Hyppää pääsisältöön

Minulla on sanottavaa

eläkeliiton edustajia
Eläkeliiton Tarja Levo, Kirsti Mustakallio ja Sointu Kallio. eläkeliiton edustajia Hyvin sanottu

Hiukset ovat harmaantuneet ja silmäkulmat vähän kuin keväinen kyntöpelto. Kokemusta elämästä on kertynyt useiden vuosikymmenien ajan ja kerrottavaa maailmasta vaikka kuinka.

Suomessa on reilut 1 200 000 yli 65-vuotiasta. Kun näiden ihmisten elämänsä aikana hankkima kokemus ja taito laitetaan yhteen, syntyy tietopankki, jonka ovesta luulisi niin Arkadianmäen herrojen ja rouvien, virastojen ylijohtajien kuin tulevien sukupolvienkin käyvän tiheään ymmärrystään kartuttamassa. Vaan eivät tuon tietopankin ovien saranat kovin kuluneilta näytä.

Miksi sitten ikäihmisten ääni ei kuulu, ei aina edes heitä itseään koskevissa päätöksissä tai asioissa? Onko niin, että me emme kiireiltämme malta kuunnella heitä vai ajattelemmeko, että ihmisen käsityskyvyssä tapahtuu joku dramaattinen muutos eläkkeelle siirtymisen jälkeen? Vai onko niin, että ikäihmiset ovat liian kohteliaita puhumaan meidän päällemme, odottavat turhaan omaa vuoroaan sanoa asiansa ja kun vuoroa ei tule tai kukaan ei kysy, ovat hiljaa.

Me suomalaiset emme varsinaisesti ole mikään suulas höpöttäjäkansa ja mieluummin valitsemme keskustelukumppaniksi vanhan tutun kuin tuntemattoman. Mutta toisaalta, kyllä me puhumme ja kuuntelemme, kun meille luodaan siihen tilaisuus. Jaamme ajatuksiamme ja tuntojemme ihan ventovieraidenkin kanssa ikään katsomatta. Toistemme kohtaaminen ja ajatusten jakaminen on varsin tehokas keino karsia ikäismiä. Ikäismillä tarkoitetaan yleisesti ikään perustuvaa ihmisen kokonaisvaltaista aliarviointia. Moni ikäihminen on joutunut sen kohteeksi elämässään, mutta yhtä hyvin ikäismi voi kohdistua myös nuoreen. Kun yhteiseen keskustelupöytään heitetään muutama ohimoiltaan harmaantunut, pari elämänsä alkutaipaleella olevaa nuorta ja joukkoa maustetaan ruuhkavuosiaan elävillä keski-ikäisillä, on toivoa, että oppisimme näkemään toisemme ainutkertaisina yksilöinä, joiden kyky osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ei ole sidottu ikään. Aidon kuulemisen myötä on mahdollista, että tarpeet ja ajatukset näkyvät päätöksenteossa myös todellisina toimenpiteinä. Kuulevinaan olemisen kulttuuri on rehottanut meillä jo liian pitkään.

Yhteiskunta tarvitsee jokaisen ikäluokan ääntä, näkemyksiä ja kokemuksia voidakseen hyvin ja kehittyäkseen. Me tarvitsemme myös keskinäistä vuoropuhelua eri ikäryhmien välillä, jotta ymmärrys nykypäivästä ja historiasta vahvistuisi. Brittein saarilla pubit ovat mainioita eri ikäluokkien sulatusuuneja, joissa voi luontevasti kohdata ja jakaa ajatuksia, ainakin teoriassa. Meiltä Suomesta eri-ikäisten kohtaamispaikat valitettavasti puuttuvat ihan käytännössäkin. Mutta auttaisivatko ne meitä sitten kuulemaan ikäihmisiä paremmin tai antaisivatko ne heille rohkeutta sanoa sanottavansa?

Palataan lopuksi vielä takaisin alkuun eli miksi ikäihmisten ääni ei kuulu? Ongelma on paljon monisyisempi kuin pelkkä kohtaamispaikkojen puute, mutta ilman kohtaamisia ymmärrys toisistamme jää ulkokohtaiseksi ja pirstoutuneeksi. Pubikulttuuri toimii briteissä, mutta omasta kulttuuriperinnöstämme löytyy varmasti tapoja kerätä tänä päivänäkin eri-ikäisiä ihmisiä yhteen vaikkapa ruokailun tai harrastamisen kautta. Toistemme kuuleminen ja ymmärtäminen on ensi askel kohti ikäystävällisempää Suomea. Erään 85-vuotiaan rouvan sanoin: ”Odota, minullakin on sanottavaa”.

Erikoissuunnittelija Tarja Levo
Koulutussuunnittelija Sointu Kallio
Järjestöjohtaja Kirsti (Titti) Mustakallio

Eläkeliitto on mukana Hyvin sanottu -hankkeessa.