Hyppää pääsisältöön

Paula Präktigin vakaa ensijulkaisu

Pianisti-säveltäjä Paula Präktig (s. 1983) on monitoimija, joka on vaikuttanut muusikkona ja sovittajana eri yhtyeissä (Harmaja, Tutu, Sutina ja Gasthaus Orkesteri) sekä kaiken muun ohella julkaissut runokirjan. Vastikään julkaistu esikoisalbumi sisältää yhdeksän Präktigin säveltämää ja esittämää pianokappaletta.

Präktig äänitteen kansi
Präktig äänitteen kansi pianomusiikki

Tyylillisesti Präktigin laatima intrumentaalimusiikki liikkuu vapaasti jossain popin sekä elokuva- ja näyttämömusiikin välimaastossa, aika ajoin myös uuden taidemusiikin aluetta lähentyen. Präktigin soittamia pienimuotoisia akustisia pianokappaleita höystetään tarpeen mukaan joko soolopianoa hieman elektronisesti käsitellen tai äänisuunnittelulla laajentaen. Usein visuaalisia mielikuviakin tuottava äänisuunnittelu onkin soivan lopputuloksen kannalta arvokas lisäulottuvuus. Toisinaan soolopiano soi hieman “klassisempaan” tapaan, vaikkapa Erik Satien monissa eri yhteyksissä kuultujen tuttuuksien tyyliin. Tyylilliset yhteydet ovat ilmeiset myös uuden taidemusiikin alueilla toimiviin lukuisiin pianisti-säveltäjiin.

Kokonaisuus on järkevästi suunniteltu. Himpun verran yli puolen tunnin kestoinen julkaisu pysyy kiinnostavana ja samalla Präktigin musiikillinen ajattelu ja tyyli tulee kuitenkin kattavasti esitellyksi. Präktigin debyytti sijoittuu kuitenkin tyylillisesti alueelle, jossa etenkin runsaan kansainvälisen tarjonnan seasta erottuminen on vaikeaa. Jäinkin hieman kaipaamaan entistä vahvempaa heittäytymistä tunnelmiin ja pysähtymistä pienten pysähtyneiden hetkien suuruuksiin. Tämän ensijulkaisun varaan on kuitenkin hyvä rakentaa kohti sitä seuraavaa, ehkäpä entistä ilmeikkäämpää ja monipuolisempaa kokonaisuutta.

Paula Präktig: Carved. Paula Präktig, piano. (Tusina-Tuotanto, TUSINA-04)

Kuuntele Uudet levyt 27.5.2021, toimittajana Aki Yli-Salomäki.