Hyppää pääsisältöön

"Isä uskoi täysillä siihen, että pystyn mihin vain!" – Helena Ahti-Hallberg kertoo saaneensa parhaat eväät elämäänsä vanhemmiltaan

Helena Ahti-Hallberg tuoreena morsiamenia aviomiehensä kanssa hääauton takapenkillä kurottumassa suudelmaan.
Helena Ahti-Hallberg tuoreena morsiamenia aviomiehensä kanssa hääauton takapenkillä kurottumassa suudelmaan. Kuva: Helena Ahti-Hallbergin kotialbumi Kuusi kuvaa,Helena Ahti-Hallberg

Helena Ahti-Hallberg on tanssinut käytännössä koko elämänsä, 9-vuotiaasta asti. Ponnahduslautana itsenäistymiseen toimi pieni lontoolainen ullakkohuone, jossa ei mahtunut edes seisomaan. Tänä päivänä Helenan arki kuluu yrittäjyyden, tanssin opettamisen, Tanssii tähtien kanssa -tuomaroinnin ja puutarhanhoidon parissa.

Sipoossa asuva Helena Ahti-Hallberg muistaa lapsuudestaan erityisesti kesät isoäidin ja isoisän mökillä Vitträskissä. Mökki oli pieni ja vaatimaton: vedet haettiin ulkoa eikä sähköä ollut.

– Muistan kesät kuitenkin hirveän onnellisina kesinä. Siellä sai puuhastella kaikenlaista: käytiin mustikassa ja uimassa. Kesät olivat aina aurinkoisia. En muista, että siellä olisi koskaan satanut, vaikka sitäkin on varmaan tapahtunut.

Mökille oli kotoa lyhyt matka, joten siellä pistäydyttiin viikollakin. Mummi ja vaari asuivat siellä pitkin kesää.

Vaatimattomat olot viehättivät Helenaa.

Helena Ahti-Hallberg alle 2-vuotiaana vanhempiensa kanssa aurinkoisella mökkipihalla puutarhakeinussa.
Helena Ahti-Hallberg alle 2-vuotiaana vanhempiensa kanssa aurinkoisella mökkipihalla puutarhakeinussa. Kuva: Helena Ahti-Hallbergin kotialbumi Kuusi kuvaa,Helena Ahti-Hallberg

– Siellä ei ollut leluja, joten omat lelut tehtiin kävyistä. Se oli myös luovaa aikaa.

Kun Niina-sisko syntyi ja Helena oli 8-vuotias, vanhemmat ostivat oman mökin Somerolta. Helena oli jo hiukan vanhempi, joten hänen mielestään ei ollut enää niin kivaa lähteä perheen kanssa mökille.

– Se tuntui työmaalta: piti tehdä risutöitä, harventaa pensasaitoja ja aina rakennettiin jokin lisäosa mökkiin. Tämä ei enää kolahtanut minuun niin hyvin. Lapsuuden aurinkoiset kesät muuttuivat siihen, että katsottiin vastapäistä kuusta ja mietittiin, että taas sataa.

Siskosten suhde tasavertaistui vasta aikuisena

Helena syntyi 31.1.1968 Kalliossa, mutta on kasvanut Helsingin Oulunkylässä. Oulunkyläläisillä oli oma lehti, ja joka vuosi valittiin “Vuoden ogelilainen”. Tuon tittelin sai Helenakin kerran tanssisaavutustensa ansiosta.

– Oulunkylässä oli turvallista kasvaa, ja siellä oli sellainen yhteisöllisyyden tunne, jota harvoin löytää enää Helsingin alueelta.

Kaikki oli lähellä, ja fillarilla pääsi joka puolelle. Ainut asia, mitä Helena haki kauempaa, oli tanssitunnit.

Äiti vei Helenan 9-vuotiaana katsomaan tanssikisoja Töölön kisahalliin. Tanssin glamour vei mukanaan samantien: höyhenet, strassit, paljetit ja musiikki tekivät vaikutuksen. Lisäksi Helenaa kiehtoi yhdessä tekeminen ja se, että hänen aiemmin harrastamaansa kilpavoimisteluun verrattuna tiimi oli tanssissa pienempi ja hänen panoksensa näin ollen suuremmassa arvossa.

Niina-sisko lähti jo 2-vuotiaasta asti usein mukaan, kun isä vei Helenaa treeneihin. Ei siis mikään ihme, että Niina laitettiin 4–5-vuotiaana treenaamaan tanssia siskosten serkun, Mikko Ahdin, kanssa.

Helenan ja Niinan suhde on muuttunut valtavasti aikuisiällä, koska he ovat nykyään molemmat tanssinopettajia ja näin ollen kollegoja. Lapsena Helena hoiti Niinaa esimerkiksi sillä aikaa, kun äiti teki ruokaa.

– Minulla oli vastuu leikittää ja katsoa, ettei mitään pahaa tapahdu. Meillä kesti pitkään aikuisuuteen asti ennen kuin kohtasimme toisemme tasavertaisina ihmisinä, koska Niina oli usein “se pikkusisko”.

Isä ei uskonut rooliajatteluun

Helenan isä menehtyi äkillisesti vain 49-vuotiaana, ja Helena meinasi saada järkytyksestään keskenmenon odottaessaan kuopustaan Emiliä. Suhde isän kanssa oli hyvin lämmin ja läheinen.

– Isä kannusti minua luottamaan itseeni. Hän oli sitä mieltä, että pystyn mihin vain. Oli ihanaa saada häneltä sellaiset eväät.

Isän myötä Helenan elämän motoksi onkin tullut, että kaikki on mahdollista, toiset asiat vain kestävät hiukan kauemmin saavuttaa.

– Koskaan ei myöskään ollut tytöttelyä. Jos piti vaihtaa autonrenkaat, niin aina jouduin vaihtamaan yhden renkaista, koska kyllähän tytönkin pitää osata. Rooliajattelu oli täysin poissa. Tyttönä pystyn mihin tahansa, mihin kuka tahansa poika pystyy.

Sekä äiti että isä olivat mukana Helenan kisamatkoilla – tanssi oli heidän koko perheensä harrastus. Äiti auttoi lisäksi pukujen tekemisessä ja hiustenlaitossa. Ilman äidin varmistamaa ruokahuoltoa ei olisi jaksanut tanssia.

Unelma ohitti kaiken epämukavuuden

Lontoo oli 1990-luvulla tanssin Mekka, jossa asui tanssijoita ympäri Eurooppaa. Sinne Helenakin suuntasi 19-vuotiaana opiskelemaan kilpatanssia välittömästi ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Lontooseen piti mennä, jos halusi oppia ja luoda kansainvälistä uraa. Rahaa tosin ei ollut.

– Ei se tuntunut pahalta, koska olimme kaikki samanlaisessa tilanteessa. Välillä ei päässyt treeneihin, kun ei ollut treenimaksun verran rahaa. Kaikessa säästettiin, jotta sai kaiken mahdollisen panostuksen tanssiin.

Lontoossa Helena asui australialaisen sisarusparin ullakolla. Asumus oli vaatimaton, ja sinne täytyi kiivetä rakennustikkaita pitkin. Tuossa ullakkohuoneessa oli pienen pieni ikkuna, patja lattialla ja yksi vaatetanko. Mattoa tai kaappeja ei ollut, eikä tilassa mahtunut edes seisomaan.

Rakennustikkaat, jotka johtavat porrastasanteelta remontoitavan sisäkaton keskellä olevaan vinttiluukkuun.
Rakennustikkaat, jotka johtavat porrastasanteelta remontoitavan sisäkaton keskellä olevaan vinttiluukkuun. Kuva: Helena Ahti-Hallbergin kotialbumi Kuusi kuvaa,Helena Ahti-Hallberg

– En edes muista ajatelleeni, että tässä on jotain vikaa. Mutta muistan elävästi sen, kun äiti tuli katsomaan minua neljän kuukauden jälkeen. Hän rupesi itkemään ja sanoi, että “Mitä sä teet tällaisessa paikassa? Miten sä voit jättää sun mukavan kodin ja asua tuollaisessa reiässä katossa?”

Englannissa oli parhaat opettajat ja isoimmat tanssikilpailut. Yksi tapa selvitä oli käydä Euroopan kilpailumatkoilla, joilla sai aina ilmaiset lennot ja ruoat.

– Suomesta kukaan ei olisi meitä noille matkoille kutsunut, koska täältä on pidempi matka ja kalliimpaa lentää. Lontoossa tällainen mahdollisuus aukeni, ja olimmekin lähes joka viikonloppu jossain päin Eurooppaa kisaamassa. Se oli hirveän hyvää harjoitusta, ja ilmaista!

Kolmekymppisenä jo koko elämä elettynä

Vuodenvaihteessa vuonna 1990 Helena oli juhlimassa ystäviensä kanssa Helsingin Kaivohuoneella, jossa hänen nykyisellä aviomiehellään Ericillä oli samanlaiset suunnitelmat. Helenan serkku tunsi Ericin kaveriporukasta yhden pojan, joten Eric tuli jossain kohtaa tervehtimään Helenaa. Tervehdys sai naisen hämmennyksiin, koska hän ei tuntenut koko miestä. Helena ja Eric kuitenkin päätyivät lopulta tanssimaan valssin yhdessä, kun vuosi vaihtui.

– Kirjoitin numeroni pienelle paperille, rullasin sen ja laitoin Ericin povitaskuun sanoen, että “Soittele jossain vaiheessa”. Hän ei koskaan tajunnut, että laitoin paperin povitaskuun ja lähdin Englantiin ihmetellen, kun ei tule puhelua.

Serkkutyttökin kävi Helenan pyynnöstä etsimässä Ericiä Kaivohuoneelta ja pyysi tätä soittamaan. Puhelua ei edelleenkään kuulunut. Helena palasi Suomeen ja Kaivohuoneelle, josta Eric lopulta löytyi. Pari meni naimisiin vuonna 1993, ja ensi vuodenvaihteessa heille tulee täyteen 30 vuotta yhteistä taivalta.

Häät ovat Helenan elämän isoin virstanpylväs. Vaikka häntä jännitti valtavasti, hän oli todella onnellinen.

Huntuun ja morsiuspukuun pukeutunut Helena Ahti-Hallberg suutelee tuoreen aviomiehensä Ericin kanssa hääauton takapenkillä.
Huntuun ja morsiuspukuun pukeutunut Helena Ahti-Hallberg suutelee tuoreen aviomiehensä Ericin kanssa hääauton takapenkillä. Kuva: Helena Ahti-Hallbergin kotialbumi Kuusi kuvaa,Helena Ahti-Hallberg

– Se oli onnellisuuden päivä. Meillä oli aika isot häät: 180 vierasta. Hyvin kotikutoiset häät. Kaikki oli tehty itse. Puitteet eivät olleet ne tärkeimmät, vaan halusimme pitää hyvät juhlat ystäville. Me emme edes koskaan menneet hääkuvaan, koska emme halunneet olla paria tuntia pois. Meillä ei ole kuin muutama hassu kuva.

29-vuotiaana Helenalle iski kolmenkympin kriisi.

– Se ei johtunut siitä, että olisi vielä niin paljon tehtävää. Vaan sen ikäisenä mulla oli jo iso omakotitalo, kaksi lasta ja olin naimisissa. Mulla oli ura. Ajattelin, että onko tämä nyt tässä. Mä olin tavallaan elänyt koko elämäni jo.

Kuolema on rauhoittava ajatus

Helena ja Eric ovat lomailleet todella paljon lasten kanssa niin lyhyillä Euroopan viikonloppupyrähdyksillä kuin pitkillä irtiotoilla. Helenan mielestä lasten kanssa ja kautta on ihanaa kokea asioita.

– Lasten silmin näkee asioita niin eri lailla. Tuolla Egyptissäkin Emil katsoi ylöspäin noita isoja rakennuksia ja sanoi, että olen kuin muurahainen.

Helenan esikoinen Anton on 27-vuotias ja 7-vuotiaan Viola-tyttären isä. Helena on siis jo isoäiti, tai oikeastaan mamma, kuten Anton toivoo häntä sanottavan, koska sanoo itsekin äitiään mammaksi.

– Oli shokki kuulla, että minusta tulee isoäiti 46-vuotiaana. On kuitenkin ollut ihana tutustua pieneen tyttöön ja tehdä tyttöjuttuja hänen kanssaan.

Kuopustaan Emiliä, 25, Helena opettaa tanssissa edelleen.

– Oman lapsen kanssa on selkeästi suorasanaisempi. En kyllä muutenkaan kauheasti kiertele ja kaartele. Minulla on hyvin nopea tyyli.

Kotoa saatu oppi siitä, että kuuta taivaalta voi todellakin tavoitella, on opettanut Helenalle enemmän kuin elämän suuret vastoinkäymiset. Saman ajatuksen hän on halunnut opettaa myös pojilleen.

Vakava auto-onnettomuus vuonna 1996 poisti Helenalta kuitenkin kuolemanpelon.

– Kuolema on rauhoittava ajatus. Kun minulle Töölön sairaalassa kerrottiin, että niskani on murtunut, niin mietin, että saa nähdä, miten elämä tästä eteenpäin jatkuu. Olen ollut tuolloin koko ajan tajuissani, mutta shokissa, joten minulla ei ole kolarista tai sen jälkeisistä hetkistä mitään muistikuvaa. Mutta olen ollut menossa moikkaamaan isää taivaaseen. Se tuntui rauhalliselta, eikä siinä ollut mitään pelottavaa.

Puhdasta ruokaa ja rauhaa puutarhasta

Helena on menettänyt sydämensä tanssin lisäksi myös puutarhan hoidolle. Oman pihan vanha kaivo oli syy, josta hänen innostuksensa alun perin lähti.

Kesäinen omakotitalon pihamaa kaivoineen ja huolellisesti hoidettuine kasvimaineen ja -huoneineen.
Kesäinen omakotitalon pihamaa kaivoineen ja huolellisesti hoidettuine kasvimaineen ja -huoneineen. Kuva: Helena Ahti-Hallbergin kotialbumi Kuusi kuvaa,Helena Ahti-Hallberg

– Minulla oli kasteluvedet kaivossa, jonka kaivonrenkaan olen itse sementillä ja pienillä kivillä tehnyt nätiksi.

Helena kokee puutarhanhoitoon hurahtamisen keski-ikäistymiseksi, mutta on myös äärettömän rauhoittavaa, energiaa tuovaa ja palkitsevaa nähdä asioiden kasvavan.

– Ihanaa opettaa lapsenlapselle, miten porkkanat ovat riveissä. Ja kaikki se syksyn säilöminen...se on sellaista marttailua, joka antaa minulle vain hyvää mieltä. Samalla arvostan ruoan puhtautta. Tiedän, millä se on kasteltu ja lannoitettu ja tiedän, ettei siinä ole mitään säilöntäaineita.

Helenan haaveet suuntautuvat tällä hetkellä kaukomaille. Koronan aiheuttama matkustusikävä kasvaa vain koko ajan isommaksi. Tällä hetkelläkin Helena tosin matkustaa paljon, mutta vain unissaan.

– Vähän aikaa sitten olin Margaret Thatcherin kanssa ruotsinristeilyllä. Ehkä sekin kertoo vähän loman- ja matkustamisenkaipuusta. Se on hauskaa, ja aamulla tuntuu oikeasti, että on päässyt kokemaan jotakin uutta ja jännittävää. Kun on ollut yöllä lomalla, niin aamulla herää hymy kasvoilla.

Teksti: Teresia Jokinen