Klassikkodokkarit kokoaa viime vuosikymmenten tärkeimmät kotimaiset dokumenttielokuvat Areenaan suomalaisten katsottavaksi. Yksi toukokuun lopussa julkaistavan paketin dokumenteista on kulttimainetta nauttiva Pölynimurikauppiaat, joka on yrittäjyyden kuvaus 90-luvun alun lama-Suomesta. Pölynimurikauppiaat masteroitiin uudelleen Klassikkodokkarit-sarjaa varten Post Control Helsingissä.
John Websterin ohjaama Pölynimurikauppiaat on moninkertaisesti palkittu tragikomedia menestyksen unelmasta. Kulttimainetta nauttivassa elokuvassa seurataan kolmea ovelta ovelle kiertävää imurikauppiasta.
Webster muistelee ”Pölkkäreiden” tekemistä lämmöllä.
– Kyllä se oli rakas projekti, vaikka tosi stressaavakin. Sain siitä vatsahaavan, 24-vuotiaana.
Elokuvan henkilöistä Kristiina on kunnianhimoinen myyntitykki. Rima on korkealla. Tavoitteiden saavuttaminen palkitaan firman Kultamerkillä. Heimo on räiskyvä pohjoiskarjalalainen moottoriturpa, joka kiertää pikkukyliä rajan tuntumassa.
Menestys on kovan työn takana.
Päähenkilöksi valikoitui Kimmo. Hän on työtön autonasentaja, joka ryhtyy imurikauppiaaksi paremman työn puutteessa. Kahden päivän pikakoulutuksen jälkeen hänet lähetetään kenttätyöhön Espoon lähiöihin. Kehnolla menestyksellä: Kimmolle myyntityö on tuskaa.
Esittelyissä hän toistelee päättömästi ulkoa opittuja mantroja. Työ on kömpelöä ja raskasta.
– Löysimme päähenkilömme sattumalta, muistelee ohjaaja John Webster.
Kimmo on hieno elokuvahahmo. Kiltti mies, joka ei kertakaikkiaan voi myydä mitään kenellekään. Kimmo aloitti työnsä noin 15 minuuttia ennen kuvausten alkamista. Kristiina oli Kimmon vastakohta
Elokuvan lumovoima piilee sen autenttisuudessa. Ihmiset ja tilanteet ovat aitoja kaikessa kömpelyydessään ja arvaamattomuudessaan. Elokuvassa ei ole yhtäkään lavastettua kohtausta.
Kun asiakas avaa oven Kristiinalle, Kimmolle tai Heimolle, hän on yhtä autuaan tietämätön tulevasta kuin kuvausryhmäkin.
– Suomalaiset osoittautuivat luottavaiseksi ja avoimeksi kansaksi. Kukaan ei kehdannut edes kysyä, miksi minä ja kuvaaja Tuomo Virtanen, äänittäjä Pietari Koskinen ja kevyt kuvauskalustomme tulimme kauppiaiden mukana heidän kotiinsa. Kerroin itse asukkaille, että olemme tekemässä elokuvaa, jatkaa Webster.
Elokuvan ensimmäinen versio oli 68-minuuttinen. Siitä saksittiin lopullinen 54 minuuttia pitkä versio. Leikkaamon lattialle jäi monta herkullista hetkeä, ohjaaja Webster muistelee.
– Pohjois-Karjalassa oli talo, jossa ovet olivat selällään. Sisällä vastassa oli ikionnellinen herrasmies Black Horsen kalsariasussa. Mies oli tilannut itselleen Latviasta morsiamen, itseään päätä pidemmän naisen. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta molemmat olivat onnesta sekaisin.
Uudet leikkauskohdat toivat filmiin lisää naarmuja ja roskaa.
– Lisäleikkausten jälkeen äänet ja kuva eivät kohdanneet lainkaan, joten lopullista versiota jouduttiin korjailemaan, Webster muistelee.
Pölyä, pölyä
Ylen Klassikkodokkarit-sarjaa varten Pölynimurikauppiaat kaivettiin Kavin arkistoista, skannattiin 16 mm:n filmiltä digitaaliseen muotoon ja restauroitiin 4K-laatuiseksi Post Control Helsingissä.
Pölynimurikauppiaiden alkuperäinen kopio oli sen verran pölyttynyt, että se päätyi jälkituotantotalo Post Controliin Mika Onnelan työpöydälle putsattavaksi.
– Roskat voivat olla valkoisia pisteitä ja fyysistä pölyä filmin pinnassa. Suurimmat roskat poistetaan automaatilla, sitten tarvitaan tarkkaa silmää ja vakaata kättä, joilla napsitaan pois pienemmät hituset. Samalla korjataan kopion naarmuja, värimäärittelijä Marko Terävä kertoo.
Nämä ensimmäiset työvaiheet kestävät useita viikkoja. Lopuksi on värimäärittelyn vuoro. Siinä parannellaan kuvan erilaisia ominaisuuksia, kuten kontrastia, värejä, värikylläisyyttä, yksityiskohtia ja mustan tasoa.
Värimäärittelyllä ikään kuin ohjataan katsojan silmää oikeaan suuntaan.
– Meille saapuessaan Pölynimurikauppiaat oli skannattu Kavissa (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) 16 mm:n filmiltä digitaaliseen muotoon. Se saapui meille varsin kelvollisessa kunnossa. Kaikki elokuvan ehjät ruudut löytyivät, naarmutkin olivat maltillisia. Filmin kunto on todella tärkeää,kovin hauras tai katkeillut originaalinegatiivi ei välttämättä kestä skannausta, kertoo Terävä.
Filmiin kuuluu tietty elämä ja kohina, joita korjataan ennen kuin aineisto pakataan digitaaliseen muotoon.
– Filmin kohina täytyy korjata striimi- ja vod-palveluita varten: jos kuva on kovin suurirakeista, se voi olla este elokuvan pakkaamiselle. Eli kovin rakeista kuvaa ei saada lainkaan striimauspalveluun, Terävä sanoo.
– Filminegatiivi on leikattu aikanaan leikkurilla yhteen, joten varsinkin leikkauskohdissa voi olla liimajälkiä, roskia ym. Näissä kohdissa kuva saattaa hypähtää eli ne vaativat stabilointia.
Onnelan ja Terävän työssä on jotain samaa kuin imurikauppiaiden demonstroinneissa: roskien poistoa, tosin hienovaraisemmin keinoin. Webster näkee imureiden kauppaamisessa yhtäläisyyksiä myös omaan työhönsä.
Pölynimurikauppiaita käytetään nykyään kaupan ja myynnin alan opetuksessa.
– Opin itsekin kauppiailta myyntitaitoja, joita tarvitaan myös elokuvia tehdessä ja varsinkin niitä myydessä: vedät pölyt pois eli esittelet elokuvan tarinan, sitten kerrot hinnan, lisäät pölyä, kerrot hinnan, ja niin edelleen.
Teksti: Saija Holm
