Tämän ryhmän teoksissa havainnoidaan yhteiskuntaa ja kulttuuria.
Shortdox 2021 -kilpailuun osallistui yhteensä 66 teosta. Julkaisemme verkossa kaikki radion julkaisukynnyksen ylittäneet teokset. Kategoriat ovat suuntaa antavia ja useat teokset sopivat moneen eri kategoriaan.
MISTÄKÖHÄN MÄKIN OISIN YLPEE (Elina Niemi)
Yläkoulun erityisluokkalaiset kertaavat tapahtumia, jotka johtivat heidät todellisiin vaikeuksiin. Tehtyjä virheitä ei saa tekemättömiksi, mutta toive paremmasta sekä erityisluokan antama tuki kannattelevat nuoria tavoittelemaan helpompaa aikuisuutta. Audiodokumentti on tehty osana HEO kansanopiston tv- ja radiojournalismiopintoja.
TANSSIVA KANSA (Kari Kiuttu)
Kokemuksia suomalaisesta lavatanssikulttuurista avioparin kertomana.
Dokumentissä on käytetty live-äänitystä (äänittäjä: Kari Kiuttu) Finlandersin keikalta Luhurikan lavalta. Musiikkikappaleet ovat "Iltarusko" ja "Amor"
PAPAN TABLETTI (Raine Huvila)
Pappa eli isoisäni jäi leskeksi ja hankki iPadin.
VISIT FINLAND (Andra Sarenius)
Visit Finland- teos ottaa ironisesti kantaa Suomen voittamaan onnellisuus-titteliin yhdistäen poliittisesti kantaaottavaa tekstiä suomen kansallislintujen laulantaan. Runoteos paneutuu suomalaiseen kansallisidentiteettin glorifioimiseen, mutta samalla suomalaisessa yhteiskunnassa havaittavaan poissulkevuuteen.
HETKEÄ ENNEN (Ronja Määttä)
Tämä audioteos kertoo kahden tanssijan ajatuksista hetkeä ennen esiintymistä. Miltä tuntuu valmistautua siihen, että on lavalla toisten katsottavana?
PALVELEMME TEITÄ HETKEN KULUTTUA (Lassi Mäkinen)
Olipa kerran asiakaspalvelu, jossa oli töissä oikeita ihmisiä. Sitten joku keksi puhelinpalvelun. Siitä tuli seikkailu vailla vertaa – labyrintti, jossa vaihtoehdot eivät lopu kesken ja jonka horisontissa häämöttää aina vain parempi palvelu. Musiikki: Ambient Lounge | AShamaluevMusic
VIERAANNUTTAMINEN (Riikka Pajunen)
Dokumenttini käsittelee kipeää aihetta, vieraannuttamista. Miltä tuntuu, kun omat lapset viedään pois? Työ on tehty Laajasalon opiston audiotyön kurssin aikana.
KADONNUT, LÖYTYNYT (Kaisa Beltran)

Vain 19-vuotias Osmo katosi kesällä 1944 Tali-Ihantalan taisteluissa. Vanhemmat etsivät Osmoa lehti-ilmoituksella mutta eivät koskaan saaneet varmuutta poikansa kohtalosta. 70 vuotta myöhemmin Osmon tarina saa päätöksen, kun arkeologiryhmä löytää Kannakselta huonokuntoisen tuntolevyn puolikkaan. Kertomus rakentuu sodanaikaisista dokumenteista, pietarilaisen sota-arkeologian ryhmä Karjalan vallin Facebook-julkaisuista, sekä Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen ja THL:n sähköposteista ja kirjeistä. Äänessä Petteri Heinola ja Aimo Ruusunen.
TIETÄMÄTTÖMYYS (Jenna Haapasalo)

Ajatuksia ja kokemuksia, kun läheinen sairastuu alzheimerintautiin. Teos tehty HEO kansanopiston äänikurssin työnä.
MOUNT HANASAARI (Tanja Paananen)
Maapalloa uhkaa vakava ilmastokriisi, mutta toisinaan liika ilmastotieto saa pään kipeäksi. Mikä on ihmisen osa kriisin ratkaisemisessa? Vai olemmeko vain kuluttajia, työläisiä ja ostajia?
OINSPIRERAD/ARBETSLÖS (Adrienne Westerback)

Ljuddokumentären är en inblick i min egen vardag som arbetslös. Tankarna är ett urval av de inre dialoger som konstant pågår i mitt huvud, som till en början höll sig i bakgrunden men under de senaste månaderna sakta krupit upp till ytan. De reflekterar den allomfattande ångest som följer med den ofrivilligt tilldelade identiteten som "person utan arbete". Arbetslösheten är nämligen omöjlig att ignorera. Den märks inte bara genom sysslolöshet eller ett ekande bankkonto, utan också i de medlidande blickarna hos människor runt omkring och den begränsade möjligheten att få utvecklas professionellt. Samtidigt ifrågasätter dokumentären kravet på orubblig mental kraft och kreativitet hos en arbetssökande som bara försöker navigera sig genom tillvaron. För främst rubbar den här livssituationen självförtroendet och självbilden. Inte en dag har passerat utan att jag ställt mig själv frågor som: duger jag överhuvudtaget? Vad har jag gjort för fel? Kommer jag någonsin att ta mig ur det här?
PELISTÄ PELOKSI (Ilmari Karhapää)
Teos kuvaa nuorta mielenterveyshäiriöistä kärsivän urheilijan ajatuksia. Niiden myötä peli muuttuu peloksi.
PAKKO (Riika Tauriainen)
Toisinaan on haastavaa löytää oikeita sanoja kuvaamaan millaista on pakkoajatusten ja pakkotoimintojen täyttämä arki. Dokumentissani kerron äänen avulla menneisyyden iltarutiinistani. Teokseni tarkoitus on kertoa millaista sisäistä keskustelua kävin pakko-oireisen häiriöni kanssa, erityisesti ennen terapian aloittamista. Olen 24-vuotias journalisminopiskelija Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta ja teos on tuotettu osana Radiotyö 3-kurssia.
HUUHDOTTU (Nea Kärkkäinen)
Vuonna 2004 Tapaninpäivänä iskenyt tsunami pysäytti koko maailman. Tsunamista selvinnyt mies kertoo oman koskettavan selviytymistarinansa.
PAPERINPALANEN JOSSA ON PARI LEIMAA JA MUSTETTA (Jasmin Takkula)
Saatiin koulussa tehtäväksi kirjottaa A4 otsikolla raha. Pysähdyin ajatusteni ja vanhojen päiväkirjojeni äärelle ja tää teos syntyi. Kaikille raha ei aiheuta suuria tunteita, ja toivon tän tuovan äänen niille ketkä sitä kaipaa ja ymmärrystä niille ketkä elää onnekkaassa asemassa taloudellisen tilanteensa puolesta. Haluaisin sanoa myös, että en kanna kaunaa yhteiskuntaa tai ystäviäni kohtaan, näen molempien tehneen parhaansa.
MUUT KATEGORIAT:
OMAN ELÄMÄN DOKUMENTIT
KORONA-AIKA
FILOSOFIAA, PSYKOLOGIAA, POHDISKELUA
IRROTTELUT JA AUDIORUNOT
Mikä Shortdox?
Shortdox on yhteispohjoismainen audiotekijöiden lyhytdokkarikilpailu. Kilpailuun osallistutaan luomalla max. kolme minuuttia kestävä audioteos vapaavalintaisesta aiheesta. Teos voi olla dokumentaarinen, audiorunoutta tai vaikkapa kiehtovia äänimaisemia. Kilpailu on avoin kaikille.
Seuraa ilmoittelua ensi vuoden kilpailun ajankohdasta osoitteessa yle.fi/shortdox.