Hyppää pääsisältöön

Jouni Somero tekee Palmgren-sarjan avauksessa tutun varmaa jälkeä

Pianisti Jouni Somero jatkaa aktiivista toimintaansa. Tällä kertaa Somero on ottanut asiakseen taltioida Selim Palmgrenin (1878–1951) laajan soolopianotuotannon kokonaisuudessaan. Suururakka sisältää yhteensä kahdeksan julkaisua. Niistä ensimmäinen keskittyy säveltäjän varhaistuotantoon.

Palmgren äänitteen kansi
Palmgren äänitteen kansi Jouni Somero

Jouni Somero on lukuisia kertoja aiemminkin ottanut haltuun laajoja kokonaisuuksia, tehden muun muassa eri säveltäjien pianotuotannon kokonaistaltiointeja, vieläpä usein ensimmäistä kertaa. Tämän kokemus lienee ollut eduksi Palmgrenin laajaa soolopianotuotantoa taltioidessa. Vaatii omanlaistaan otetta, sujuvaa “liukuhihnatyöskentelyä” ja kestävyyttä taltioida koko, pääosin miniatyyreja, erilaisia sovituksia ja sarjoja sisältävä, soolopianotuotanto. Levytyssarja sisältääkin likemmäs neljäsataa pianoteosta, joista osa tulee myös ensimmäistä kertaa taltioiduksi. Pelkästään kaikkien näiden pienten kappaleiden yhteenkokoaminen ja nuottimateriaalin jäljittäminen lienee oma haasteellinen työnsä.

Tämän ensimmäisen julkaisun varhaistuotantoa edustavat teokset eivät todennäköisesti edusta pianistisäveltäjää persoonallisimmillaan, mutta osoittavat Palmgrenin olleen jo varhaisteini-iässä yllättävänkin monipuolinen ja valmis säveltäjä. Likemmäs kolmeakymmentä pientä kappaletta hallitsee vielä esikuvien vaikutus. Kansallisromanttisen aiheiston lomasta orastavat kuitenkin jo myöhäisemmästä tuotannosta tutut pohjoismaiset ja ranskalaiset ainekset.

Raskaskätinen Somero vyöryttää tutusti varmoin ottein. Omaan makuuni vähempikin rynnistely toisinaan riittäisi, mutta Somero tekee omanlaistaan jälkeä. Etenkin bassolinjat ovat aina vakaasti ja jämerästi läsnä. Palmgrenin myöhäisemmästä pianotuotannosta löytyy runsaasti karaktäärikappaleita, herkkää tunnelmointia ja kevyesti soivia värikirkastumia, joissa hieman kevyempi ote tulee väistämättä tarpeeseen. Sinällään projekti on tietysti omanlaisensa kulttuuriteko ja voi osaltaan jouduttaa tuntemattomien pikkukappaleiden tietä yhä useamman pianistin tulkittavaksi.

Selim Palmgren: Complete Piano Works, Vol. 1. Jouni Somero, piano. (Grand piano, GP867)

Kuuntele Uudet levyt 27.5.2021, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.