä olemiseen. Tellustajat-verkkosanomien toimittaja Hilkka Hämähäkki raportoi!