Hyppää pääsisältöön

Hilkka Hämähäkin verkkosanomat: Tuunaajat

Tellustajien tuunaajat
Tellustajien tuunaajat Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,tellustajat

Tuunaus on sitä, että tehdään vanhasta uutta esimerkiksi korjaten. Näin rakkaille esineille saa lisää elinaikaa. Tuunaaminen on luonnolle parempi kuin uuden ostaminen.

Jos hankkii ihan uuden t-paidan, siihen kuluu 2 500 litraa vettä ja paljon muutakin, kuten energiaa ja 5000–8000 eri kemikaalia eli ainetta. Uusiin farkkuihin taas tarvitaan peräti 10 850 litraa vettä eli pienen uima-altaan verran vettä! Lisäksi uudet vaatteet tuotetaan usein alueilla, joissa on muutenkin pula puhtaasta vedestä.

Tuunaamalla siis säästetään vettä, materiaaleja ja luonnonvaroja. Lisäksi sillä saa tehtyä omaperäisiä, hienoja, mielikuvituksekkaita ja varmasti ainutlaatuisia vaatteita ja esineitä.


Ryhdytään hommiin!
Tuunaaminen kannattaa aloittaa penkomalla vaatekaappia tai vaikka lelulaatikkoa. Onko siellä jotain, jota syystä tai toisesta ei enää käytä? Jos vaate on muuten hyvässä kunnossa, mutta pieni, sen voi lahjoittaa pikkusisarelle, naapurille tai viedä kirpputorille.

Reikäiset ja tahraiset vaatteet kannattaa tuunata esimerkiksi ompelemalla tai silittämällä päälle vaatepaikan. Vain luovuus on rajana! Kokeile myös vaatekyniä, joiden avulla saat piirrettyä tahrojen päälle hauskoja kuvia.

Saat askartelutarvikkeet ilmaiseksi ja ympäristöystävällisesti, kun käytät kotoa löytyviä tavaroita ja tarvikkeita. Sellaiset vaatteet, joita on mahdoton enää pelastaa, voi käyttää rätteinä – ja niistä kannattaa napata napit, pitsit, vetoketjut ja koristeet talteen. Lopun kankaan voi kierrättää vaikka matonkuteiksi. Joissain kaupungeissa ja vaatekaupoissa on myös kankaankierrätysmahdollisuuksia. Rikkinäisistä leluista voi tehdä koruja tai vaikkapa uudet nupit lipastoon.


Näin teet sukkapupun tai -käärmeen!
Ne sukat, joiden toisen parin sukkatonttu on vienyt, voi käyttää moneenkin eri tarkoitukseen. Yksittäisistä sukista voi yhdistää hauskoja pareja, tehdä pusseja pesupähkinöille, valmistaa käsinuken, tehdä vaatteita nukeille, käyttää pölyrättinä, tuunata niistä keppihevosen tai tehdä sukkapupuja ja -käärmeitä!

Tarvikkeet

  • sukan
  • pumpulia
  • neulan
  • lankaa
  • nappeja
  • sakset
  • kangastussin tai muun kankaassa pysyvä tussin tai värikynän (musta ja punainen)
  • pienen pompomin pupun hännäksi
  • palan silkkinauhaa

Ohjeet sukkakäärmeen tekoon
Ompele sukan kärkeen napit silmiksi. Voit myös piirtää silmät. Piirrä selkään siksak-kuviota. Täytä sukka pumpulilla. Ompele tai solmi toinen pää kiinni.

Ohjeet sukkapupun tekoon
Käännä sukka nurin. Leikkaa kärkiosa keskeltä ja ompele korvaosat kiinni. Käännä sukka oikein päin. Kiinnitä pupulle häntä. Ompele napit silmiksi ja nenäksi tai piirrä ne. Piirrä viikset ja väritä posket. Täytä pehmo pumpulilla. Ompele varsiosa kiinni mieluiten niin, että ensin ompelet suun keskeltä kiinni, sitten otat kaksi ulkoreunaa keskelle ja ompelet ne kiinni. Taita ulkoreunat sisään ja ompele kolot kiinni. Voit solmia pupun toiseen korvaan silkkinauhan tai yhdistää nauhalla molemmat korvat yhteen. Valmis!


Paikkaustehtävä: Leikkaa ja liimaa, auta Susi Hukkaa. Väritettävä printti avautuu klikkaamalla kuvaa.

Tellustajat: tehtävä
Tellustajat: tehtävä Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,tellustajat

Tellustajat: Tuunaajat tv:ssä ja Areenassa:

LISÄTIETOA:
http://www.wwf.fi
http://waterfootprint.org/en/
https://www.sitra.fi/caset/lisaa-elinaikaa-rakkaille-tavaroille/
https://yle.fi/uutiset/3-10701639
  • Hilkka Hämähäkin verkkosanomat: Poimijat

    Sienten ja marjojen tunnistaminen on hauskaa.

    Sienten ja marjojen tunnistaminen on hauskaa. Parhaiten syötäväksi kelpaavan sadon oppii tunnistamaan, kun aikuinen näyttää lapselle kädestä pitäen, mitä koriin saa nostaa ja mitä ei. Tellustajat-verkkosanomien toimittaja Hilkka Hämähäkki raportoi!

  • Hilkka Hämähäkin verkkosanomat: Kokkaajat

    Ei ruokahävikille!

    Kolmannes maailmassa tuotetusta ruoasta jää syömättä. Kotona, päiväkodeissa ja kouluissa ruokahävikkiä voi vähentää ottamalla lautaselle vain sen verran kuin jaksaa syödä. Ei ruokahävikille! Tellustajat-verkkosanomien toimittaja Hilkka Hämähäkki raportoi!

  • Hilkka Hämähäkin verkkosanomat: Kasvattajat

    Kasvun seuraaminen on ihmeellistä lapsille ja aikuisille.

    Kasvun seuraaminen on ihmeellistä niin lapsille kuin aikuisille, sillä jokainen siemen on uuden elämän alku. Kun siementä ravitaan mullalla, vedellä ja valolla, siitä kasvaa taimi ja taimesta kasvi, joka aikanaan voi puhjeta kukkaan ja tuottaa satoa. Tellustajat-verkkosanomien toimittaja Hilkka Hämähäkki raportoi!

  • Hilkka Hämähäkin verkkosanomat: Lainaajat

    Läheskään kaikkea ei tarvitse ostaa itselle omaksi.

    Oletko lainannut ystävältäsi lelua tai käynyt kirjastossa lainaamassa kirjoja? Silloin olet osa jakamistaloutta. Läheskään kaikkea ei tarvitse ostaa itselle omaksi. Tellustajat-verkkosanomien toimittaja Hilkka Hämähäkki raportoi!