Hyppää pääsisältöön

Miten lisäät pensaita puutuneista pistokkaista – kahden tai kolmen vuoden kärsivällisyys palkitsee

Olen työskennellyt sekä taimitarhabisneksessä että taimimyymälässä, joten tiedän todellakin, mikä työmäärä ja mitkä todelliset kustannukset kätkeytyvät kasveihin, joita on ruukuissa esillä puutarhamyymälöissä.

Tottahan se on, että taimet ovat nykyisin kalliita, mutta tarvitaan vain hiukan kärsivällisyyttä ja yksinkertainen lisäystekniikka, niin voit moninkertaistaa minkä tahansa koriste- tai marjapensaasi, tai pensaan, jota olet ihaillut ystäväsi puutarhassa, ja vielä hyvin helposti.

Svarta vinbärs klasar på buske.
Mustaherukkaa on helppo lisätä. Svarta vinbärs klasar på buske. Kuva: Yle/Alexandra Wärn mustaherukka,Strömsö

“Kokeilu, nuori mies!”

Muistan elävästi sen pimeän ja sateisen syyspäivän sinä vuonna, kun työskentelin taimitarhalla, ennen kuin aloitin puutarha-alan opintoni kotipuolessa.

Puiden lehdet leijailivat maahan ympärilläni, ja minut oli komennettu keräämään puutuneita pistokkaita emotaimista.

Oksasakset ja oksa.
10–20 cm on hyvä pituus. Oksasakset ja oksa. Kuva: Yle/Strömsö Strömsö,puutarhat,pruning shears,leikkaus,puutarhatyö

Nämä yksinkertaiset pensaista otetut pistokkaat, 10–20 cm pitkät ja kynän paksuiset, kerättiin 30–50 kappaleen nippuihin, jotka kiinnitettiin kumilenkillä ylä- ja alapäästä.

Teimme 40 cm syvän turvekasvualustan betonipihan päälle ja toisen, joka oli pelkkää hiekkaa. ”Kokeilu, nuori mies!” pomoni sanoi minulle nähdäkseen, millä alustalla pistokkaat juurtuivat parhaiten.

Teimme sitten vaon, johon sijoitimme runsaasti pistokkaita niin, että niistä näkyi pari senttiä pinnan yläpuolella, täytimme vaon, painelimme maan tiiviiksi saappailla ja jätimme ne sinne talveksi.

Seuraavana kesänä moniin pistokkaista oli ilmestynyt lehtiä, ja kun nostimme ne mullasta ja hiekasta, niissä näkyi runsaasti valkoisia juuria.

Turpeessa ja hiekassa kasvaneissa pistokkaissa ei ollut merkittävää eroa, mutta hiekassa kasvaneet oli paljon helpompi nostaa ylös katkomatta hauraimpia juuria.

Istutimme kolme pistokasta 2,5 litran astiaan ja kasvatimme niitä siinä koko kesän. Tasan kahden vuoden kuluttua siitä sateisesta syyspäivästä meillä oli hyvin juurtuneita, 30–50 cm pitkiä taimia valmiina myytäväksi.

Tämä oli ensimmäinen askeleeni kasvien lisäämisen maailmaan ja taito, jota olen käyttänyt ja parantanut tehdessäni monia omia pensaita, aitataimia tai hedelmäpensaita puutarhaani.

Pensasaitataimia laatikossa.
Kahden vuoden vanhat pensastaimet ovat valmiita istutettaviksi. Pensasaitataimia laatikossa. Kuva: Yle/Strömsö Strömsö,puutarhaviljely,hedge,puutarhanhoito

Kahden kolmen vuoden kärsivällisyys palkitsee sinut

Puutuneet pistokkaat ovat ylivoimaisesti helpoimpia pistokkaita saada kasvamaan, koska ne jätetään maahan (tai hiekkaan) talven yli, kun saatavilla on hyvin vettä syksyn sateista ja keväällä sulavasta lumesta kasvun aloittamiseen ja juurien kasvattamiseen.

Kuten sanottu, melkein minkä tahansa koristepensaan tai hedelmäpensaan voi lisätä tällä tavalla, mutta jotkin lajikkeet tarvitsevat pidemmän ajan juurten tuottamiseen. Kahden kolmen vuoden kärsivällisyys palkitsee sinut.

Vaikka syksyinen istutusaika menee ohi, pistokkaita voi ottaa koko talven ennen silmujen puhkeamista keväällä.

Minusta paras aika tehdä niin on lopputalvi/alkukevät, ja pistokasnippuja voi panna jääkaappiin odottamaan, kunnes maaperä on sulanut ja ne voi istuttaa maahan.

Pieni oksa laitetaan multaan.
Muista tiivistää maa sormin tai jaloin. Pieni oksa laitetaan multaan. Kuva: Yle/Juha Leskelä Strömsö,puutarhat,Istutus,istutus,puutarhanhoito,puutarhaviljely,puutarhakasvit

Tämä tapa on hiukan erilainen, koska istuttaisin pistokkaat erikseen noin 10 cm päähän toisistaan nippujen sijaan.

Minusta on aina parasta kaivaa vako, mutta voit myös tehdä reiän maahan heiluttelemalla keppiä tai vastaavaa työkalua ja pistämällä pistokkaan reikään. Täytyy muistaa tiivistää maa sormin tai jaloin.

Kriittisin aika näiden pistokkaiden kasvattamisessa on, kun ne on nostettu ja istutettu uudelleen – puhumme uudelleenistutussokista. Kasvatan mielelläni omani ruukuissa, mutta ne voi yhtä hyvin istuttaa varjoisaan paikkaan puutarhan avomaalle kasvamaan.

Kasvien nostaminen aiheuttaa niille stressiä ja sen vähentämiseksi nostan ne mieluiten sateisena tai pilvisenä päivänä vedenhukan vähentämiseksi.

Astioiden kannattaa olla puolillaan multaa ja kasteltuna ennen pistokkaiden nostamista.

Astioihin istuttamisen hienous on siinä, että astiat voi sijoittaa joksikin aikaa puutarhan varjoisalle alueelle nestehukan välttämiseksi liiallisessa auringossa.

Hösten är en bra att plantera i.
Myytävät kasvit ovat monesti monia vuosia vanhoja. Hösten är en bra att plantera i. Kuva: YLE/Strömsö

Hidaskasvuiset ovat kalliimpia

Vuosien varrella olen oppinut puutarhurin kärsivällisyyden taimien kasvattamisessa, mutta se auttaa myös ymmärtämään taimien hintoja puutarhamyymälöissä, koska niiden kasvattaminen ja hoitaminen vaatii huolenpitoa.

Pensaiden kasvaminen myyntikelpoisiksi taimiksi vie muutaman vuoden, mutta havukasvien kasvaminen kestää pidempään, koska ne kasvavat hitaasti ja ovat siksi hintavampia.

Havukasveja voi lisätä hiukan erilaisella menetelmällä, mutta jätetään se ehkä toiseen artikkeliin tulevaisuudessa!

Se pärjää tai sitten ei

Pidän joka vuosi tarkasti kirjaa kaikesta, mitä lisään: taimien nimet, päivämäärät ja havainnot niiden kasvamisesta. Se estää varmasti saman virheen toistamisen ja opettaa paljon siitä, miten yksilöllisesti taimet kasvavat.

Isälläni oli tapana sanoa: “Poikaseni, mahdollisuuksia on vain kaksi, se joko pärjää tai sitten ei!” Hymyilyttää ajatella, että kaikki olisi noin mustavalkoista, kun harmaalle alueelle jäävät osaaminen, hyvä taimiviljely ja aimo annos kärsivällisyyttä.

Mies kasvihuneen ääressä.
Adrian puutarhassaan. Mies kasvihuneen ääressä. Kuva: Yle/Juha Leskelä Strömsö,puutarhaviljely,kasvihuoneet,kasvihuoneviljely,kasvihuonetyöntekijät

Adrian Evans on koulutettu puutarhuri Yorkshirestä, Englannista. Hän on asunut Suomessa 18 vuotta ja kirjoittaa Strömsölle artikkeleita omista kokemuksistaan puutarhassaan Maalahdessa, Pohjanmaalla.