Hyppää pääsisältöön

Ota muotoilu osaksi keittiöpuutarhaasi

Hyvä suunnittelu on tietenkin avain kaikkeen ajansäästöön puutarhassa, varsinkin kun kasvukausi on Suomessa niin lyhyt.

Lyhyesti sanoen hyvä suunnitelma keittiöpuutarhan hoitamiseen muodostuu oikeasta siementen kylvöajasta ja kylvöaikojen porrastamisesta niin, että nopeasti kasvavat kasvit, kuten salaatti ja retiisi, eivät ole kaikki valmiita korjattavaksi samanaikaisesti. Samalla se antaa sinulle mahdollisuuden miettiä keittiöpuutarhan muotoilua.

Adrian Evans
Adrian Evans Kuva: Yle/Strömsö Strömsö,chili

Kasvimaalla satoa kasvatetaan tavallisesti suoriin riveihin istutettuna. On kieltämättä helpompi huolehtia kasveista, kun ne ovat riveissä, mutta puutarhasuunnittelijana haluan tuoda vihannesten kasvattamiseen myös muotoiluelementin.

Suorien linjojen lisäksi pidän kaarista, jotka muodostuvat silmiinpistävistä, korkeista värikkäistä vihanneksista kuten punaisesta lehtikaalista.

Puutarhan muotoilussa istutuksilla hyödynnetään fiksusti kasvien muotoja ja kokoja, lehtien muotoja, kukkien värejä ja tekstuureja.

Näitä piirteitä löytyy nykyajan kasviksista niin paljon, että en voi olla käyttämättä niitä tehdäkseni keittiöpuutarhan istutuksista samanlaisia katseenvangitsijoita kuin muuallakin puutarhassa on.

Koska vihanneksia kasvatetaan joka vuosi, muotoilu vaihtuu vuodesta toiseen.

Sipulia
Sipulia Kuva: Yle/Alexandra Wärn Strömsö,puutarhaviljely

Viljelykierto tuholaisia ja tauteja vastaan

Suunnittelussa otetaan huomioon myös viljelykasvien kierto vuodesta toiseen. Viljelykiertoa pitäisi yleensäkin harjoittaa, koska se auttaa torjumaan viljelykasvien tuholaisten ja tautien kertymistä maaperään ja mahdollistaa viljelykasvien ryhmittelyn niiden viljelytarpeiden mukaan.

Tällaisia pääryhmiä on viisi; kaalikasvit, palkokasvit, sipulit, perunat ja juurekset.

Viljelykierrossa nämä ryhmät kiertävät niin, että seuraavana vuonna ne istutetaan keittiöpuutarhassa eri alueelle. Esimerkiksi sipulikasvit (purjo, kevätsipuli, valkosipuli jne.) istutetaan ensi vuonna paikkaan, jossa kasvatettiin tänä vuonna kaaleja (pinaatti, lehtikaali, kaali jne.).

Mies poimii vihanneksia
Mies poimii vihanneksia Kuva: Yle/Alexandra Wärn Strömsö,puutarhaviljely

Hyvät viljelytavat

Erilaisilla vihanneksilla on tietenkin erityisiä tuholaisia, tauteja ja kiusoja. Minulla on esimerkiksi aiemmin ollut jonkin verran hankaluuksia kirppukuoriaisten kanssa, jotka hyökkäävät kaikkien kaalikasveihin kuuluvien vihannesten kimppuun.

Nämä ongelmat ratkaistaan hyvillä viljelytavoilla - siementarjottimien ja ruukkujen steriloinnilla, terveiden, pienten kasvien kasvattamisella kasvihuoneessa, ennen kuin ne istutetaan maaperään, sekä peittämällä uudet istutetut kasvit harsolla, joka toimii fyysisenä esteenä, joka estää tuholaisten pääsyn kasveihin.

Voin kuitenkin taata yhden asia. Mitä terveempi kasvi on, sitä paremmin se pystyy torjumaan tuholaisia ja tauteja.

Lehtikaali
Lehtikaali Kuva: Yle/Alexandra Wärn Strömsö,puutarhaviljely

Adrian Evans on koulutettu puutarhuri Yorkshirestä, Englannista. Hän on asunut Suomessa 18 vuotta ja kirjoittaa Strömsölle artikkeleita omista kokemuksistaan puutarhassaan Maalahdessa, Pohjanmaalla.