Jonni Roos
Yle
Nuorena tutkijana Maunu Häyrynen huomasi, ettei kukaan ollut tutkinut puistojen suunnitteluhistoriaa, ja joutui puistojen tutkimuksen myötä tutkimaan suomalaisia kansallismaisemia. Sittemmin hän on maisematutkimuksen professorina rakentanut Poriin maisematutkimuksen opetusta ja tutkimushankkeita. Kiinnostus ympäristöhin syttyi jo lapsena Kruununhaan kivipihoilla ja hieman myöhemmin pohjoiskarjalaisen luonnon äärellä.
Kuusi kuvaa maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrysen elämästä
Maunu Häyrysen lapsuuden miljöö oli Helsingin Kruununhaka, jossa he vuodesta 1969 alkaen asuivat Liisankadulla. Rakennus oli puilla lämmitettävä, ja yksi Häyrysen lapsuusmuistoista liittyy siihen, miten lapset saivat tehtäväkseen raahata klapeja muovikasseissa ylös asuntoihin porraskäytävien kautta. Häyrysen lapsuudenmiljöö on dokumentoitu laadukkaisiin valokuviin, joita ottivat samassa talossa Häyrysten alapuolella asuneet Simo ja Eeva Rista: osa Ristojen 60 000 valokuvaa käsittävästä arkistosta on kaikkien katseltavissa Helsingin kaupunginmuseon verkkopalvelussa helsinkikuvia.fi.
Häyrysen mukaan Kruununhaassa asuminen oli tuolloin varmastikin erilaista kuin nykyään, vaikka monet rakennukset edelleen näyttävätkin samalta.
– Silloin Kruununhaassa asui ihan tavallisia ihmisiä. Vuokra-asuntoja sai sieltä varsin edullisesti. Vanhaa arkkitehtuuria ei kovin paljoa arvostettu, sitä purettiin siihen aikaan surutta. Talomme omisti rouva, joka vuokrasi sieltä asuntoja tavallaan hyväntekeväisyysmielessä pienituloisille ihmisille.
Rakennuksessa asui paitsi tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, myös Viipurin evakkoja ja opiskelijoita.
– Talossa asui esimerkiksi yksi vanha täti, joka keväisin kun aurinko alkoi paistaa, tuli pihalle istuskelemaan ja syömään voita lusikalla suoraan paketista. Se oli hänelle hyvän elämän tunnusmerkki.
Häyrysen isä työskenteli tuohon aikaan Helsingin yliopistossa psykologian apulaisprofessorina, ja hänen äitinsä opiskeli. Heidän kodissaan järjestettiin paljon yliopiston piireissä olleiden vasemmistolaisten radikaalien kokoontumisia.
– Piireihin kuului tutkijoita, opiskelijoita ja kuten nykyisin sanottaisiin: luovien alojen ammattilaisia kuten taiteilijoita ja arkkitehteja. Silloin oli paljon vuorovaikutusta yli keinotekoisten rajojen. Kotonamme pidettiin juhlia ja kokoontumisia – siellä maalattiin kylttejä mielenosoituksiin. Meillä myös vieraili kaikenlaisia eksoottisia henkilöitä, esimerkiksi eräs Mustien pantterien edustaja Yhdysvalloista.
Muutto Joensuuhun
Häyrysten perhe muutti Joensuuhun vuonna 1973 kun isä sai viran psykologian laitoksen professorina Joensuun korkeakoulusta, nykyisestä Itä-Suomen yliopistosta.
– Se oli minulle jonkinasteinen shokki koska kaikki muuttui: mittakaava muuttui, elämänpiiri muuttui, koulu ja ystäväpiirikin muuttuivat.
Myös miljöö oli erilainen. Joensuun keskustassa teollisuus näkyi vahvasti. Siellä oli Penttilän saha ja toimiva lastulevytehdas.
– Uimaharjun sellutehtaan jätteitä valui Pielisjokea pitkin alas, sellaisia tummia riekaleita kellui tumman veden pinnalla.
Häyrynen ihastui kaupunkia ympäröivään pohjoiskarjalaiseen luontoon. Lähistöllä oli Höytiäinen, jonka vedenpintaa oli laskettu ihmisen toimesta, minkä seurauksena maisema muuttui.
– Höytiäinen on erikoinen järvi, jossa on kivikkoiset rannat. Myös Pyhäselkä ja Pielisjoki sekä vaarat, sitten kun niille asti pääsin, avasivat minulle kokonaan uudenlaisen luontokokemuksen.
Puistojen unohdettu suunnitteluhistoria
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Häyrynen pääsi Helsinkiin opiskelemaan historiaa ja myöhemmin taidehistoriaa. Opintojen aikana hän kiinnostui kaupunkisuunnittelusta ja yllättyi huomatessaan, että kaupungeissa oli laajoja alueita, joiden suunnitteluhistoriaa ei ollut tutkittu. Näin hänestä tuli puistojen tutkija.
– Huomasin, että puistoihin liittyi valtava määrä dokumentteja ja aikalaiskeskustelua ja erilaisia suunnitelmia. Helsingissä niitä oli säilynyt paljon, toisin kuin esimerkiksi Turussa. Ajattelin, että ei voi olla niin, että tutkitaan vain arkkitehtien tekemiä suunnitelmia, vaan myös puutarhurien, puutarha-arkkitehtien tai insinöörien tekemät suunnitelmat olivat kiinnostavia. Ajattelin, että ympäristö itsessään oli tärkeää, eikä se miten ammatilliset reviirirajat sattuivat kulkemaan.
Helsingin Tähtitorninvuori oli kaupungin ensimmäinen institutionalisoitunut näköalapaikka: sinne mentiin varta vasten katsomaan maisemaa sen jälkeen kun kukkulaa ei enää tarvittu vartiotulipaikkana tai Viaporin linnoituksen osana.
– Ihminen on oppinut kuvaamaan maisemaa länsimaisen keskeisperspektiivin avulla. Vasta sen myötä on opittu katsomaan todellisia ympäristöjä ikäänkuin maisemakuvina. Tähtitorninvuoren maisemasta tuli sitäkin tärkeämpi, kun siitä aikanaan tuli autonomisen Suomen pääkaupungin näyteikkuna – paikka josta pääkaupunki näkyi kaikkein parhaiten, kuin tarjottimella.
Näin Häyrysen mielenkiinto kohdistui siihen, miten ihmiset näkevät ympäristönsä maisemina ja miten maisemat puolestaan alkoivat ohjata ihmisten katsetta ja käyttäytymistä. Sittemmin 1990-luvulla Häyrynen tutki sitä, miten suomalaiset kansallismaisemat ovat syntyneet, miten ja minkälaiset maisemat valikoituivat kansallismaisemiksi ja miten maisemakuvastot ovat muuttuneet aikojen saatossa.
Uuden laitoksen perustaminen
Turun yliopiston perustaessa uuden alueellisen yksikön Poriin sen osaksi perustettiin Kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen laitos, jonne Häyrynen tuli professoriksi. Häyrysellä oli oma perhe ja pieni lapsi, joten tilanne oli samankaltainen kuin hänen omalla isällään oli ollut.
– Tällainen työtilaisuus tarjoutui toisella puolella maata. Ainakin nyt ymmärsin paremmin sitä, miksi sinne Joensuuhun aikanaan piti muuttaa.
Häyrynen ryhtyi rakentamaan Poriin maisemantutkimuksen oppiainetta ja sen ympärille tutkimushankkeita. Nykyisin maisemantutkimus on suuntautumisvaihtoehto ja Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelman lisäksi Porin yliopistokeskuksessa toimii myös Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö.
Yksi oppiaineen viimeisimmistä tutkimushankkeista koski Kokemäenjokea, mutta sitä ennen on tutkittu muun muassa maisemakuvastoa, ylirajaista maisemaa ja lähiöitä.
– Moni muistaa, että Kokemäenjokeen liittyi ennen vakavia ympäristöongelmia. Monille alueen asukkaille on jäänyt vieraus tätä jokea kohtaan.
Hankkeessa oli kyse siitä, että ihmisille merkitykselliset asiat, paikat ja muistot piti saada mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun jokimiljöön mahdollisesta suojelemisesta. Työtä tehtiin kulttuurikartoituksen ja myös yhteisötaiteen menetelmin.
– Tällaista on Suomessa tehty aika vähän, huomauttaa Häyrynen.
Uusin laitoksella tehty julkaisu koskee Kokemäenjokea porilaisten elettynä arkiympäristönä.
Kuusi kuvaa -ohjelman kuudes kuva, se joka on vielä ottamatta, on Häyryselle kuva, jota ei edes voi ottaa: se on kuva syysmetsästä ja kaikesta siitä, mikä syksyisessä metsässä jää tavoittamatta valokuviin.
– Mitä se on se kokemus syysmetsässä ilman somepäivitystä suppilovahveroista tai yritystä kuvata metsää kielen avulla? Ympäristöllä on monenlaisia ulottuvuksia, joita kuva tai kieli ei tavoita.
