Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Helsingin Sanomiin ja Aamulehteen 19.5.2021.
Toimittaja Tero Kartastenpää käsitteli kolumnissaan Ylen hartaus- ja uskontojournalistisia ohjelmia (HS/AL 18.5.). Lain mukaan niiden esittäminen kuuluu Ylen tehtävään.
Hartausohjelmien määrä on vuosia ollut varsin vakio. Koronavuonna jumalanpalvelusten määrää televisiossa lisättiin ja niistä tehtiin jokaviikkoisia, jotta katsojan on helpompi löytää ne. Lisäys on katettu uusinnoilla.
Televisioitujen jumalanpalvelusten katsojamäärä on ollut viimeiset seitsemän vuotta kasvussa. Hartausohjelmat tavoittavatkin yleisönsä erityisesti televisiossa. Jumalanpalveluslähetyksillä on keskimäärin vajaat 200 000, parhaimmillaan yli 350 000 katsojaa. Pisara puolestaan kerää viikoittain vajaat 180 000 katsojaa.
Ylen hallitus nimittää kaikkien hartaus- ja uskontojournalististen ohjelmien päätoimittajat. Vastaava toimittaja tekee päätöksensä aina yleläisenä yhtiön sisällä – niin jumalanpalvelusten kuin kolumnissa mainitun uskontojournalistisen Horisontti-ohjelman osalta. Muidenkaan radio- ja tv-ohjelmien tilaaminen ulkopuolisilta tuotantoyhtiöiltä ei merkitse journalistisen vastuun luovuttamista Ylen ulkopuolelle.
Hartausohjelmat ovat osa Ylen julkisen palvelun tehtävää. Erityisesti näin korona-aikana ne ovat olleet yleisölle tärkeitä ja niistä on tullut kiittävää palautetta.
Esa Viherä
vastaava tuottaja, Yle