Palkittu Sohvaperunat ilahduttaa Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa myös tulevana syksynä. Uusia sohvaperunoita etsitään tällä kertaa erityisesti pohjoisesta Suomesta.
Syksyllä 2021 on luvassa jo Sohvaperunoiden 12. tuotantokausi! Uudella kaudella ruudussa tullaan näkemään tietysti tuttuja sohviksia, mutta mukaan mahtuu myös uusia taimia. Tällä kertaa heitä etsitään erityisesti Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun alueilta.
Sopisiko joku tuttavasi – tai sinä ja ystäväsi – mukaan sohvaperunoiden joukkoon?
Haku Sohvaperunoihin on nyt auki!
Jätä ilmianto uusista sohvaperunoista mahdollisimman pian, viimeistään 13.6. osoitteeseen sohvaperunat@endemolshine.fi.
Huomioimme ilmiannot, joista löytyy perustietojen (nimi, ikä, asuinpaikkakunta, ammatti ja yhteystiedot) lisäksi selkeä ja kattava kuvailu, miksi juuri kyseiset henkilöt olisivat täydellinen lisä ohjelmaan.
Liitäthän mukaan myös tunnistettavan kasvokuvan kaikista kandidaateista sekä mahdollisuuksien mukaan lyhyen videotervehdyksen. Olemme yhteydessä jatkoon valittuihin henkilökohtaisesti kesäkuun aikana.